Ennakkoäänestys alkoi Sastamalassa maata ja maakuntaa vilkkaampana

Sastamalan Torikeskuksessa vaalitoimitsijoilla piti kiirettä keskiviikkona. Kuva: Minna Isotalo
Sastamalan Torikeskuksessa vaalitoimitsijoilla piti kiirettä keskiviikkona. Kuva: Minna Isotalo

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona Sastamalassa jopa koko maata ja maakuntaa vilkkaampana.

Ensimmäisen päivän jälkeen äänestysprosentti on Sastamalassa 5,3, Säkylässä 4,9, Huittisissa 4,4, Köyliössä 3,9, sekä Kokemäellä ja Punkalaitumella 3,7.

Pirkanmaalla äänioikeuttaan on käyttänyt 4,6 ja Satakunnassa 4,7 prosenttia äänioikeutetuista. Koko maan äänestysprosentti on 4,6.

Sastamalan Torikeskuksessa oli keskiviikkoaamuna vipinää. Vaalitoimitsija Outi Jukarainen kertoi väkeä olleen mukavasti paikalla jo ennen äänestyksen alkua. Aamupäivän aikana paikalle muodostui paikoitellen jonoa.

”Ei tässä ole ollut hiljaista hetkeä lainkaan. En muista, että uurnille olisi aiemmin lähdetty näin innokkaasti”, hän mietti.

Uusi äänestyspaikka sai kiitosta myös Anneli Vierulalta, joka arveli hyvien paikallisten ehdokkaiden houkuttelevan väkeä uurnille.

”Hienoa, että meillä Sastamalassa on mistä valita. Päätös oli minulle helppo. Olen seurannut kyseisen henkilön toimia jo jonkun aikaa. Kun kansalaisvelvollisuus on suoritettu, voi varsinaisena vaalipäivänä lähteä vaikka mökille, jos on kaunis ilma”, hän jutteli.

Seppo Ojala päätyi vaihtamaan äänestyspaikkaa, sillä pääkirjastolla oli kuulemma vielä pidempi jono. Miehelle kyseessä oli elämän 11. ennakkoäänestys.

”Tämän jälkeen näitä asioita ei auta enää pohtia, ettei tule katumapäälle. Sen verran voin kertoa, että äänestin pirkanmaalaista istuvaa kansanedustajaa.”

Ennakkoäänestys päättyy 14. huhtikuuta. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa.

Vaalipäivänä sunnuntaina 19. huhtikuuta saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa, joka on kerrottu postitse tulleessa ilmoituskortissa.

Ennakkoäänestyspaikat Sastamalassa: Torikeskus (8. – 14.4) , Sastamalan pääkirjasto (8.- 10.4, 14.4.), Suodenniemen kirjasto (9.4. ja 13.4.), Äetsän kirjasto (9.4. ja 14.4.) , Mouhijärven kirjasto (8.4. ja 14.4.), Kiikoisten entinen kunnanvirasto ( 8.4. ja 13.4.), S-Market Sastamala (8. – 10.4.) , ja K-Supermaket Superi (11.4. ja 13. -14.4.).

Juttua on muokattu kello 11. Lisätty kuva ja tekstiä, jossa kuvataan äänestystunnelmia Torikeskuksesta.

Teksti: Minna Isotalo ja Samuli Kinnari.

  • Edunvalvojat asialle

    Upea alku äänestykselle. Näin nostetaan äänestysprosentti korkeelle ja saamme Arton ja Pertin etujamme ajamaan Arkadianmäelle!

  • Nimetön

    Arton ja Pertin ohi Sastamalan ykköspaikalle näyttää nousevan Ilmari.

  • Ilmari yllättää

    yrittäjät ja raamattu tyynyn alla nukkuvat äänestävät satosta tai hakasta. ilmari saa paljon ääniä muilta työntekijäpuolen ihmisiltä. aika monet elökeläisetkin ovat oikein innostuneet ilmarista. jokisen jenni tuo ilmarille lapsiperheiden ääniä. on saanut lyötyä itsensä läpi symppiksenä, meidän ilmarina.

  • Nimetön

    Ihmiset äänestävät myös jaloillaan, mutteivat tallo heikompia koroillaan. Sastamalassa tulee hytky, kun kansa kaikkivaltias, kiskoo ylleen ”rytkyt”. Onko Ilmari ”musta hevonen”?

