
Hakkuri Urpo Sivula on jälleen mukana miesten lentopallomaajoukkueen riveissä. Hänet nähdään Maailmanliigan turnauksessa Helsingissä tällä viikolla.
“Urpo Sivula loukkasi jalkansa toukokuun puolivälissä ennen Saksaa vastaan pelattuja maaotteluja”, kertoo maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo.
Äetsäläislähtöinen keskipelaaja Sauli Sinkkonen odottaa turnauksesta koko lentopallokansan yhteistä tapahtumaa. Samaan aikaan Vantaalla pelataan pelaavat nuoret Power Cupissa.
“Toivottavasti he saavat meiltä esimerkkiä, joka kannustaa jatkamaan lentopalloilua ja innostaa jatkamaan Powerista maajoukkueeseen asti”, Sinkkonen sanoo. “Meillä on nykyään iso fanilauma joka turnauksessa ulkomailla, joten melkein aina tuntuu siltä, että pelataan kotikentällä, mutta tämä turnaus on jotain aivan erityistä”, hän kertoo.
Maailmanliigan kakkosryhmässä Suomi on ensimmäisen turnausviikonlopun jälkeen yhdestoista. “Taistelemaan lähdetään ja vaikeassakin asemassa lähdetään aina eteenpäin positiivisen kautta”, lupaa Sauli Sinkkonen. Suomi kohtaa kotikentällään Slovakian, Kiinan ja Australian.
Urpo Sivulan ja Sauli Sinkkosen lisäksi Suomen joukkueessa pelaavat Helsingissä muiden muassa sastamalalaisille tutut nimet passari Eemi Tervaportti sekä yleispelaajat Elviss Krastins ja Peetu Mäkinen.
Miesten lentopallomaajoukkueen pelaajien hyvät otteet ovat herättäneet kiinnostusta Euroopan huippusarjoissa. Lelu Ojansivu on tehnyt sopimuksen turkkilaisen joukkueen kanssa.







Onko Urpolla sopimus VaLePan kanssa ensi kaudesta. Muistelen hänen tehneen aiemmin kahden vuoden sopimuksen, joka päättyi tähän kevääseen.
ulkomailta….uusia pelaajia tarvitaan muitakin…hakkuri jos Sivula lähtee…Ainakin toinen keskitorjuja..vähintään toinen laituri ja mahdollisesti myös libero..vaihtomiehet on ja autonkuljettaja…ja Heiskalakin vielä mies paikallaan…
Kannattais mennä ulkomaille kehittymään. Katsokaapa vaikka Elvistä. Ihan huimasti kehittynyt valepan ajoista. Valepaan ostetaan maailmalta valmiita pelimiehiä ei ole kelvanneet aikoinaan Sinkkonen ja tervaporttikaan kun olivat nuorempina vielä raakileita pelimiehiä. Nyt ovat maailmanluokan pelaajia. Voihan tietenkin valepan tapaankin toimia niin kauan kun rahaa vaan riittää.
Totta! Eipä ole Peetu Mäkinen Jesper Jylhä Niko Kärkkäinen ja Joonas Oksala taidoiltaan valepassa kehittyneet! Sen sijaan Sakke Mäkinen on mennyt huimasti eteenpäin Jussi Heinon osaavassa valmennuksessa.
Onnea Tervapurkki