Perussuomalaisten Hakkarainen Vammalan torilla: ”Miksei maahanmuuttoon vaadita sukupuolikiintiöitä?”

Markku ja Kyllikki Päily vaihtoivat kuulumisia Teuvo Hakkaraisen kanssa. Sastamalan Perussuomalaisille kuuluu hyvää ja tekemisen meininki on kova, kertoivat valtuutettu Päivi Turja ja varavaltuutettu Sari Henriksson sekä Sastamalan Perussuomalaisten puheenjohtaja Mikko Ala-Viikari.

”Lähetimme juuri kansanedustaja Martti Mölsälle häneltä saamamme joulukortit takaisin. Siniseen tulevaisuuteen loikanneita ei hyväksytä”, puskahtaa sastamalalainen Kyllikki Päily Vammalan torilla.

”Usko demokratiaan horjuu, kun tällaista takinkääntöä tapahtuu”, komppaa Markku Päily.

Perussuomalaisten kannattajat olivat saapuneet lauantaina ilmaisemaan tukensa puolueen 2. varapuheenjohtajalle, viitasaarelaiselle kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselle.

Hakkarainen totesi Jyväskylän puoluekokouksen jälkeisten tapahtumien järkyttäneen monia puolueen kannattajia.

”Asia puhuttaa varmasti vielä pitkään turuilla ja toreilla, mutta uskon sen koituvan meidän eduksemme. Perussuomalaisten kannatus on nousussa.”

Hakkaraisen mukaan sinisillä oli suunnitelma valmiina ja siitä tiesi myös pääministeri. Hän perustaa näkemyksensä siihen, että samoihin aikoihin, kun vastavalittu uusi puheenjohtaja Halla-aho vasta piti linjapuhettaan Jyväskylän puoluekokouksessa, eräs sittemmin sinisiin siirtynyt kansanedustaja tiedotti, että nykyiset ministerinpaikat pysyvät.

”Halla-aho oli uumoillut, että ministerin salkut vaihtavat omistajaa, jos hänet valitaan. Mistä oli peräisin tieto, ettei näin käy, jos neuvotteluja ei oltu käyty? Varmaankin Soinin valtiosihteeri Samuli Virtaselta, joka oli jo asettautumassa auton peräkonttiin medialta piiloon”, Hakkarainen hymähtää.

Sukupuolikiintiöt maahanmuuttoon?

Puolueen jakautumisen lisäksi Vammalan torilla puhuttivat maahanmuuttokysymykset.

Hakkaraisen mukaan maailman hädänalaisista ihmisistä 80 prosenttia on naisia ja lapsia. Luku pohjaa eri avustusjärjestöjen tietoihin.

”Miten tämä luku näkyy Suomen maahanmuuttopolitiikassa? Sukupuolikiintiöitä ollaan vaatimassa niin pörssiyhtiöiden hallituksiin kuin päätöksentekoonkin, mutta miksei maahanmuuttoon? Eikö tänne pitäisi ottaa juuri niitä, jotka eniten apua tarvitsevat?”

Kotouttamisesta Hakkarainen tietää onnistumisia ja epäonnistumisia.

”Kyllä tänne minunkin puolestani saa töitä tulla tekemään, mutta vapaamatkustajiin meillä ei ole varaa. Meillä on omia kansalaisia, jotka elävät köyhyydessä. Se on asia, joka ihmisiä närkästyttää. Että miten maahanmuuttajien auttamiseen on aina piikki auki, mutta eläkeläisiltä, yksinhuoltajilta ja pienituloisilta leikataan.”

Hakkarainen kertoo esimerkin omasta elämästään. Hänen isänsä aloitti työnteon 10-vuotiaana ja jäi eläkkeelle 79-vuotiaana Hakkaraisten sahayrityksestä. Eläkettä isä saa noin 743 euroa kuukaudessa.

”Isän lääkkeetkin maksavat jo niin paljon, ettei hän tulisi ilman meidän lasten tukea mitenkään toimeen. Kaikilla ei ole sukulaisia auttamassa. Miten nämä ikänsä työtä tehneet ja veroja maksaneet vanhukset pärjäävät?”

Hakkarainen otti maahanmuuton kustannukset esille viimeksi eduskunnan kyselytunnilla.

”Kyselin lukuja ja faktoja, mutta ainut luku, jonka sain oli aiheesta tehtyjen selvitysten lukumäärä. Usein saan puolueen ulkopuolelta haukkuja, kun avaan suuni tästä aiheesta. Tuntuu, että maahanmuutto on vieläkin tabu, johon ei saa kajota.”

Sastamalan Perussuomalaisten Sari Henriksson huomauttaa, ettei ole rasismia haluta kaikki Suomessa asuvat samalle viivalle.

”Pidettäisiinpä syrjäytymisvaarassa olevista kantasuomalaisista yhtä hyvää huolta kuin maahanmuuttajista. Ongelmien ennaltaehkäisy ja varhainen tuki olisi tärkeää ihan kaikkien ihmisten kohdalla.”

Hanna Vinho halusi nähdä paljon mediassa esillä olleen kansanedustajan. ”Onhan sitä Teuvosta kaikenlaisia lööppejä ollut, mutta mukavalta mieheltä hän vaikuttaa”, Vinho tuumi.

Lisätty 13.11. kello 9 maininta Hakkaraisten omistamasta sahasta. Teuvon isä toimi yrittäjänä. Perheyritys Oy Haka-Wood Ab aloitti toimintansa vuonna 1962.

