Tuliaisiksi tuomaani kalenteriin palattiin jutuissa vielä illalla, kun pikkuihmiset laskivat palkkarahojaan. Olivatten näet olleet hoidossa ihan palkkatöissä, ilmapalloja puhaltamassa.

– Äiti, tiäkkö, kun mei saatiin se kalenteri sillon… koska se ny oli, Jyri kysyi.
– Sunnuntaina, kun äiti tuli reissusta, vastasin.
– Nii, sunnuntaina. Niin tiäkkö, kun sit mei tiedetään mikä päivä on, mutta mistä mei tiedetään koska kello on niin paljon, että iskä tulee töistä, Jyri mietti ja siirteli rahojaan pinoihin.
– Kun se kalenteri on niinku mun…, Jyri jatkoi. Tässä kohtaa keskeytin:
– Se on yhteinen.
– Kun se kalenteri on niinku mun, niin mä voisin ostaa Katalle kellon lahjaks näillä rahoilla mitä sain palkaks, Jyri sanoi määrätietoisesti.
– Pinkin kellon. Semmoisen missä on iso viisari ja pieni viisari ja joka sanoo piip-piip-piip, pikkuherra tarkensi.
– Vai piip-piip-piip, tuumasin.
– Joo-o, piip-piip-piip, eikä mitään karmeeta röminää, Jyri sanoi ja jatkoi:
– Mä maksaisin sen sit ihan itte näillä mun rahoilla.
– No saat sä Katalle sellaisen ostaa, tottahan toki, hymyilin.

Mun rakas pieni mies. Miten noin pieni voi noin hienosti huomioida toisen pienen <3
* * *
Juteltiin sitten vielä leikkimökin valaistuksesta. Jossain vaiheessa pohdimme isännän kanssa mökin sähköistämistäkin, mutta tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että pattereilla ja akuilla toimivat lamput ovat ihan riittävät. Sisustukselliseen puoleen Jyrillä ja Katalla oli sitten ihan oma näkemyksensä.

– Mä haluan semmoisen vampyyrilampun, Jyri ilmoitti.
– Millainen se sitten on, kysyin.
– No siihen tulee semmoinen tämmöinen ja sitten päälle semmoista valkoista kangasta ja sitten siihen tulee niitä vampyyreitä ja muita kammotuksia, Jyri selitti kädet huiskien.
– Eksä ny tiedä, hö, sä et oo kattellu Kasperin kauhukoulua, närkästynyt pikkumies totesi.
– Siis semmoinen pyöreä, valkoista kangasta ja kammotuksia, ihmettelin.
– No tajusithan sä, Jyri totesi.

Saas nähdä tajusinko. Jonkunlainen visio tuosta kuitenkin tuli.

Keskustelu jatkui Katan kanssa.

– Mä haluan semmosen, semmosen pinkin, pikkuneiti aloitti.
– Ja siihen tulee mikosauruksia, jatkui ohjeistus.

Ja-haa. Pinkki ja mikosauruksia. Mikosaurukset ymmärsin, se on Jyrin aikanaan keksimä sana dinosauruksille, ihan millaisille vaan. Mutta yhdistelmä voi olla vähän haastava.

– Joo, sellaiset me tarvitaan, kuului stereona.
* * *
Ovi-ikkunan pitsiverhoon valmistuu ihan juuri toinen motiivi. Sitten pitääkin hörpätä aamukahvit ja lähteä kuolaamaan ameriikanautoja kylille. Toivottavasti sää pysyy kauniina, niin päästään illalla ulkohommiin. Hauskaa Vappua kaikille!