Elämäntilannetta, joka tuli Mervi Raholan, 44, eteen muutama vuosi sitten voisi kuvailla kuiluun putoamiseksi. Hänellä oli ollut erilaisia oireita jo jonkun aikaa, mutta nainen ei osannut pitää niitä kovin vakavina.
”Ajattelin että ne johtuivat stressistä. Olin eronnut ja kahden tyttäreni yksinhuoltaja, lisäksi tein töitä hoiva-alalla. Arki oli kuormittavaa, olin vastuussa paljosta”, Mervi muistelee.
Yhä pahenevien näköhäiriöiden, voimakkaiden kaksoiskuvien ja näkemiensä todentuntuisten harhojen vuoksi hän päätyi kuitenkin lopulta ystävänsä patistamana lääkäriin.
”Pidin aluksi näköhäiriöitä ikänäköön liittyvinä asioina, enkä ollut niistä kovin huolissani. Sitten ne alkoivat pahentua”, Mervi paljastaa.
Totuus alkoi selvitä lääkärin vastaanotolla, jossa kiinnitettiin heti huomiota Mervin silmien laajentuneisiin pupilleihin.
Saman oli Mervi itsekin edellisiltana peilistä huomannut. Syykin selvisi; aivopaineet olivat hälyttävän koholla.
”Lääkäri lähetti minut suoraan kiireellisenä jatkotutkimuksiin TAYS:iin Tampereelle. Pään tietokonetomografiassa selvisi, että aivoissa on runsaasti kasvannaisia, joita epäiltiin heti pahanlaatuisiksi”, kertaa Mervi järkyttäviä tapahtumia.
”Vielä samana päivänä päädyin leikkauspöydälle. Aivoihini asennettiin suntit, joiden ansiosta paineet saatiin laskemaan.”
Koepalat vahvistivat epäillyn syövän todeksi.
”Koin putoavani kuiluun. Ajattelin, että tässäkö tämä nyt oli, minun elämäni? Yritin käsittää sen tosiasian, että minulla on aivosyöpä. Uskoin kuolevani”, hän huokaa.
Huoli omista tyttäristä kalvoi, kuka heistä huolehtisi, sitten kun häntä ei enää olisi? Epätoivo oli musertavaa, kuilun pohjaa reunustivat synkkien ajatusten paksut seinämät.
Läheiset kulkivat rinnalla, tukivat ja rohkaisivat. Tuki oli ensiarvoisen tärkeää, mutta sekään ei vetänyt Merviä ylös kuilusta.
”Kaksi vuotta tein ajatuksissani kuolemaa ja yritin valmistautua siihen”, nainen tunnustaa.
Mervin kuiluun laskeutui ”pelastava köysi” eräiden viisaiden sanojen muodossa.
”Lääkäri sanoi minulle, että huomaatko, ne hoidothan tepsivät. Nyt kun et kuolekaan, sinun pitää alkaa elämään”, Mervi kertoo.
Ne sanat havahduttivat, ja hän tarttui niihin kuin köyteen – ja pääsi synkästä kuilustaan takaisin elämän reunalle. Mervi valitsi jatkaa matkaa – eläen elämäänsä eikä odottaen kuolemaa.
Tehokkaat syöpähoidot aloitettiin pian sairauden toteamisen jälkeen.
”Sain sädehoitoa aivoille maksimiannoksen, kaikkiaan 33 kertaa”, hän selvittää.
”Lisäksi sain 26 kuuria sytostaattitabletteja. Hoidot kestivät kaikkiaan 2,5 vuotta.
Hoitojen loppupuolella kuvista näkyi, että kasvainten kasvu oli pysähtynyt. Ne eivät hävinneet, mutta ne eivät enää kasvaneet, ja se oli suuri asia. Syöpä oli saatu hallintaan.”
Vaikka tuloksia tulikin, hoidot verottivat voimia.
”Potilaat puhuvat unikoomasta, itsekin saatoin nukahtaa kesken Salkkareiden sohvalle. Kroppa oli lujilla.”
Saamastaan hoidosta Mervi on erittäin kiitollinen.
”Olen onnellinen, että asun Suomessa. Hoito TAYS:sissa on huippuluokkaa, ja kaikki siellä kahvilahenkilökuntaa myöten olivat ihania minulle. Keskustelin myös sairaalapastorin kanssa, ja se oli hyvä hetki. Aluksi synkissä mietteissäni tosin vastustin koko ajatusta – päättelin, että hän tulee varmasti vain tekemään viimeisen voitelun minulle”, Mervi hymähtää.
Viisas neuvo tuli myös omalta äidiltä, joka ohjasi Merviä uuden harrastuksen pariin.
”Äitini patisti minua Sastamalan Opiston ”Hopealusikoista koruiksi”-kurssille. En siinä vaiheessa ymmärtänyt, miten käänteentekevä se kurssi minulle tulisi olemaan”, Mervi sanoo.
Sairauden vuoksi hän ei voinut enää palata rakastamaansa työhön hoiva-alalle.
”Olin ollut Tupahoivassa töissä, ja sieltä poisjääminen oli vaikea juttu. Pidin työstäni todella paljon ja koin sen omakseni. Oli päästävä yli siitä, että en voi aamuisin enää lähteä sinne enää koskaan”, hän sanoo.
Kurssi toi kaivattua tekemistä käsille, joilla hän ei enää voinut tehdä oman alansa töitä. Kurssitovereiden tapaaminenkin teki hyvää, ja toi elämään sosiaalisuutta.