15 vastausta artikkeliin “Perussuomalaisten Hakkarainen Vammalan torilla: ”Miksei maahanmuuttoon vaadita sukupuolikiintiöitä?””

  1. Nimetön

    Jokin ei nyt täsmää. Vaikka Hakkaraisen isällä työeläke on alkanut karttua vasta 23 vuodesta eteenpäin, niin silti hänen työeläke pitäisi olla paljon suurempi. Sentään eläkkeelle jäänyt vasta 79 vuotiaana. Tuo summa 743 euroa viittaa lähinnä takuueläkettä. Onko isä ollut.yrittäjä ja työeläkemaksut on jääneet minimiin?

    Vastaa
    • Don Pedro

      Olen itsekin yrittäjänä joutunut tinkimään oman eläkemaksuni määrästä. Syynä yksinkertaisesti, että ensimmäiset 20 vuotta kaikki kassaan tulleet rahat menivät velkoihin , laskuihin ja kohonneiden tarvikkeiden hintoihin, sekä laitteistojen uudistamiseen. Ulkomaanmatkoja en tehnyt, työntekijäni tekivät sitäkin useammin. Niinpä minulla yli 30 vuotta töissä olleet saavat saman verran eläkettä, kuin minäkin ja heillä oli lisäksi palkalliset lomat ja lomarahat. En syytä ketään, paitsi itseäni, etten vaihtanut alaa. Ylpeyttä tunnen siitä, että työntekijöiden ei tarvinnut odottaa kertaakaan yli 40 vuotisen urani aikana palkkaansa ja heidän eläkemaksunsa hoidin aina prikulleen oikeana maksupäivänä.

      Vastaa
  2. Nimetön

    Työeläkelaki säädettiin vasta 1962, joten vanhemmat eläkeläiset ovat enemmänkin kansaneläkeläisiä, eikä eläke ole kummoinen. Populistipersut eivät yleensä kerro koko totuutta, jos osatotuus on käyttökelpoisempi propagandan levityksessä.

    Vastaa
  3. Nimetön

    16:28 Vuodesta 1962 on aikaa jo 55 vuotta. Eli, melko iäkkäätkin ihmiset ovat koko työuransa olleet työeläkelain piirissä. Haastattelussa Hakkarainen kertoi isänsä jääneen eläkkeelle vasta 79 vuotiaana.

    Vastaa
    • Nimetön

      Teuvo Hakkaraisen isä oli jo yli kolmekymppinen, kun työeläkelait säädettiin. Sitä paitsi hän oli sahayrittäjä, jonka olisi itse pitänyt huolehtia eläkkeensä kertymisestä, tai sitten myydä firmansa jälkeläisille hinnalla, joka olisi riittänyt säälliseen elämiseen eläkkeellä. Kuten todettu, populistipersut jättävät epäedulliset faktat kertomatta. Totesihan Timo Soinikin, entinen persu, että hän ei valehtele, hän jättää kertomatta.

      Vastaa
  4. Kaija

    kukaan ei kuuntele eläkeläisiä vaikka kuinka yrittävät kertoa kuinka kurjaa on pienellä eläkkeellä tulla toimeen,itse tein 45v.töitä ja saan noin 1000e tarvis silmälasit ja lääkärin jotka maksavat 800e ,hammashoito tulisi maksamaan ainakin 2000e,millä tällä eläkkeellä maksat,monen eläkeläisin asunto on kurjassa kunnossa kun ei eläkkeellä saa mitään korjauksia,Suomessa eläkeläisen elämä on kitumista .Sastamalassa on vesi ja sähkönsiirto tosi kallis ,ja vielä nousee vaan ei eläke nouse

    Vastaa
    • Nimetön

      Perussilmälasit saa tänään about satasella, erikoisempia monitehohördeleitä neljälläsadalla, eikä nekään ole pakollisia jos vain jaksaa vaihtaa laseja tarpeen mukaan. Toki silloin voi joutua ostamaan ne jostain muualta kuin peräbönden lähikioskilta.

      Hammashoitoon ja muihin pakollisiin elämänmenoihin taas voi hakea maksusitoomuksen sossusta, jos rahat on oikeasti lopussa.

      Vastaa
      • Nimetön

        On siinä oikeesti varsinainen stadin perusneuvoja. ”Sossuneuvoja” toden totta jos ihminen tarvitsee hammashoitoa, on varma, että TTT:n avulla hankittu hammashoito JA RAHAT NÄILTÄ virottarillta ja espanjattarilta hankkien meni kankkulan kaivoon. Sellatteet on viritykset, jotta hammas on menetetty ja parhaassa koetussa tapauksessa paha tulehdustila päällä.

  5. Nimetön

    Yrittäjää eivät koske mitkään eläkelait, yrittäjäeläkkeen taso määräytyy maksettujen eläkemaksujen mukaan jotka yrittäjä itse määrittää.

    Vastaa
    • Nimetön

      Yellissä on kyllä se alaraja 7645,25€ minkä mukaan on maksettava vaikkei mitään tienais eikä sillä pääse edes työttömyys turvan piiriin

      Vastaa
  6. Nimetön

    niin juuri kukaan ei kuuntele eläkeläisiä eikä pieniä ansioita nauttivia työläisiä.On pöyristyttävää kun liittoherrat sopii duunareille korotukset palkkoihin centeissä ja iltalehti kirjoittaa että Riku Aalto sai 5000 e korotuksen kuukausipalkkaan.Olipa hyvä sopimus liittojohtajalle.Entisenä metalliliiton jäsenenä minua todella kuvottaa tälläinen touhu.

    Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>