Jos joku olisi sanonut minulle puolisentoista vuotta sitten, että kiinnostun lentopallosta, olisin varmaankin naurahtanut ja pitänyt sanojaa hieman höperönä. Minä kun en ole koskaan seurannut urheilua, enkä myöskään fanittanut mitään urheiluseuraa tai urheilijaa, lukuun ottamatta jo edesmennyttä raviohjastaja Tuomo Mäkelää, Kiikan maestroa, joka oli suorastaan idolini pikkutyttönä. Oli ihan huippua, kun silloin tällöin pääsin hänen kanssaan raveihin hevosia hoitelemaan.

Kun Radio Manta, nykyinen Iskelmä Sastamala aloitti VaLePan vierasotteluiden selostukset viime kaudella, jouduin minäkin hieman perehtymään kyseiseen lajiin: usein studiossa yhdistämässä lähetyksiä selostajalle, mutta joskus katsomossakin. Se olikin sitten ihan uusi maailma kummallisine termeineen. Ensimmäisiä oivalluksiani oli se, että erä ei katkeakaan 15 pisteeseen, kuten kouluajoilta muistelin.

En ole suinkaan ainoa sastamalalainen, joka lentopalloon on hurahtanut. Onneksi näitä pitkäaikaisia, innokkaita ja aktiivisia faneja on niin paljon, mutta viime aikoina myös meidän “noviisien” osuus on kasvanut.
Tänä keväänä on konkretisoitunut sekin, miten urheilu yhdistää koko kylää. Tai koko lähiseutua. Kun kotikylämme hieno liigajoukkue saapui viime sunnuntaina kuorma-auton lavalla torille “poikaa”  ilmassa heilutellen, oli se jotakin aivan mahtavaa. Samoin se, miten joukkueen kapteeni Antti Esko omisti kultamitalin kaikille VaLePan kannattajille. Esko muuten kertoi joukkueen olleen täydellisen yllättynyt siitä valtavasta väkimäärästä, joka oli torin kansoittanut.

Itseäni kummastuttaa kuitenkin yksi asia, joka liittyy kokemuksiini katsomossa. Kun VaLePa on ollut häviöllä ja pelin lopputulos jo lähes selvä, osa väestä marssii ulos kesken viimeisen erän. “Joukkue tarvitsee eniten tukea silloin, kun menee hiukan heikommin”, sanoi minulle yksi VaLePan innokkaimmista kannattajista, 90 vuotta tänään täyttävä Onni Saha, jonka  haastattelu löytyy sivulta . Olen samaa mieltä Onnin kanssa. Huonoilla hetkillä sitä tukea eniten tarvitaan, niin pelissä kuin elämässäkin.

Toivotan onnea kaikille lentopallon ystäville, VaLePan valmentajille ja huoltajille sekä pelaajien kotijoukoille ja tietysti hienosti taistelleelle joukkueelle. Teistä kultamitalisteista on helppo pitää siitäkin syystä, että olette niin välitöntä ja sympaattista sakkia.