Märkä suvi tuo lisälaskun huittislaisille kaukolämpöasiakkaille. Kaukolämmön hinta nousee vuoden alussa kymmenkunta prosenttia.
Taustalla on poikkeuksellisen sateinen kesä, jonka kuluessa turvetta on saatu kerättyä vain kolmannes vuotuisesta tarpeesta. Huittisten Lämpö Oy:n laitos on erikoistunut polttamaan juuri turvetta.
Fortumin toimintaa jatkavan Adven Oy:n toimitusjohtajan Jussi Ojasen mukaan Huittisten laitokselle on saatu hankittua 30 prosenttia sen tarvitsemasta turvemäärästä. Loppuosa korvataan nyt hakkeella, jonka hinta on sekin pyrkinyt tässä tilanteessa nousemaan.
Laitoksella joudutaan lisäksi käyttämään puupellettiä tukipolttoaineena. Sen osuudeksi Ojanen arvioi 20 prosenttia. Oman vivahteensa tuo turvevero, joka nousee vuoden vaihteessa 1,9 eurosta 4,9 euroon megawattitunnilta.
“Tuotantokustannus tulee nousemaan melko runsaasti”, Ojanen kiteyttää tilanteen, jossa turvetta joudutaan korvaamaan kalliimmilla vaihtoehdoilla aina kesään 2013 saakka.
Ojasen mukaan hintaa pyritään painamaan jälleen alas, kun polttoainetilanne paranee. Jäljelle jää kuitenkin turveveron nousu, jonka osuus asikashinnassa on kuusi prosenttia.
Sastamalan tilanne toinen
Sastamalan Lämpö Oy:n kaukolämpölaitos ei käytä lainkaan turvetta, joten tilanne on toinen kuin Huittisissa.
“Laitos käyttää 80 prosenttia haketta ja 20 prosenttia öljyä”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Erjo.
Kaukolämpölaitos on rakennettu polttamaan haketta ilman tukipolttoaineita. Öljyn osuutta pyritään koko ajan vähentämään.
“Meillä on ihan hyvä tilanne”, hän jatkaa, mutta sanoo kaukolämmön hinnan nousevan Sastamalassakin.
“Luvassa on kuitenkin hyvin maltillinen korotus”, Erjo lupaa.
Kaukolämmön uutta hintaa ei vielä voida tarkkaan sanoa, sillä lämpöyhtiö kilpailuttaa hakkeen.
Adven jatkaa Fortumin toimintaa
Adven Oy syntyi Fortumin viime vuodenvaihteessa myymistä Fortum Energiaratkaisut ja Fortum Termest -yrityksistä. Yhtiö omistaa ja ylläpitää 159 teollisuuden tarpeisiin tehtyä energialaitosta sekä 31 kaukolämpöverkkoa Suomessa ja Virossa.
Adven on mukana Huittisten ja Sastamalan kaukolämpöyhtiöissä, joista se omistaa viidennekset. Sekä Huittisten Lämpö Oy että Sastamalan Lämpö Oy ostavat lämmön Adven Oy:ltä.