Voimarinteellä ideoitiin terveysalan työvoimapulan taltuttamiseksi

Huittisten perusturvajohtaja Kristiina Piirala, Sastamalan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ulla Yli-Hongisto ja kaupunginvaltuutettu Liisa Myllyniemi (vas) syventyivät pohtimaan palveluiden järjestämistä julkisten ja yksityisten palveluntarjoajien yhteistyönä. Yhtä mieltä kaikki olivat siitä, että laadun valvonta kuuluu julkiselle sektorille.

Vanhusten kasvava osuus väestöstä yhdistettynä auttavien käsiparien vähyyteen muodostavat jo nyt ongelman niin kuntaloudellisesta kuin palveluiden laadukkuuden näkökulmasta. Ongelma on valtakunnallinen, ja lienee kaikkien tiedossa, mutta mistä keinot sen ratkaisemiseen?

Tätä pohdittiin seudullisen sote-ohjelman tiimoilta Karkun Voimarinteellä järjestetyssä ideointi- ja keskustelutilaisuudessa, johon oli saapunut niin kuntapäättäjiä, kuntien virkamiehiä, yrittäjiä, alan työntekijöitä kuin koulutussektorin edustajiakin.

Muutoksia koulutukseen ja asenteisiin

Sastamalan koulutuskuntayhtymän rehtori Antti Lahti nosti esille, että terveysalan työntekijöiden eläköitymisen lisäksi alaa uhkaa opiskelijapula, sillä nuoria on tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä vähemmän. “Sosiaali- ja terveysalan työvoiman saannin turvaamiseksi koulutussektoria on muokattava joustavammaksi, jotta pyritään reagoimaan nopeammin työelämän tarpeisiin”, hän sanoi.

Huittisten perusturvajohtaja Kristiina Piirala huomautti, että Suomessa tarvittaisiin suurta asennemuutosta, jotta kuntalaiset saataisiin mukaan palvelujen kehittämiseen. “Voisimme otta mallia Tanskasta, jossa esimerkiksi palvelutalojen asukkaat huomioidaan heidän elinympäristöään koskevissa päätöksissä. Pienetkin asiat voivat olla suuria, eikä muutos välttämättä vaadi lisäresursseja”, Piirala korosti.

Sotesin henkilöstöpäällikkö Kirsti Peuraniemi sanoi asennemuutosta kaivattavan toisinaan myös työyhteisöissä. “Hyvä johtajuus ja myönteinen työantajakuva vaikuttaa työntekijöihin ja lisää alan houkuttelevuutta. Työhyvinvointi vaikuttaa myös palvelun laatuun ja on näin ollen asiakkaan etu. Suomi tarvitsee jatkossa kipeästi myös työperäistä maahanmuuttoa työvoimapulan ratkaisemiseksi.”

Lue lisää ideanikkareiden ajatuksista 6. kesäkuuta ilmestyvästä Alueviestistä.

 Seudullinen SOTE-ohjelma 2015

Vuodesta 2009 työn alla olleen seudullisen sosiaali- ja terveyspalveluita koskevan ohjelman on tarkoitus konkretisoitua käytännön tasolle viimeistään vuonna 2015. Sote-verkostotiimin puheenjohtaja Kirsti Peuraniemen mukaan visiona on kehittää Sastamalan ja Huittisten seutu vetovoimaiseksi alueeksi, jolla on tarjota kattavat ja laadukkaat alan palvelut, joita tuottavat julkinen ja yksityinen sektori yhdessä, toisiaan täydentäen. Uuden teknologian käyttöönotolla ja uusien toimintatapojen kehittämisellä pyritään lisäämään tuottavuutta ja palvelujen laatua. Maine valtakunnallisena edelläkävijänä, sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäjänä varmistaisi myös osaavan työvoiman saatavuuden ja pysyvyyden seudulla.

  • tuntematon

    Hienoa kylläkin. Olisiko työhyvinvointi nostettava tuolta pohtimisista esiin?. Auttaisikohan, jos hieman vielä parannettaisiin julkisen puolen (täällä Sastamalassakin) työntekijöiden jaksamista. Kannustettaisiin ja annettaisiin myönteistä palautetta, huolehdittaisiin todellisesta jaksamisesta. Yleensä ikääntyvä työvoima on niin kovilla, jos vaikkapa tulee sairauslomia työyhteisössä. Ns. vanhat työntekijät yrittävät jaksaa vähän nuorempiakin enemmän eli se työmoraali !. Sitten se tasa-arvoisuus työntekijöiden vaikkapa lomissa ym.? Sekin on pohtimisen paikka ja hyvä realistinen, avoin johtajuus.

Kommentointi ei ole käytössä.