Toukokuun ensimmäisellä viikolla kokoontunut kirkolliskokous sai käsiteltäväkseen esityksen kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä. Kirkkojärjestykseen olisi kirjattu käsitykset avioliitosta miehen ja naisen välisenä tai kahden henkilön välisenä liittona. Papeilla olisi annettu mahdollisuus omantunnon vapauteen ja kirkkoherran käytännön velvollisuudeksi olisi tullut huolehtia, että jokainen pari tulee seurakunnissa vihityksi.

Kysymys avioliitosta on ollut kirkollisen keskustelun näkyvä vakioaihe viimeistään siitä asti, kun yhteiskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliiton. Alkunsa nykyinen päätösprosessi sai maaliskuussa 2024 lähes yksimielisestä piispainkokouksen esityksestä. Kirkolliskokouksen lähetekeskustelu – yli 80 puheenvuoroa – käytiin vuosi sitten toukokuussa. Kuluneen vuoden aikana näkemystä asiaan työstivät kirkon oppia käsittelevä perustevaliokunta ja lakivaliokunta. Molemmat päätyivät siihen, että kaksi eriävää näkemystä ovat mahdollisia, niin teologisesti kuin juridisesti. Omantunnon vapauden lakivaliokunta olisi mietintönsä mukaan ulottanut koskettamaan pappien lisäksi myös kanttoreita.

Kevään 2025 istuntoviikollakin avioliitto puhutti useamman kymmenen puheenvuoron verran. Itse toin esille, että kirkon ei pidä muuttaa itseään vain yhteiskunnasta tulevan paineen vuoksi, vaan kirkon on muututtava omista lähtökohdistaan. Tällä hetkellä paine muutokseen tulee enenevissä määrin kirkon sisältä ja tilanne kaikkien parien vihkimisen suhteen on sekava ja epätasa-arvoinen. Osassa seurakuntia tilat on avattu kaikkien seurakuntalaisten käyttöön, osassa taas ei. Pääosin papeille ei ole vihkimisistä koitunut seurauksia.

Esitystä kahdesta avioliittonäkemyksestä on pidetty kompromissina, jolla eri tavoin ajattelevat mahtuisivat yhteiseen kansankirkkoomme. Lopulta kompromissin taakse kuitenkin asettuivat lähinnä maltilliset edistysmieliset ja korkeintaan kourallinen konservatiiveja. Äänestyksessä kirkolliskokous otti myönteisen kannan kahteen eriävän avioliittokäsitykseen äänin 62–40, muutama tyhjä. Tiukoista määräenemmistövaatimuksista johtuen päätös ei kuitenkaan tullut hyväksytyksi säännöksiin, koska se olisi vaatinut ¾ kannatuksen.

Oliko piispojen tekemä esitys ja siitä käyty keskustelu turha, koska se lopulta tullut hyväksytyksi? Ehkä joidenkin mielestä. Joku toinen puolestaan saattaisi ajatella, että piispainkokouksen, kahden valiokunnan ja kirkolliskokouksen enemmistön hyväksymä kanta kaikkien parien vihkimiseen on osoitus siitä, että suurin osa kirkollisista päättäjistä haluaa kohdella kaikkia seurakuntalaisia yhdenvertaisesti. Ehkä käsitys avioliitosta muuttui sittenkin.

Leevi Karisalmi

Kirjoittaja on sastamalalainen kirkolliskokousedustaja.