Vanhojen ajoneuvojen perinteiseen vappuparaatiin osallistui tänä vuonna 204 ajoneuvoa ja väkeä kerääntyi Vammalan keskustaan tuhansia. Tapahtuma oli järjestyksessä 15.
Yleisö sai tänäkin vuonna äänestää hienointa kulkupeliä ja eniten ääniä keräsi Minna Vuorisalon omistama pinkki Cadillac vm 1960.
Kiikoislainen Eelis Järvenpää on osallistunut tapahtumaan 10 kertaa ja nyt miehen ajokkina oli hänen yhdessä sisarustensa kanssa omistama Ford Prefect vm 1953. Suomeen auto on tuotu Englannista vuonna 1985. Matka Kiikoista Vammalan keskustaan taittui noin 60 kilometrin tuntivauhtia.
Järvenpää kertoo osallistuvansa ajokillaan erilaisiin harrasteajoihin ja jonkin verran häneltä kysytään myös esimerkiksi hääkyytejä. “Nekin onnistuu lähiseudulla”, mies lupaa.





Olin ihan yllättynyt että näin hieno tapahtuma pidetään täällä nykyisellä mökkeilypaikkakunnallani,kiitos järjestäjille.
onko aulikki ollut vähän simassa kun on toi yksi kuva vähän vinossa. .
On toimituksen virhe, korjataan 🙂