Keskustele – kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet Huittisten Miljoonaympyrän taideteoksesta? Pitäisikö esimerkiksi Sastamalan Roismalassa sijaitseva Superin kiertoliittymä olla hieman näyttävämpi?
Sanotaan, että taiteen kuuluu puhuttaa. Siinäkin suhteessa Huittissa on onnistuttu. Miljoonaympyrän taideteos on herättänyt kaupunkilaisissa monenlaisia tunteita ja aihe on poikinut myös useita yleisönosastokirjoituksia.
Teoksen työnimi on “Uudet tulokkaat”, mutta virallista nimeä  haetaan nimikilpailulla, joka kestää lokakuun loppuun. Ehdotuksia voi lähettää Huittisten kaupungille.

Superin kiertoliittymä meinasi jokunen vuosi sitten saada komistuksekseen Sulkakynä-taideteoksen, mutta aie tyssäsi sen kovaan hintaan. Rahoitusta ei löytynyt niin Sastamalan kaupungin kukkarosta kuin sponssaajiltakaan.
Tuolloin tuoreen liikenneympyrän somistamiseksi perustettu työryhmä ei enää toimi aktiivisena.
Apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Erjo kertoi Alueviestille, että erilaisia toteuttamiskelpoisia ehdotuksia otetaan edelleen vastaan.

Lue aiheesta lisää Alueviestistä 24.10.

Mitä mieltä olet Miljoonaympyrän taideteoksesta?
Pitäisikö Vammalan kiertoliittymiin saada taidetta? Millaista?

Miljoonaympyrän taideteoksen lähtökohtana on dialogi. Katsoja voi päättää, näkeekö hän siinä kaksi henkilöä vai yhden ihmisen elinkaaren. Taustalla Huittisten yksi valokuvatuimmista kohteista, rehevä Doris hölkkäämässä kohti puhelinkopissa odottavaa Borista.
Voisiko tervetulon Vammalaan toivottaa komeammin? Kuva: Jaana Grankvist.
  • Nimim.: Moppitukka

    Piti ihan varta vasten ajaa sitä kautta kun luin Alueviestistä pari yleisönosaston kirjoitusta miljoonaympyrän taideteoksista. Jos Huittinen haluaa tehdä itsestään naurunalaisen nii tuollaisella taiteella se onnistuu. Toivottavasti Sastamala ei tee samanlaista virhettä taiteen valinnassa, vaikka se tekee sen kuitenkin.Vielä naurettavammat pitää hankkia, huonompi Huittsta ei saa olla. Vammalan kiertoliittymät on ihan hyvän näköisiä sellaisenaan.

  • eri mieltä

    Olen kyllä eri mieltä kuin edellinen, minun mielestä hauskat ukot ja akat. Sastamalaan pitäisi saada kanssa jotain hauskaa, ei saa olla liian vakavaa 🙂

  • Nimetön

    Vilkaisu noihin miljoonaristeyksen epeleihin saa hyvälle tuulelle kerta toisensa jälkeen. Ovat siis onnistuneita. Samaa ei voi sanoa Vammalan risukosta.

  • Nimetön

    Sastamalaan Kunnaksen hahmoja, jotain kirjaan liittyvää tai hyvä idea oli tuo sulkakynäkin, noi risukot on kauheita! Mää tykkään noista Huittistenkin hahmoista…Doris on silti kyllä ihanin!

  • Äänestäjä myös

    Eikös joku joukko nuoria taiteilijoita tai vaikka varttuneempiakin voisi “talkoohengesä” tehdä jotain tairetta tänne Sastmalan risteykseen, kunnan verotuloja ei tartte laittaa latiakaan!!!

  • Nimetön

    minusta miljoonaympyrän hahmot on hienoja,tai hienoja ja hienoja,,,,,minulle ainakin tuo dialogi aukeaa ja tuo mieleeni elämän rajallisuuden,,,,

  • Nimetön

    Kuka mitään taidetta sastamalassa katselisi kun kaikki käy ostoksilla huittisissa?????????

  • Mietintämyssyyn

    Kiviä riittää Vammalassakin, tulee halvaksi velkaselle kaupungille.

  • Nimetön

    Vali vali vali! Huittisten ukot on hauskoja, siellä uskalletaan. Kyllä Sastamalaankin jotain sais ympyröihin laittaa. Ehkä päätös uskalletaan tehdä 20 vuoden päästä kun on saatu kaikki valituskierrokset käytyä 😉

  • Nimetön

    Roismalan kiertoliittymään Vaivais-Ukko uimahallijahkaamisen 50-vuotismuistomerkiksi. Vähän semmoinen Paavon näköinen joku visio- ja prosessikarttakeppi kädessä. Ja hyvästä materiaalista, jotta kestää ainakin toiset 50 vuotta.

  • Visioprosessitiimistrategia

    Juu. Tai Roismalaan Superin kiertoliittymän keskelle iso tyhjä tila, jonka nimi on visio, prosessi, strategia, tiimi, kokous ja palaveri. Tyhjä tila kuvaa hyvin sitä, että kokouksia piisaa mutta ei oikein kauheesti tapahdu mitään konkreettista.

  • Perkele

    Noi Huittisten “taide” pläjäykset ovat kyllä kaukana kauniista ja haluttavista.. Ei todellakaan tarvi tuollaisia tai tuon tapaisia kauheita tekeleitä tänne. Jos jollain on kunnon ideaa jostain paremmasta taiteesta miksei…

  • Perkele

    Noi Huittisten rumat patsaat ovat kyllä kauheinta “taidetta” mitä olen koskaan nähnyt…Siis ihan kauheeta…Samoin se Sininen Hirvi joka muistuttaa teurastamon mainoskylttiä…

  • Nimetön

    Roismalan ympyrään voisi laittaa informatiivisen opasteen jossa lukee “Huittisten uimahalli 25 km. Pankaas poiketen!”

  • Nimetön

    Huittisten hahmot ovat ihania! Positiivisia! Upeita! Roismalaan kannattaa tosiaan laittaa tuo edellisen ehdottama kyltti HUITTINEN !

Kommentointi ei ole käytössä.