
Osmo Ojansivu istuu kirjoituspöytänsä ääressä ja huokaisee syvään. Hän on kirjoittanut viime viikot välillä vimmaisesti ajantajun kadottaen. Sanat ovat tippuneet kuin itsestään. Kesäkuussa julkaistava muistelmateos ei ole kärsimyskirja, mutta se on kirjoitettu avoimesti, ikäviä asioita silottelematta.
”Kun seitsemänkymmentä ikävuotta tulee kohdallani pian täyteen, kysyn: juoksinko itseni verille? Mitä elämä opetti, otti ja antoi? Uskon ja toivon, että näitä pohtiessani saan muistelmieni lukijoista monta sielunkumppania.”
Tyrvään pappi on kirjoittaessaan kulkenut pitkän matkan lapsuudesta tähän päivään. Matka ei ole ollut helppo. Se on vienyt häneltä yöunet, pakottanut elämään uudelleen ilot ja surut, uupumuksen syöverit.
”Tunteet saavat tilaa faktojen rinnalla. Minulla on oikeus kertoa miltä minusta tuntui ja mitä tunnen nyt. Ehkä tämä kirja on jonkinlainen tilinteko.”
Suosiolla oli hintansa
Ennen vuoden 1990 kirkkoherranvaaleja Ojansivu ehti toimia Tyrvään kappalaisena kaksitoista vuotta. Tuona aikana hän tuli seurakuntalaisille läheiseksi.
”Luulen, että pappina olen ollut samanlainen kuin ihmisenä yleensäkin; helposti lähestyttävä ja ymmärtävä. Kirkon tehtävä on vaalia tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. En ole varakkaasta sivistyneistökodista, vaan tottunut tyytymään vähään ja tekemään paljon työtä. Haluan olla ihmistä lähellä ja antaa sanan koskettaa. Saarnassa annan aina kaikkeni.”
Kirkkoherranvaaleista tuli ennennäkemättömät. Seurakuntalaisten pyynnöstä neljännelle ehdokassijalle asetettu 40-vuotias Ojansivu keräsi todellisen äänivyöryn. Hän sai 4756 ääntä, mikä oli peräti 86 prosenttia annetuista äänistä. Vaalin äänestysprosentti nousi 56,3:een.
Mutta suosiolla oli hintansa. Suosiosta syntyi varjo, joka kasvoi vuosi vuodelta ja muuttui lopulta suoranaiseksi vainoksi.
“Moni tiesi kiirastulestani”
Osmo Ojansivusta tuli kirkonrakentaja dramaattisissa oloissa: kansallisaarteena pidetty Tyrvään Pyhän Olavin kirkko paloi tuhopoltossa vuonna 1997 ja päätettiin rakentaa uudestaan. Ojansivu piteli projektin lankoja käsissään, koska seurakunnan paimenena koki vetovastuun työhönsä kuuluvaksi velvollisuudeksi.
Tapahtumien vuoksi kirkkoherra oli paljon esillä. Kaupungissa alkoi kieltää ilkeitä juoruja. Spekuloitiin Ojansivun naimattomuudella ja sen syillä.
”Moni tiesi kiirastulestani, mutta ei sen yksityiskohdista. Kirjassa on sellaistakin, mistä en ole julkisesti aiemmin puhunut.”
”Noista ajoista eivät taida kaikki paikallismedian edustajatkaan selvitä puhtain paperein. Silloin sain todella kokea, millaista on uskonnollinen vallankäyttö. Se oli julmaa, sen tarkoituksena oli saada minut kärsimään.”
Edelläkävijä vailla kirkon tukea
Onneksi aika on nyt toinen. Tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksissä Suomi on mennyt eteenpäin. Mutta kirja hätkähdyttää: tällaista tapahtui Sastamalassa parikymmentä vuotta sitten.
Osmo Ojansivu toimi kirkkoherrana evankelisluterilaisen kirkon suuressa murroksessa. Muistelmat laajenevat yksittäisen seurakunnan vaiheista näköalaksi kirkon muutokseen ja toisaalta muuttumattomuuteen. Kirja kertoo millaista on olla pappina, johtajana ja ihmisenä perinteen ja uuden ajan puristuksessa.
Kirkkoa repineiden naispappeuskiistojen viimeinen näytös käytiin täällä. Ojansivu joutui tahtomattaan ratkomaan tilannetta, joka johti lopulta seurakunnan hajoamiseen. Kun kirkkoherra vuonna 2008 jäi eläkkeelle, kirjoitettiin hänestä edelläkävijänä.
Lokakuisena aamuna kymmenen vuotta myöhemmin rovasti Osmo Ojansivu ajattelee, että edelläkävijän viittaa oli yksinäistä kantaa. Toki kirkkoherralla oli tukijoukkonsa ja ystävänsä, mutta kirkon johtohenkilöt olivat kovin hiljaa silloin, kun kannustuksen sanoja olisi tarvittu.
Moni on kysynyt Osmo Ojansivulta, miksi hän jäi Sastamalaan. Eikö olisi ollut helpompaa lähteä ja unohtaa?
”Eläkepäivinäni olen taas innostunut työntekoon. Minulla on eri tavalla aikaa lähimmäisilleni, tyrvääläiset ovat minulle rakkaita. Haluan olla läsnä heidän elämässään ja tietää kuulumiset. Täällä olen kaikesta huolimatta omieni joukossa.”
Lue koko juttu 24.10. Alueviestistä. Siinä on lainauksia kesäkuussa julkaistavasta kirjasta, jonka kustantaa Warelia.
Korjattu Ojansivun eläkkeellejäämisvuosi. Se on 2008, ei 2000, kuten juttuun oli virheellisesti lipsahtanut ja sen printtiversiossa lukee.