Sastamalan Kiikoisissa asuva Esko Antila nappasi tiistaina iltapäivällä elämänsä kuvan, ainakin jos mittarina käytetään otoksen saamaa julkisuutta. Luontokuvausta harrastava mies katseli töistä tultuaan kotipihallaan, miten sinitiainen istui kuusen latvassa hienossa auringon valossa. Hän otti kameran, ja onnistui räpsäisemään juuri, kun lintu lähti liikkeelle. “Hyvä että lähti”, Antila miettii nyt.
Huomauttuaan miten hauskan kuvan sai napattua, Antila jakoi otoksensa Suomen luontokuvaajien Facebook -ryhmään. Ensimmäisen tunnin aikana kuva sai yli 1000 tykkäystä, ja lähti leviämään räjähdysmäisesti. Nyt kuva on julkaistu useissa eri medioissa paitsi Suomessa, myös ulkomailla. Vilahtipa se televisiossakin.
Esko Antilan valokuvausharrastus on lähtenyt liikkeelle Neljänsuoran keikoilta, joita hän kiertää ahkerasti vaimonsa Marin kanssa. “Aloin kuvata tavallisella taskupokkarilla poikien keikkoja, ja hetken päästä minulla olikin jo järjestelmäkamera. Perusputkella tuli kuvattua muutamia keikkoja, mutta nälkä on koko ajan kasvanut ja objektiivit pidentyneet”, hän selvittää.
Keikkakuvaus antoi myös sysäyksen luontokuvaukselle.
“Lintuja olen nyt kuvannut reilun vuoden ja plakkarissa on 119 eri lajia.”
Nyt Antila odottaa innokkaasti lintujen kevätmuuton alkua. “Ja Neljänsuoran keikkoja tietenkin”, hän naurahtaa.


