Ari Paavilainen syntyi maanviljelijäperheeseen Viljakkalaan. Papin ammatti ei ollut ensimmäisenä vanhempien toiveissa, mutta Ari piti päänsä.

“Äitini sanoi, että kannattaa vielä harkita. Pappilan seinät ovat lasia.”

Paavilainen toteaa, ettei ymmärtänyt äitinsä sanoja silloin, mutta asia valkeni hänelle myöhemmin. Papin ja kirkkoherran yksityiselämä on suurennuslasin alla, onhan hänellä yhteisössään merkittävä rooli.

“Sastamalassa en ole kokenut niin suuria paineita kuin jossain muualla, vaikka huhumylly toimii täälläkin tehokkaasti.”

Perättömistä juoruista Paavilaisen mieleen on jäänyt erityisesti kaupungissa liikkuneet kertomukset hänen sairauslomansa syistä. Kirkkoherra oli murtanut kätensä. Samaan aikaan seurakunnan työntekijöistä yksi oli toipumassa lonkkaleikkauksesta ja toinen oli satuttanut jalkansa.

“Huhuttiin, että vammamme johtuvat siitä, että olemme hurjastelleet humalassa autolla ojaan. Toisen huhun mukaan olin sairauslomalla, koska en kestänyt seurakunnan talousvaikeuksia.”

“Jumala on ihmisessä”

Paavilaisen suhtautuminen kristittynä olemiseen on vuosien saatossa muuttunut – radikaalisti. Parikymppisen kirkasotsaisuus ja ehdottomuus on karissut aikaa sitten, ja kirkkoherra tietää, että harva asia maailmassa on niin mustavalkoinen, kuin voisi luulla. Oikeastaan fanaattisimmat uskovaiset ja uskonnon vastustajat ovat ajattelussaan samankaltaisia.

“Nuori Ari Paavilainen varmasti ajattelisi, että viisikymppinen kirkkoherra Paavilainen on huono pappi”, hän hymähtää.

Mikä sitten on muuttunut?

Paavilainen palaa mielessään hetkeen, jolloin hän selaili Tampereella kansiota, jossa oli ilmakuvia kaikkialta maakunnasta. Yhdessä oli kuvattu vesistön reunustamaa kaupunkia. Kauniissa miljöössä näkyi kolme kirkkoa.

“Tunnistin sen Vammalaksi, ja samalla mietin, ettei kuvassa näy lainkaan ihmisiä. Ei Jumala ole jossain ylhäällä, katso luomakuntaa sieltä, vaan hän on meissä jokaisessa. Ei kirkko tai seurakunta voi asettua ihmisten yläpuolelle, vaan sen pitää olla läsnä jokapäiväisessä elämässä. Minun kirkkoni ei jaa taivaspaikkoja. Lähimmäisenrakkaus, armo ja anteeksianto kuuluvat kaikille.”

Lue Sastamalan kirkkoherran 50-vuotishaastattelu kokonaisuudessaan 1.2. Alueviestistä.