”Tämä on minun kuvitelmaani kaikki”, sanoo Hannu Perko näinä päivinä ilmestyvästä uusimasta kirjastaan Kokemäenjoki, joka on jokilaakson maisemiin sijoittuva esihistoriallinen romaani ja tekijänsä kuudes teos.
”Karhiniemi oli lapsuuskotini uimarannasta katsottuna Kokemäenjoen vastarannalla. Sammussa kävin usein nuoruudessani juoksulenkeillä kääntymässä. Tyrvään Kaukolan Hiukkasaari oli sekin vain parinkymmenen kilometrin päässä. Olen siis saanut kirjoittaessani liikkua hyvin kotoisissa maisemissa.”
Kaunokirjailija tekee kuitenkin kunniaa tiedemiehelle. Ja tämä tiedemies, jonka tutkimuksista hän intoutui ja päästi mielikuvituksensa valloilleen, on tyrvääläissyntyinen arkeologi ja emeritusprofessori Unto Salo.
Perko lainasi toissa syksynä kirjastosta lukuisan määrän lähiseutujen historiaa käsitteleviä kirjoja. Niiden joukossa oli myös Unto Salon teos Sastamalan esihistoriasta.

Saamelaiset Satakunnassa

”Mitä kummaa, saamelaisetko keskellä Satakuntaa? Kyllä vain, Tyrväällä, Karkussa, Mouhijärvellä, Kankaanpäässä ja niin edelleen. He asuivat ja liikkuivat toimekkaina Tyrväälläkin jo ajanlaskumme alkuaikoina. Eikä siinä kaikki, Kaukolan ja Tyrväänkylän kerrottiin saaneen asukkaat merien takaa jo vuoden 300 tienoilla jKr.”
Kirjan yhtenä keskeisenä paikkana onkin saamelaisperheen asuttama Tyrvään Kaukolan Hiukkasaari.
”Heinäkuussa kävin Kaukolassa asuvan Antero Vänniän kanssa Hiukkasaaressa, ja hän esitteli Vänniän pihamaalla olevia muinaishautakumpuja. Silloin Hiukkasaaren saamelaisvaltaaja sai mielessäni nimen ja perheen. Tiesin, mistä lähden kirjoittamaan.”
Perko kertoo ajaneensa kesäaikaan Kokemäenjoen rantamat Vammalasta Nakkilaan, jossa oli muinoin Penttalan satama.
”Kolusin myös Siuron sekä Salonsaaren ja Kutalansaaren rannat. Kävin useamman kerran Tyrvään Kallialan Kirkkoniemessä. Koko valtava Kokemäenjoki ja sen lähikylät alkoivat elää uudella tavalla, kun istuin viime syksyn pimeät kuukaudet työpöytäni ääressä. Se oli löytöretki ja seikkailu, jota en antaisi pois.”

Aika menetti merkityksensä

Perko toteaa ajan menettäneen merkityksensä kirjoittajan mielikuvitustyössä.
”Lapsuudesta tuttujen Sammun ja Karhiniemen kylien juuret tulivat käden ojentaman päähän. Astuin sisään, löysin elävät kylät ja tutustuin toimekkaisiin ihmisiin. Tähän minua rohkaisi myös professori Unto Salon toteamus: – Jos esihistorian tulkinnassa pysytään vain siinä, mikä löytöjen perusteella on täysin varmaa, jää kokonaisuus hyvin aukolliseksi. Sitä on täydennettävä päättelemällä, mikä on ollut todennäköistä tai ainakin mahdollista. Aineiston tulkinta vaatii aina mielikuvitusta, mutta tätä saa käyttää vain tiettyyn rajaan saakka, jonka ylittäminen merkitsee siirtymistä tieteestä kaunokirjallisuuden puolelle.”
Perko sanoo tästä saaneensa luvan käyttää rohkeasti mielikuvitusta.
”Ja niin olen tehnyt”, hän vielä toteaa varmuuden vakuudeksi.
”Tuo Kokemäenjokilaakson 400-luku ei ollut jossakin saavuttamattomissa. Oltiin jo hirsirakennusten ja maanviljelyksen ajassa. Valmistettiin kaikki tarvekalut kotona, elettiin metsänriistasta, turkiksista ja kalastuksesta. Tehtiin myös markkinamatkoja.”
Perko kertoo muun muassa Takkulan isännän ja Sammun kyläpäällikkö Hemmingin ja tämän Marjukka-puolison elämästä. Heidän aikakautensa nivoutuu kristinuskon saapumiseen näille main.
”Männäisten satamasta, nykyisestä Uudestakaupungista, Takkulan Hemming-isäntä sai kristinuskon siemenen. Hänet haudattiin jo kristillisin menoin.”