Sastamalan vuoden urheilijaksi valittu Petri Keränen ja kymmenen kiperää kysymystä.
Pitkään lajia harrastanut Keränen voitti taekwon-don MM-kisoissa Tampereella kultaa Suomen miesten voimamurskausjoukkueessa viime vuonna. Urheilun lisäksi yhdeksän lapsen isä rakastaa perhettään.
Kuka olet, missä asut? Perheesi?
Olen Petri Keränen, 44, asun Sastamalan Karkussa. Perheeseeni kuuluu vaimo ja yhdeksän lasta.
Viisi lapsista on jo nuoria aikuisia, ja asuvat omillaan – neljä on vielä kotona.
On mukavaa, kun on vielä pikkuväkeä talossa. Nuorin lapsista on eskarissa ja vanhin on iältään 28 vuotta.
Haaveilitko alun perinkin suurperheestä?
Olen aina tykännyt lapsista, eli voisi kai sanoa kyllä. Minusta on hienoa, että meillä on paljon lapsia.
Sinut valittiin Sastamalan vuoden urheilijaksi, miltä se tuntuu?
Päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus. Olen saanut tehdä asioita, joista tykkään.
Erityisen kiitollinen olen taustajoukoille; omalle urheiluseuralleni Sastamalan Taekwon-do-seuralle, puolisolle, lapsille ja muille tukijoille.
Ilman tukijoukkoja tämä ei olisi mahdollista. Urheilu-ura vaatii urheilijalta paljon, mutta se vaatii paljon myös tukijoukoilta.
Treeniajat ovat pois perheeltä ja pitkälti kaikessa mennään urheilijan ehdoilla.
En siis ota kaikkea kunniaa itselleni, vaan haluan nostaa jalustalle juuri nämä taustajoukot, jotka usein jäävät vähälle huomiolle.
Opetustaso lajissa on myös Suomessa huippuluokkaa, olen kiitollinen, kun olen saanut niin hyvää opetusta.
Mistä lähti kiinnostuksesi lajiin?
Kun olin 90-luvulla nuori, tuli katseltua Ninja- ja Kungfu-elokuvia, siitä varmaan lähti oma kiinnostukseni kamppailulajeja kohtaan.
Kävin myös katsomassa taekwon-do-näytöstä ja näin upeita hyppypotkuja ja liikkeitä.
Se teki minuun vaikutuksen ja ajattelin, että tämä on minun juttuni.
Mitkä asiat elämässä ovat sinulle tärkeitä?
Koti ja perhe, terveys. Nykymaailmassa pitäisi vaalia myös yhä enemmän viisasta ja välittävää sydäntä, välittää lähimmäisistä.
Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua – mitä pelkäät?
Varmaan pahinta olisi se, että menettäisin kaiken sen, mitä minulla juuri nyt on elämässäni. Tärkeimpänä perheen.
Kuinka paljon treenaat?
Treenaan jollakin tavalla päivittäin. Fyysisiä treenejä on viisi kertaa viikossa, lisäksi on henkisen puolen harjoitteet.
Mistä haaveilet urheilun suhteen – entä muuten?
Urheilun suhteen haaveilen, että voisin sitä edelleen jatkaa mahdollisimman pitkään ja pysyisin terveenä.
Haluaisin tuoda lajia tutuksi myös muille ja kehittää osaltani siihen liittyvää toimintaa esimerkiksi oman seuran kautta.
Muissa asioissa haaveilen siitä, että saisin vanheta kotona kaikessa rauhassa, ja että kaikki lapset pärjäisivät hyvin elämässään.
Se olisi ihannetilanne.
Mistä asioista olet huolissasi, kun seuraat maailman menoa?
Olen huolissani siitä, että läheisistä välittäminen on mielestäni vähentynyt. Ihmiset elävät ehkä omassa kuoressaan, eikä toisten hätää huomata. Sosiaalinen media on varmasti osaltaan vaikuttanut tähän.
Ihmissuhteille pitäisi olla aikaa, perheillä pitäisi olla enemmän yhteistä aikaa. Ihmisiä pitäisi kohdata oikeasti, ei pelkästään somessa.
Olisi myös tärkeää osata pysähtyä juuri tähän päivään, olla läsnä ja kysyä lähimmäiseltä ”mitä sulle kuuluu?”.
Kohdata aidosti – myös ilman älylaitteita.
Ketä ja mitä ihailet?
Ei ole ketään yksittäistä ihailun kohdetta. On paljon ihailtavia ihmisiä, oma puoliso tietysti kaikista ihailtavin.
Ihailen myös luontoa. Meillä Karkussa on hyvät lenkkimaastot. Se on hienoa, kun menee aamulenkille ja näkee luonnon kauneuden.
Joskus on vesisadetta, joskus pakkasta, joskus aurinkoista.
Säät vaihtelevat ilmojen ja vuodenaikojen mukaan, mutta luonto on aina kaunis.
