
Kaupunki voisi enemmän innostaa huittislaisia hoitamaan ja kunnostamaan omaa asuinympäristöään, ajattelee Veikko Rantanen.
“Kaupunki voisi antaa kipinää esimerkiksi asukasyhdistyksille vaikkapa tarjoamalla talkoolaisille mehut ja makkarat. Olisi meille eläkeläisillekin ihan terveellistä puuhaa ottaa harava käteen.”
Pukinojan ja Punkalaitumenjoen rannat kaipaisivat kohennusta, mutta kyllä hän luvalla sanoen siistisi Lauttakylää myös nykytaiteesta. Asuntoalueiden katujen varsilla olisi niilläkin runsaasti paranettavaa.
Rantanen on yksi Suomen Kristillisdemokraattien neljästä ehdokkaasta Huittisissa.
“Oletan, että ainakin kaksi ehdokasta menee läpi”, hän ennakoi tulosta. Kristillisdemokraatit ovat vaaliliitossa keskustan kanssa.
“Turvallisuutta on ihmisille tarjolla kohdusta hautaan, kunhan vain huomioimme lähimmäisemme”, hän sanoo.
Rantanen ei ole ensimmäisten joukossa liittämässä Huittista toisiin kuntiin.
“Huittisten sopisi olla ihan itsenään, kun kaupungilla on kasvuakin.”
Lue aiheesta enemmän Alueviestistä 17.10.