
Ugis Krastinsin seitsemän vuoden ura VaLePan päävalmentajana ei saa jatkoa. Seura tiedotti päätöksestä perjantaina.
Krastinsin johdolla VaLePa saavutti kuusi SM-mitalia, joista kaksi oli kultaista. Lisäksi kaudella 2015–2016 VaLePa eteni CEV-cupissa kahdeksan parhaan joukkoon.
Seuran mukaan päätös valmentajavaihdoksesta ei ollut helppo. Krastinsin sopimus oli katkolla, ja pitkän harkinnan jälkeen seurajohto ja hallitus päättivät, että muutoksen aika on nyt. “Pyrimme tulevaisuudessa kehittämään entistä vahvemmin koko seuran toimintaa”, seurasta todetaan.
VaLePa kiittää Krastinsia työstä, jonka ansiosta joukkue nousi suomalaisen lentopallon ehdottomaan eliittiin. “Vuosien työ ja täysillä tekeminen tulevat näkymään VaLePassa varmasti vielä tulevaisuudessakin.”
VaLePa tiedottaa uudesta päävalmentajasta lähiviikkojen aikana.
Vielä kun poika saadaan korhosen kanssa leikkimään piirileikkiä hiekkalaatikolle niin voi taas mennä katselemaan pelejä
Toi on totta,pissi noussu pojalla hyvis ajoin päähän,en näe sen uraa euroopas jos joku seura huolii..
Kummallista tää Alueviestin tiedottaminen, kun Pauliina Vilenius ei viitti edes muokata VaLePan lähettämää tekstiä ittensä näköiseksi. Olisikos edes otsikko eri, en jaksanu tsekata.
Täytyy toimittajien tehdä jotain palkkansa eteen.
Kutsuvat tätä lehdenteoksi, mutta samalla meitä lukijoita kustaan silmään. Kiitosta vaan, selkärangatonta toimintaa.
Kiitos Ugis. Komeat saavutukset VaLePassa ! Mutta, vain muutos on pysyvää.
( Herakleitos n.535 – 475 eaa )
Kuka on uusi VaLePan koutsi?
Varmaankin sympaattinen ismo tuominen?
Veikkaan Tuomas Sammelvuo!Tuo vie tullessaan muutaman maajoukkuep.
Jos Ismo TUominen. Tulee, niin tapan itteni
En tiedä kuka on IsmoTUominen,mutta älä nyt hänen takiaan itseäsi tapa!
En tiedä kuka on Ismo TUominen,mutta älä nyt hänen takiaan itseäsi tapa!
JR
kuka JR? Jarmo Räkä?
Jussi Heino (ei leipuri).
Eikö hän osaa leipoa???? Mitä Mitä???
Jussi Heino on siis Rantaperkiön Iskun valmentaja…luultavasti osaa myös leipoa.
Olisi kyllä kova kaappaus VaLePalta.
Iskusta jo Kaislasalo lähti Kuopioon..LeKaan..
Heino on lentopalloa seuraaville tuttu nimi jo Luolalan Kajastuksen ja Vammalan Kisan ajoilta.
Käväsenpä sanomassa, että vain tuottavat / voittavat / voitontekijät / Elmot ovat tässä maailmassa niitä, joita ihannoidaan. Matka huipulta sylkykupiksi ei ole pitkä. Silti aina voittajallekin löytyy voittaja.
Aulis Ylönen olisi hyvä vaihtoehto. Ainakin henkilöstöjohtaminen on hanskassa.
Hatta ois paras sais LELUNKIN mukaan
Ottakaa pappa! Tuo tullessa waltterin juopposakin
Hyvää huumoria…mutta ehkä vain katsomon puolella..
Kiitos Ugis työstä ja menestyksestä Valepan kanssa. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi jatkossakin. Jälkesi Valepassa jää elämään. Nyt kun muutos on ajankohtainen, olisi mukava nähdä nuori valmentaja Valepa-luotsina. (Esim. Toni Vahela) Jatkuva kehitys ja haasteet huippulentopallossa vaativat aina muutoksia, joskus kipeitäkin. Se on tämän pelin henki ja suola. Pelaajille, jotka lähtevät Valepasta, toivotan Hyvää jatkoa ja Kiitos! Jääville, Hyvää lomaa!
Mennään siis avoimin ja rohkein mielin kohti uutta.
Ei nyt mitään pilipali poikia laiteta tuleen! Muuten ihan ok kirjoitus.Nyt koitetaan
hiukan kovemmilla panoksilla,ei tää mitään maakuntasarjaa ole!!!
Ei tosiaan mitään pilipalipoikia eikä enää ketään jäsenkirjalla. Se on Anderssonin ja Satosen paikka JA AIKA NYT.
Joka viikko huonoja uutisia, mitäköhän seuraavaksi? Valepaan jää aukko Ugiksen ja Eduardin jälkeen. Kiitos kun olitte ja olisitte saaneet olla jatkossakin.
Älä ny viitti.
Vakavasti puhuen nyt haetaan joukkueelle valmentajaa, samoin toisen keskitorjujan ja toisen passarin paikka pitää täyttää uusilla nimillä edellyttäen että kaikki muut jatkavat..
Sastamalan kaupungin panostus yhteen urheilulajiin on ollut merkittävä…11 miljoonan halli yhdessä ammatillisen koulutuskuntayhtymän kanssa..sekä vuosittainen puolen miljoonan euron panostus käyttökuluihin…
Jos vastaavalla summalla tuettaisiin esimerkiksi suunnistusta niin alueella voisi olla menestyksekkäät joukkueet niin Jukolan viestiin Venlojen viestiin sekä Tiomilaan.jopa aivan kotimaisin voimin…
Ihan pöllö kirjoitus! Kai siellä suunnistajia käy koulua? Ei toi halli yksin Valepan ole.Konsertteja ja messut,kuuluu myös mukaan.Suunnistus on hieno laji,ei vaan liity tähän lentopalloon mitenkään.
Nää on näitä outoja vertauksia! Juu ja jos ei antaisi pakolaisille mitään,jäiskö suunnistajille kanssa! Mahtataakohan juhannuksena sataa?
Ei jatka Krastins VaLePassa, mutta missä? Entä missä jatkaa Elvis? Kurttila; no joo, mielenkiintoinen sarja tulossa. Mitä kuuluu Kokkolasta, onko muita lähtijöitä kuin Olli-Pekka ja Tiillikainen + libero Kuga? Mitähän Loimaalle kuuluu? Oivanen jatkaa, entä muut? Savo? Jää nähtäväksi, näillä näkymin neljän joukossa ollaan runkosarjassa mutta sitten pudotuspelit, toivotaan parasta!
Täältä näet sopimustilanteet
Rantaperkiö tyhjenee kuin pajatso…viimeisin lähtijä libero Mutka
Kokkolassa sopimus vain valmentajalla?
Mitä tekee S Mäkinen…vai loihtiiko J Heino taas nuorista pelaajista voittavan ryhmän…