Mikä ihme sieltä oikein tulee pihanurmen yli? Mauri Huhtakangas köröttelee toimittajaa vastaan kolmipyöräisellä sähkömoottorin energiaa hyödyntävällä kapistuksella.
”Tämä on tehtaan potkuvoimalla toimineesta tavarariksasta tehty, ja oikein hyvä postilaatikolla käyntiin tai saunapuiden hakuun”, hän kertoo.
Menopeli on ei ole ainoa omalaatuinen, joka Huhtakankaan käsissä on syntynyt. 55-vuotias sähköasentaja taitaa olla varsinainen Heinoon Pelle Peloton. Pihan kuusiaidan edessä komeilee nimittäin sähköpyörien rivi. Niistä huikeimpien vuoksi mies on nähnyt paljon vaivaa. On metallinkiiltoa, kotkansiivet akkukotelossa, autonvanne kumin alla.
”On tässä muutamana talvena ollut projektia. Kesäisin olen tietysti ajellut näillä pyörillä, ei silloin ehdi rakennella”, Huhtakangas tuumaa.
Huhtakangas on käynyt esittelemässä ”projektejaan” Paukepäivillä Keikyässä. Pyörän päällä hänet on voinut bongata myös kaupungin keskustan läpi viilettämässä.
”Se on sopiva lenkki, kun käy Roismalassa kääntymässä ja palaa kotiin.”
Miten ihmiset ovat persoonallisiin menopeleihin suhtautuneet?
”On morjestettu ja näytetty peukkua. Jonkun kerran on pitänyt pysähtyä sanalle. Hyvää mieltä näistä on tullut itselle ja muille”, hän kertoo.
Huhtakangas painottaa menopelien olevan käyttö- ei näyttelyvehkeitä, vaikka aikaa niiden rakentelu ja yksityiskohtien hiominen onkin vienyt.
Mitä sähköavusteisen kaksipyöräisen rakentamiseen sitten tarvitaan?
Huhtakankaan mukaan perustarvikkeisiin lukeutuu joko etu- tai takanapaan tuleva napamoottori tai pyörän keskiöön asennettava keskimoottori, litiumioniakku latureineen, moottorin ohjainlaite, poljinanturi tai kaasukahva sekä tietysti jarrut.
Menopelien kallein osa on yleensä akku. Siinä ei kannata säästää, jos mielii ympäri Sastamalaa ajella.
”Hyvä akku maksaa noin tonnin. Olen klikkaillut aika paljon erilaisia pyöränosia erään saksalaisen verkkokaupan ostoskoriin. Akun jälkeen hintavin ostos on ollut kokonainen pyörän runko”, Huhtakangas sanoo ja esittelee sinistä menopeliä.
Olemukseltaan moottoripyörämäinen on myös musta ”Kotkansiipi”, joka on ollut askarruksista työläin. Sen rungon Huhtakangas on väsännyt ja vääntänyt omin käsin.
”Tein siihen itse tekniikkaa sisälleen kätkevän tankin ja sitten huomasin, ettei ohjaustanko käänny kunnolla. Oli pakko tuunata koteloon lovet”, hän selvittää.
Mitään stressiä mies ei rakenteluistaan ota. Erehtyminen ja ongelmanratkaisu on Huhtakankaan mukaan osa touhun viehätystä. Suunnitelma elää ja voi ottaa uuden suunnan.
”Tiedonsaanti on nykyään helppoa. Ja on myönnettävä, että tekoäly auttaa asioita. Se on hyvä renki.”
Into kaikenmoiseen käsillä tekemiseen ja keksimiseen ilmeni Mauri Huhtakankaassa jo lapsena. Koulussakin lempiaine oli ”puukässä”. Hän toteaa ajautuvansa yhä pikkupoikamaisen innostuksen valtaan aina, kun kokeilemisen arvoinen idea tupsahtaa mieleen. Samassa pihassa on nähty vuosia sitten jopa kiskoilla liikkuva resiina.
”Jonkin uuden ja toimivan luominen tuntuu mahtavalta, kaiken ei tarvitse olla samasta muotista”, Huhtakangas sanoo.
Niin se kai on. Jotkut lyövät palloa, toiset rakentavat vempeleitä. Joko miehellä on uusi projekti mielessä?
”Pitkä talvi edessä, mutta nyt en aio tehdä uutta pyörää, vaan perehdyn 3D-tulostamiseen”, Huhtakangas naurahtaa.
