Sastamalan seurakunnan eläkkeellä ollut lapsityön ohjaaja, nuorisonohjaaja Raija Anna-Liisa Seurala kuoli 7.1.2025 78 vuoden ikäisenä Sastamalassa.

Raija syntyi 14.1.1946 Tyrvään Pikku-Leiniälän Seuralassa isä Reinon ja Sylvi o.s. Ilomäen kolmelapsisen perheen keskimmäisenä. Perhe asui vanhassa Seuralassa, kunnes valmistui uusi koti 1951. Siellä, veljen isännöimässä talossa, omaiset kohdatessani monet perheen muistot kulkivat mielessä isän sotareissusta alkaen.

Raija oli isän tyttö ja hevostyttö. Dramaattisimpia muistoja oli hevosharavakoneen kanssa sattunut onnettomuus, josta hän oli ihmeellisesti selviytynyt. Hän oli Leiniälän taloissa pidetyn pyhäkoulun kasvatti. Suurin joukoin pyhäkouluun kokoonnuttiin. Sen joulujuhlissa hän esitti yksinlaulua koko kylän todistaessa tytön laulunlahjoja.

Maailma alkoi avartua, kun 6-vuotias tyttö pääsi tätinsä mukana Helsingin olympialaisiin. Vuonna 1953 alkoi koulutie Leiniälän alakansakoulussa ja jatkui Stormissa. Kaiketi kesällä 1956 hän osallistui ensi kerran juuri rakennetun Houhajärven Leirimajan maastossa telttaleireille, joille osallistui lapsia sadoittain. Kuorma-auton lavalla kuljetettiin.

Lahjakas tyttö lähetettiin 1958 Tyrvään yhteislyseon pääsykokeisiin. Kun suurten ikäluokkien vyöryssä yli puolet hyväksytyistä ei mahtunut, hän lähti vasta perustettuun Kiikan-Keikyän yhteiskouluun asuen koulukortteerissa Tyrväänkylän mummulassa. Toiselle luokalle hän siirtyi lyseoon.

Ripille hän pääsi Tyrvään kirkossa. Hänestä tuli Lopenkulman nuortenpiirin jäsen ja Vammalan rukoushuoneella pidettyjen seurakunnan nuorteniltojen uskollinen kävijä. Tyttöleirien kasvatista tuli myös isosisko, Rapu, ja pian vastuunkantaja poikaleireillekin. Hän liittyi Lopenkulman kotikuoroon, Tyrvään kirkkokuoroon ja oli Tyrvään seurakunnan nuortenkuoron perustajajäseniä 1968.

Raija kasvoi vanhan tyrvääläisen evankelisuuden valoisassa ilmapiirissä. Tästä taustasta nousten hän suuntautui kirkolliselle uralle – ilmapiirissä, jossa kirkon työhön lähti nuoria hämmästyttävän monesta muustakin Pikku-Leiniälän talosta.

Keskikoulusta päästyään 1963 Raija lähti Karkun ev. kansankorkeakouluun ja sitten Helsingin ev. kansankorkeakouluun, josta hän valmistui nuorisonohjaajaksi 1968. Tuolloin hänet valittiin Tyrvään seurakunnan tyttötyön ohjaajaksi, mutta hän vaikutti kaikessa lapsi- ja nuorisotyössä, myös partiossa. Vammalan seurakuntatalon valmistuttua 1969 hänestä tuli päiväkerhotyön käynnistäjä.

Sain tulla tuntemaan Raijan jo 1960-luvun alkuvuosina poikaleireillä. Miten monet hänen opettamansa nuotioiltojen laulut ja leikit osaankaan ulkoa – ja miten monet mm. hänen piirtämistään leiritunnustauluista vanhan pirtin seinältä sieluni silmillä näenkään!

Hänestä kasvoi todellinen kutsumustyöntekijä. Hän näytti olevan aina työssä. Nuoriso kokoontui hänen kotiinsakin.
Raija eli nuoren täyttä elämää. Hän oli myös liikunnallinen, mikä johti autourheilunkin pariin. Escortillaan hän osallistui jopa Vammalan autourheilijoiden suunnistus- ja tarkkuusajoihin.

Järvenpään seurakuntaopiston jatko-opintojen myötä hänestä tuli 1975 päiväkerhon toiminnanohjaaja, myöhemmin lapsityön ohjaaja. Päiväkerhotyöstä, mukaan lukien perhekerhot, tulikin hänen pääelämäntehtävänsä näinä päiväkerhon kasvun aikoina.
Raija iloitsi työstään lasten parissa, ja lapset olivat innolla mukana. Hän suorastaan rakasti heitä, myös kummilapsiaan. Raija toimi työpaikkaa vaihtamatta kolmessa seurakunnassa: Tyrvään, Vammalan ja Sastamalan.

Kuoro- ja yksinlauluharrastus johti levytyksiin asti ja kuvataide näyttelyihin. Hän teki myös käsitöitä. Lähetystorilla hän kuuluu olleen lätynpaiston mestari paistaen jopa 7 pannulla kerralla. Pyhän Olavin kirkon talkoissakin muistan hänen olleen mukana muonituksessa.

Eläkkeelle jäätyään hänestä tuli kirkon opas. Hänet valittiin myös moniin luottamustehtäviin, kirkkovaltuustoonkin. Hän oli aina käytettävissä. Hän oli oikein esimerkki vapaaehtoisten seurakuntalaisten uhrautuvaisuudesta ja valtavista mahdollisuuksista tulevaisuuden kirkossa.

Vaikka Raijan elämään sisältyi myös surua, hän säilytti valoisan elämänasenteensa. Kaikesta toimeliaisuudesta johtuen – kun hän oli vielä avantouimarikin – oli käsitys, että hän oli hyvin terve. Äkillinen lähtö oli yllätys.

Mitä suurin lohdutus surun keskellä on tietää, missä oli hänen syvin turvansa. Siitä hän todisti nuoresta alkaen valoisalla uskollaan. Yksi hänen esittämiään mielilauluja olikin: Minun armossani on sulle kylliksi. Siitä kertovat myös kodista näkyvältä paikalta löytyneet Psalmin sanat kuin hänen viestinään jälkeenjääville: Jumalani! Minä turvaan sinuun, Herra. Sinä olet minun Jumalani! Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät.

Jari Nurmi
kirkkoherra emeritus