Toimittajaystävälle tulleet uhkausviestit saivat toimituspäällikkö Paula Salovaaran pohtimaan aiheita, jotka synnyttävät Suomessa kiihtymystä. Hänen kolumninsa julkaistiin Helsingin Sanomissa viime lauantaina.
Salovaara oli kysellyt kollegoiltaan, mitkä ovat ne asiat, joiden yhteydessä suuret tunteet – ja pahimmillaan erittäin rumat reaktiot – roihahtavat liekkiin.
Hesarin mielipideosaston esimiehen lista nostaa esille kielet, kansat, rodut ja rajat. Esimerkkeinä ovat ruotsalaisuus, ruotsin kieli, venäläisyys, venäjän kieli, maahanmuutto ja rasismi sekä Israelin ja Palestiinan väliset suhteet. Kiihtynyttä palautetta tulee myös, kun aiheina ovat abortti, seksuaalisuus tai homous. Ehkäpä hieman yllättäen listalla ovat ravintoon liittyvät aiheet, ja niistä erityisesti rasvankäyttö.
Kirjoituksen lähtökohtana olleet uhkausviestit liittyivät Yleisradion dokumenttisarjaan Suomi on ruotsalainen. Suomalaisten ja ruotsalaisten yhteisen historian käsitteleminen oli jollekin niin kova paikka, että toimittajan perheenjäsenten henkeä piti uhata. Kirjoittaja kysyy, pitäisikö tällaista raivoa ymmärtää tai analysoida.
Raivonpuuskat ovat saaneet uusia kanavia verkkoviestinnän lisääntymisen myötä. Hämmentävää on huomata, kuinka aivan tavalliset ja kaupan jonossa hyvin käyttäytyvät ihmiset muuttuvat netin keskustelupalstoilla raivopäiksi.
Avoimen, keskustelevan ja demokraattisen yhteiskunnan kannalta tämä on paikallisesti erityisen huolestuttavaa, kun kunnan- tai kaupunginvaltuutetut kokevat saavansa nimettömyyden suojista armotonta kohtelua ja antavat tämän paineen vaikuttaa toimintaansa.
Kaikki tuo on totta. Paitsi että kyllä se näkyy ihmisten toiminnassa muutenkin. Jos naapuri ei toimi mielen mukaan, uhkaillaan poliisilla. Häiriköidään, kiusataan, uhkaillaan sanallisesti. Puhe ei auta. Eikä varmaan sellaiseen tepsisi poliisikaan, eikä toisaalta haluaisi lähteä toisen peliin mukaan. Kun tietää toisen käyneen tekemässä useita ilmoituksia ja tutkintapyyntöjä poliisille.
Viha on kauhea taakka, ja on kova työ olla itse vihaamatta.
En tiedä, pitäisikö sitä ymmärtää ja analysoida, mutta ottaa kuitenkin se vakavasti. Vaikka ei tarvitsisi pelätä fyysistä uhkaa, kannattaa kuitenkin huomioida, että toisen elämän voi tehdä helvetiksi muutenkin. Esimerkiksi juuri käyttämällä hyväkseen oikeuslaitosta.
Meistä on tullut itsekkäitä ja narsistisia ihmisiä, joille on mahdotonta sulattaa muita mielipiteitä ja ajatuksia kuin omamme. Ja joille omien mielihalujen ja tarpeiden toteuttaminen on tärkeintä, vaikka sitten muiden kustannuksella.
Vai onko niin, että netti on tehnyt sen vain nyt niin näkyväksi?