”Lusikkakurssilla kaikki aikanaan Illon VPK:n ja Illon Jytinän maastojuoksu- ja hiihtokisoista saamani palkintolusikat lähtivät jatkojalostukseen. Tajusin, että saan omilla käsilläni aikaiseksi jotakin kaunista”, Mervi iloitsee.
”Kuvittele nyt, näillä rähmäkäpälillä”, hän lisää rempseään tyyliinsä nauraen.
Ensimmäinen mielikuva, joka tulee mieleeni aivosyöpää sairastavasta ihmisestä on hauras, kalju ja riutunut vuodepotilas.
Huumoria kosolti viljelevä, käsillään eloisasti elehtivä ja toimelias Mervi on kaukana tästä mielikuvasta. Hänestä ei voisi päällepäin arvata, miten rajun sairauden kanssa hän kamppailee.
Suntit ovat pysyvä osa hänen elämäänsä. Mervi pyytää koskettamaan hiusrajassaan ohimon tuntumassa olevaa kohoumaa.
”Siellä ihon alla on yksi suntti, sitä kautta ylimääräinen aivoneste kulkee elimistöön letkua pitkin ja poistuu luonnollista reittiä”, hän kertoo.
”Minulla on säilynyt hiuksetkin päässä sen jälkeen, kun ne sunttien asentamisen takia ajettiin pois. Vaikka hiukset eivät mikään tärkein asia olekaan, ovat sellaisetkin asiat isoja käsiteltäviä. Monille hiusten menetys on tosi kova paikka. Kaikkien kroppa reagoi hoitoihin vähän eri tavoin”, Mervi pohtii.
”Syöpään sairastuminen ei ole automaattisesti kuolemantuomio, se tekee elämän vain vähän jännittävämmäksi. On hyvä tiedostaa, että hoidot ovat kehittyneet paljon ja niitä kehitetään jatkuvasti edelleen. Jossakin vaiheessa ymmärsin, että murehtiminen ei auta. En saa takaisin normaalia elämääni, vaikka kuinka murehtisin.”
Ajokortin menettäminen oli Merville yksi asia, joka otti erityisen lujille, koska se rajoittaa niin oleellisesti omaa vapautta. Asioille hän onneksi pääsee Sotesi-taksilla tai tuttavien kyydissä.
”Kun asuu täällä Kiikan-Illon perukoilla, on autolla liikkuminen ainoa vaihtoehto päästä ihmisten ilmoille”, hän toteaa.
Vuosien mittaan Mervi on sopeutunut omaan tilanteeseensa.
”Syövän kanssa voi elää, ja elämä voi olla ihan mukavaa siitä huolimatta. Syöpä ei ole koko elämä, se on vain osa sitä.”
Sastamalan Opiston lusikkakurssi viitoitti Merville tien uuteen ammattiin. Hänestä tuli käsityöalan taitaja, korujen tekijä.
Sukulaiset, ystävät ja tuttavat auttoivat koneiden ja laitteiden hankinnassa – hänelle lahjoitettiin kiillotuskone, pieni alasin sekä muita työkaluja korujen valmistamista varten. Harjoitus teki Mervistä mestarin, ja hänen lusikkakorunsa alkavat olla lähiseuduilla jo käsite.
”Korujen myötä olen saanut itsearvostukseni takaisin. Minä kelpaan, minä osaan, minä riitän. Jokainen kaipaa sitä, että arvostetaan ja rakastetaan. Lempikysymys, joka ilahduttaa joka kerta yhtä paljon, on kun joku kysyy ”kuka nämä on tehnyt?” – ja saan vastata, että minä”, hymyilee Mervi.
Hän myy korujaan eri tapahtumissa Sastamalan ja lähiseutujen alueella.
”Aluksi tuntui jännältä, että ihmiset olivat valmiita maksamaan tekemistäni koruista. Rikastumaan ei pääse, mutta pientä lisätienestiä tulee – voi vaikkapa ostaa joskus ylimääräisiä herkkuja viikonlopuksi. Tärkeintä ovat kohtaamiset ihmisten kanssa. Olen saanut myös kertoa ihmisille tarinaani ja tavannut paljon kohtalotovereita.”
Merkitystä elämään tuo myös syöpää sairastavien vertaistukiryhmä, jota Mervi Vammalassa vetää. Se on tarkoitettu syöpää sairastaville, sitä sairastaneille sekä heidän läheisilleen.
”Kokoonnumme Pyymäen kahvilassa joka toinen viikko, ja ne kohtaamiset ovat todella merkityksellisiä.”
Syöpäkontrolleissa Mervi käy puolen vuoden välein. Viimeisin niistä oli huhtikuussa. Kaikki oli edelleen niin hyvin, kuin Mervin tilanteessa voi olla. Joka kerta kontrollikäynnit silti jännittävät – syöpä on arvaamaton seuralainen.
”Kasvaimet muistuttavat olemassaolostaan siten, että tasapainon kanssa on vaikeuksia ja väsymys vaivaa välillä. Mitään päänsärkyjä ei ole juurikaan ollut koko aikana, mikä voi kuulostaa yllättävältä”, Mervi mainitsee.
”Äläkä sitten missään tapauksessa kirjoita mitään surkuteltavaa tarinaa. Jos syöpä lyhentää ikää, niin nauru puolestaan pidentää, se on sloganimme tukiryhmässäkin. Minä päätin, että en sairaudesta huolimatta heitä ”lusikkaa nurkkaan”, vaan teen niistä mieluummin koruja. Aina on toivoa”, ilmoittaa Mervi reippaalla äänellä.
Saan vielä muistoksi lusikasta tehdyn kauniin avaimenperän, jossa riippuu pienen pieni enkeli.
