Viikon vanhat maatiaiskanan tiput piipertävät pienillä jaloillaan vikkelää vauhtia ja pitävät samalla hentoa piipitystä. Tiput ovat tottuneet käsittelyyn, ne ovat kesyjä ja uteliaita. Suloisen pörröinen untuvapeitteinen höyhenpuku tuntuu pehmoiselta kättä vasten.
”Nämä ovat Piikkiön kantaa, suomalaisia maatiaiskanoja on yli kymmentä eri alakantaa”, selvittää Pekka Koivuniemi, jonka keittiössä kyseiset tiput asustelevat turvallisessa häkissään elämänsä alkutaipaleen ajan. Saavat ne toisinaan vähän lattiankin puolella hypähdellä.
”Ne kasvavat hurjaa vauhtia, ja ovat jo tuplanneet syntymäpainonsa. Vaaka näytti punnitun tipun kohdalla 58 grammaa, kun siskoni Kaija toimi ”neuvolantätinä” eilen”, paljastaa Koivuniemi.
Hänen pihapiirissään olevassa kanalassa tepsuttelee lisäksi yhteensä 38 aikuista kanaa – ja niille jöötä on pitämässä kaksi hurmaavaa ja arvonsa tuntevaa kukkoa. Pikkutiputkin ovat omien kanojen jälkeläisiä – hautominen on kuitenkin tapahtunut hautomakoneessa olohuoneen pöydällä.
”Hautomakoneessa munia haudottiin 21 vuorokautta, sitten poikaset kuoriutuivat”, kertoo Koivuniemi.
”Niin tarkasti luonto on sen laskenut, että se on täsmälleen se aika.”
Tiput ovat veikeän värisiä, niitä on mustia, keltaisia, valkoisia ja kirjavia.
”Niistä ei vielä tiedä, ovatko ne kukkoja vai kanoja, se selviää kolmen kuukauden päästä.”
Kanat jäävät Koivuniemen kanalaan, kukot menevät jatkokasvatukseen tuttavaperheelle.
”Maatiaiskanat alkavat munimaan noin puolen vuoden ikään mennessä. Hybridit aloittavat munintansa jo 18 viikon ikäisinä”, kertoo Koivuniemi, jonka kanalassa on molempia.
Pekka Koivuniemen kanoilla on hyvät oltavat. Tilava, lämmitetty kanala ja mahdollisuus ulkoiluun tarhassa – ja välillä myös vapaana pihamaalla rauhallisissa maalaismaisemissa saa ne viihtymään. Omien kanojen lisäksi Koivuniemi on majoittanut useina talvina kanalassaan myös muiden ihmisten kesäkanoja.
”Kaikilla ei ole mahdollisuuksia pitää kanoja ympäri vuoden. Kesäkanat ovat olleet täällä minulla talven hoidossa, ja palanneet sitten taas kesän ajaksi omistajilleen”, hän selvittää.
Yksi ikävä tapauskin on kerran sattunut, kun harvinainen kutsumaton vieras pääsi livahtamaan siivekkäiden luokse.
”Minkki vieraili kanalassa, ja silloin kävi joillekin kanoille huonosti”, Koivuniemi harmittelee.
”Ihmettelen, että miten se tänne asti tuli, kun järvelle on tästä aika paljon matkaa, ja minkit yleensä viihtyvät vesistöjen läheisyydessä.”
Koivuniemi on huomannut, että kesäkanojen pitäminen on suosittua. Omavaraisuus kiinnostaa ihmisiä entistä enemmän, ja muutaman kanan pitäminen munien saamiseksi on yksi tapa harjoittaa omavaraistaloutta.
Lisäksi kanojen puuhia on hauska seurata. Koivuniemi haluaa kuitenkin muistuttaa hyvän hoidon tärkeydestä ja siitä, että talvisin kanat tarvitsevat lämpimät tilat.
”Niitä ei tule pitää talven läpi lämmittämättömässä kanalassa. Kesä on asia erikseen.”
