Sudet on nyt saatu levitettyä käytännössä koko Manner- Eurooppaan. Brittein saaret ovat vielä tiettävästi säästyneet tältä EU: n kautta toteutetulta susien levitysoperaatiolta. Operaatio on ideologinen ja se rahoitettiin pitkälti EU:n rahoilla. Susien mittava pannoitus esimerkiksi meillä Itä -Suomessa edelsi niiden siirtoa Varsinais-Suomeen ja Etelä-Satakuntaan. Suomessa siirrot tehtiin susiaktivistien ja silloisen RKT :llän virkamiesten toimesta. Suomessa 2000- luvun ensimmäisinä vuosina suoritetut siirrot on kiistetty jyrkästi.
Tapasin Saksassa Freiburgissa susitukijan noin 10 vuotta sitten. Hän kertoi, että heilläkin ensin kiistettiin susien siirrot jyrkästi, mutta lopulta ne myönnettiin. Heillä oli lähtötilanne se, että itäisessä Saksassa Puolan rajalla oli pieni susikanta. Silloin, kun keskustelimme, Saksassa oli jo yli tuhat sutta Alpeilta Tanskan rajalle. Kotieläinvahinkoja oli silloin kirjattu tuhansia. Nyt lehtitietojen mukaan susikanta siellä on kasvanut jo yli 2000 yksilöön ja susien metsästys on aloitettu suurten vahinkojen takia.
Mistä siirrettävät sudet saatiin? Suomessa susia otettiin kiinni luonnosta, niitä väsytettiin helikopteri- ja moottorikelkkajahdeilla näännyksiin. Niille pistettiin pannat kaulaan ja siirrettiin häkeissä salaisiin osoitteisiin. Eläintarhoissa syntyy vuosittain kymmeniä suden pentuja. Ylivuotiset pennut ovat luontevia viedä luontoon. Suomeen tuotiin myös Venäjällä tarhoissa kasvatettuja susia. Tuontia perusteltiin geenikannan monipuolistamisella.
Suomen susikannasta esitetään virallisesti vain arvailua. Pari vuotta sitten pääideologi Ilpo Kojola esitti pokkana TV:ssä Suomen susikannan vähentyneen kahden vuoden ajan alle 300 yksilöön. Todellisuudessa kanta kasvoi vuosittain sadoilla yksilöillä erityisesti Lounais-Suomessa. Susien siirroista on nyt kulunut runsaat 20 vuotta. Täällä lounaisessa Suomessa on susille ollut runsaasti ravintoa. Siksi pentueet ovat suuria. Viime vuosina susilaumoja on jo havaittu Pirkanmaalla, Hämeessä ja Uudellamaalla. Ne leviävät nyt täältä Huittisista katsoen itään ja etelään.
Suomen susikanta on vähintään Saksan tasoa, siis tuhansia yksilöitä. Täällä lännessä on toistaiseksi saalieläimiä hirviä, peuroja ja kauriita. Lounais- Suomessa susilla ei ole myöskään luontaisia vihollisia. Sudet kulkevat nyt pelottomasti ihmisten pihanpiireissä. Susikannan kasvusta huolestunut kansalainen leimataan ”huru-ukoksi”. Meillä on Suomessa sairas tilanne, kun poliittiset susiviranomaiset ja susiaktivistit ovat samalla puolella barrikadia.
Jukka Tuori
agronomi MMM
Huittinen
Nyt jos koskaan kaipaan kirjoittajalta jonkinlaisia todisteita väitteilleen. Totta kai sanotaan huru-ukoksi kun väittää juttuja pohjautuen 10 vuotta sitten Saksassa käytyihin keskusteluihin. Koko tarinahan kuulostaa ihan pähkähullulta, kun kirjoittaja ei onnistu pohjaamaan väitteitään mihinkään.
Mielipiteitä saa olla, mutta tässä ei anneta mitään lähteitä ja osa on kuulopuheita. Lisäksi kirjoittaja kertoo olevansa MMM agronomi ja tämä ei varmastikaan ole ministeriön virallinen kanta, vai?
Oikeaan ongelmaan on tässä tartuttu.
Ihminen joutuu yhä ahtaammalle ja sudet ottavat isännän roolin.
Jo nyt luonnossa liikkuminen on vähentynyt ja marjat jäävät osittain metsiin, kun sinne ei uskalla enää lähteä.
Nyt on viimeinen hetki ottaa isännän rooli, joka sentään kuuluu ihmiselle, eikä sudelle.
Yritätkö tartuttaa vainoharhaisuuttasi muihinkin? Miksi? Tekeekö se yhteiskunnasta paremman, jos pelätään hysteerisesti olemattomia asioita?
Kannattaa mennä kyselemään vainoharhaisuudesta vaikkapa niiltä lukuisilta koiravainajan omistajilta, jotka ovat löytäneet koirastaan vain kalutut luut.
Jos haluat tehdä isomman gallupin, niin kaino tiedustelu henkilöltä, joka piti sylissään koiraansa, samalla kun susi tavoitteli sitä kyseisen ihmisen sylistä.
Jos ei vielä asia ole valjennut, niin haastattele metsuria, jota useampi susi piiritti ja kierteli ympärillä. Metsurilla oli toki raivuri mukana, mutta ikävä siinä on odotella bensan loppumista.
Myöskään sinulla ei ole lapsia, etkä asu mettäkulmalla. Se aikamoisen merkittävä näkökulma jää siis sinulta pimentoon.
Kerrostalon parvekkeelta on helppo uhota ja esittää kovaa jätkää.
Tervetuloa reaalielämään maaseudulla.
Juttelin lukuisten marjastajien ja luonnossaliikkujien kanssa – eivät jakaneet kauhuasi, koska eivät olleet koskaan törmänneet yhteenkään petoeläimeen.
PS. Asun mettäkulmalla, tosin ad hominem argumentointi on taattua Jerry-laatua.
Juu, asun kaiketi mettäkulmalla minäkin, kun lähin naapuri on kilometrin päässä ja Vammalan katuvalot näkyvät vain kajona metsän takana. En pelkää mörköjä enkä petoja. Kouluttamattomia, vapaana kulkevia, ihmisten ja lemmikkien kimppuun käyviä koiria kyllä varoisin, mutta niitäkään ei täällä liiku.