Kesäisen päivän lämpötila lähentelee hellelukemia, kun astun laiturilta moottoriveneeseen. Vene keinahtaa – lokit lentelevät ilmassa, ja ilmassa on innostusta. Istahdan mukavalle istuimelle ja hengitän syvään.
Tätä reissua on odotettu. Mukaan on pakattu evästä, sillä veneen varustuksiin kuuluu jääkaappi.
Aikomuksena on tehdä ”Kolmen sillan kierros”, ja katsella, miltä Sastamala näyttää vesiltä käsin. Veneen kuskina ja samalla matkaoppaana toimii vesiä jo neljätoista vuotta kolunnut paikallinen konkari, Tuomas Manninen.
Veneretkien järjestäminen Rautavedellä kuuluu Hovikallio Oy:n pyörittämän leirintäalue Tervakallio Campingin palvelutarjontaan.
”Reissut suunnitellaan yhdessä asiakkaiden kanssa, mutta valmiitakin paketteja on tarjolla”, Manninen mainitsee.
”Tämä ”Kolmen sillan kierros” on yksi niistä.”
Kun olemme kaikki päässeet veneen kyytiin, lähdemme kulkemaan maltillista matkavauhtia lähtöpisteestä, eli Bistro Laiturin viereiseltä laiturilta kohti Vammaskosken siltaa.
Näen Emil Cedercreutzin kuuluisan ”Kun apila kukkii”-suihkukaivoveistoksen aivan eri näkövinkkelistä kuin autolla sillalta huristellessa.
Kaunista katseltavaa on myös kivisilta itsessään, ja kun sillan kaaren alta ollaan ajeltu, kohoaa rannalla Tyrvään komea kaksitorninen kirkko. Veneestä näkyvät myös Pappilanrannan idylliset, valkoiset kaarisillat.
Pienen Liekoveden puolella huristellun kierroksen jälkeen palaamme Vammaskosken sillan alta takaisin ja lähdemme kohti Karkkua Rautavettä halkoen.
Meijerinrannan K-kauppa on heti sillan toisella puolella.
”Siinä näkyy tuo Meijerinrannan uusi vierasvenelaituri”, Manninen osoittaa ruorin takaa.
Sinne voisi poiketa veneelläkin kaupoille, mutta tällä kertaa eväät on jo ostettu.
Katsellessa kaupunkia vesiltä käsin, se näyttää aivan uuden puolen itsestään. Ihastelen Tervakallion hiekkarantaa sekä Pyhän Olavin ja Pyhän Marian kirkkoja, jotka piirtyvät kauniisti sinistä taivasta vasten.
Keskiaikaiset kivikirkot, jotka yhä seisovat paikallaan ovat koskettava näky. Ne kuuluvat tähän maisemaan, ovat kuuluneet jo vuosisatoja – niiden ikiaikaisessa olemuksessa on jotakin turvallista ja pysyvää.
Rannoilla ja saarilla on toinen toistaan viehättävämpiä kesämökkejä ja rantakiinteistöjä. Kauniiksi laitettuja laitureita ja pihoja saa ahmia silmillään.
”Otetaanpas vähän lisää vauhtia”, Tuomas Manninen sanoo Karkkua kohti mennessä.
Lähdemme kulkemaan reipasta vauhtia, hyvä kun ei lippalakki lennä päästä.
Vauhti tuo vapaudentunteen. Pää tuulettuu tehokkaasti arjen asioista ja ajantaju katoaa. Maisemissa riittää ihastelemista loputtomasti.
Aikakauslehti, jonka olen varannut mukaan, jos vaikka veneessä tekisi mieli lukea jotakin kolmen tunnin retken aikana, pysyy laukussa.
En tarvitse mitään muuta kuin nämä maisemat, veden kohinan kokassa, moottorin jyskeen ja mukavan leppoisat keskustelut matkakumppaneiden kanssa.
Näen Kuivaluodon ja myöhemmin Ellivuoren hotellialueen ja rinteet. Alitamme Ellivuoren sillan ja samoin Kiuralan sillan.
Takaisinpäin tullessa, Ellivuoren tuntumassa syömme eväät veneessä. Moottori sammutetaan siksi aikaa, ja hiljaisuus tuntuu hyvältä. Kuuluu vain laineiden laiska loiske veneettä vasten, vesilintujen äänet ja kauempana ohi kulkevan moottoriveneen hurina.
Kylläpä maistuu ihmeen hyvälle eväät ulkoilmassa. Puolen tunnin evästauon jälkeen lähdemme paluumatkalle.
Vesistöä pitkin pääsisi vaikka Nokialle Siuroon saakka, sinne jotkut veneretkueet onkin Mannisen mukaan viety – siellä on voinut käväistä vaikkapa pizzalla ennen paluumatkaa.
Kolmisen tuntia kuluu vesillä viihtyisästi.
Aivan kuin olisi ollut pienellä lomalla. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan. Ehkäpä ensi kesänä Siuroon saakka?
