Lähivakuutus ja Tapiola yhdistyvät

Tapiola ja Lähivakuutus yhdistyvät keskinäiseksi finanssiryhmäksi. Asiakkaiden omistama uusi yhtiöryhmä muodostetaan yhdistämällä Lähivakuutus Keskinäinen Yhtiö ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola keskusyhtiöksi. Sen lisäksi perustetaan 19 alueellista keskinäistä yhtiötä, jotka tarjoavat omalla toimialueellaan palvelua vakuutuksissa, pankkipalveluissa ja sijoittamisessa.
Yhdistymisprosessi kestää pari vuotta. Tänä aikana Lähivakuutuksen ja Tapiolan nykyiset asiakkuudet säilyvät ennallaan, eikä asiakkailta edellytetä mitään toimenpiteitä.
Yhdistyminen ei sinänsä merkitse henkilöstövähennyksiä. Työntekijät siirtyvät muodostuvaan yhtiöön vanhoina työntekijöinä. Yhtiöryhmän henkilömäärä on noin 4 000.
Yhdistymisen seurauksena suunnitellaan uusi organisaatio, joka astuu vaiheittain voimaan vuosina 2013 -2014. Tässä yhteydessä voi syntyä päällekkäisyyksiä. Niiden vaikutus henkilöstömääriin selviää myöhemmin.
Lähivakuutus–Tapiola -ryhmästä muodostuu Suomen suurin vahinkovakuuttaja, jonka arvioitu vahinkovakuuttamisen markkinaosuus on 30 prosenttia, vahinkovakuutuksen maksutulo miljardi euroa ja omistaja-asiakkaiden määrä 1,5 miljoonaa.
Tapiolasta ja Lähivakuutuksesta muodostuvaan yhtiöryhmään kuuluvat keskus- ja alueyhtiöiden lisäksi Tapiolan pankki- ja varainhoitoyhtiöt, Henki-Tapiola ja Kiinteistö-Tapiola. Vakuutusyhtiö Turvan rooli säilyy ryhmässä ennallaan. Eläke-Tapiola toimii Lähivakuutus-Tapiolan työeläkevakuutuskumppanina. Yhdistymisen vaikutukset säästöpankkiyhteistyöhön selvitetään erikseen yhdessä säästöpankkien kanssa.