    • Nimetön

      Ei kannata antaa ääntänsä hymyilevälle pikkupojalle, ääni menisi silloin tamperelaisen demarin hyödyksi! Ääni Hakaselle tai Satoselle, silloin ääni hyödyttää Sastamalan aluetta -molemmat kun menevät läpi! Mieluummin tietty Hakaselle, saadaan reuna-alueille puolustaja ja Sipilästä pääministeri! Kun tuo Satonen näyttää nyt keskittyvän Tampereen asioihin -harmi sinänsä…

      • Nimetön

        Valitettavasti Satosen harvat äänet menevät tamperelaisten sasien hyväksi. Kepun nousu on hiipumassa Sipilän täydellisen epäonnistumisen takia. Nurmisen mahdollisuudet ovat viimeisten rankkausten jälkeen nousussa.

      • mistähän tuokin tieto on

        Sipilä ei ole ehdolla Sastamalasta….Hakanen on…

      • Nimetön

        Sipilä mitään ole epäonnistunut, on vain viisautta jättää jotakin asioita neuvotteluihin eikä lyödä kantaansa lukkoon! On siitä kokemusta ihan lähihistoriasta, Kataisen-Stubbin hallitus demareineen löi asiat lukkoon jo ennakkoon ja mitään ei sitten saatu sovittua -kaikki meni pieleen. Ei kai ihmisten muisti noin lyhyt ole!

      • Nimetön

        Jokainen äänioikeutettu saa äänestää vaikka sitten hymyilevää ehdokasta. Hymy kuvastaa hyvyyttä ja tietoa. Katselitteko mahdollisesti 09.04.2015 torstain ykkösen vaalitentin, ei yhtään parempi ole Sipilä kuin muutkaan. Yhdessä pitää osata toimia niin työelämässä kuin Arkadianmäellä( tai nythän eduskunta muuttaa Sibeliusakatemian tiloihin. ). Eivät ne Ilmarille annetut äänet mene minnekään hukkaan, jokainen annettu ääni löytää paikkansa, sellainen on suhteellinen vaalitapa. Kyllähän Sastamalasta saisi mennä läpi ns. uusiakin edustajia, ei kai se niin vaarallista olisi, joskin vaalimatemaattisesti laskien äänimäärän tarvitsisi olla melko suuri.

  • Kiva juttu

    Mukavaa, että ennakkoäänestyspaikkoja on joka nurkassa, itse kävin hoitamassa asian kauppareissulla, ja kävi todella näppärästi, toivon mukaan nostaa äänestysvilkkautta, kun hoituu näinkin..

  • Nimetön

    Ilmari nousee. Iltalehden laajassa ennusteessa Ilmari oli nostettu vahvaksi haastajaksi.

    • Nimetön

      Ilmarilla ei ole mitään mahdollisuuksia -ja hyvä niin. Hänen aikansa on myöhemmin. On vain hyväksi ihmiselle saada opiskelut loppuun, hiukan työkokemusta ja elämänkokemusta ettei ajaudu poliittiseksi broileriksi -siis poliitikoksi ilman muita elämänkokemuksia. Näistä on riittävästi eläviä esimerkkejä!

      • Nimetön

        Tämä kommentti 10.4. klo 11.26 kertoo että sen on kirjoittanut viisas ihminen. Niin totta mitä kirjoitit ! Kaikista täällä olevista kommenteista ei voi sanoo samaa

      • Nimetön

        Olet oikeassa, mutta Ilmarille menevät äänet eivät mene ”hukkaan”. Nuori opiskelija, kuten Ilmari haluaa varmasti saattaa opiskelunsa loppuun. Elämänkokemusta tuo myös ehdokkaaksi asettuminen. Yhteiskunnallista näkökulmaa karttuu ja siinä kaiken ohessa tapaa tavallisia ihmisiä ja myös päättäjiä eli toisia ehdokkaita. Jonkinlaisen tuntuman jonkinlaiseen politiikkaan Ilmari ja muutkin nuoret päättäjät ovat saaneet Sastamalan kaupungin päätöksentekoelimissä. Täällä Sastamalassa päätöksenteko taitaa olla vaan kovin Vammala-keskeistä, onko sivukulmat unohdettu? Nyt eduskuntavaaleissa nähdään, että syrjäkylilläkin asuu ihmisiä ja aika viisaita jne.

  • Vain haastaja

    Et taida olla lukutaitoinen. Lukekaapa muut ilman lukihäiriötä koko juttu läpi. Viesti ei ollut mitä tuo henkilö väittää.

  • Uskonlahko jyrää

    Äänestäkää vaan kepua, kohta on lestadiolaiset vallassa. Pelottavaa! Yleltä tuli hyvä juttu siitä, miten paljon heillä on jo vaikutusvaltaa Oulun seudulla ja Pohjois-Suomessa.

  • Nimetön

    Nämä ovat monessa mielessä mielenkiintoiset vaalit. Tarkkana nyt.

Kommentointi ei ole käytössä.