“Yleissivistävää koulutusta ei arvosteta tarpeeksi”

Meneillään englannin kielen oppitunti Vammalan lukiossa.

Sastamalan verkostolukioon ei tulla haahuilemaan, vaan opiskelemaan ihan tosissaan.

Opinnot ovat mielenkiintoisia, ja lukion käyminen luo parhaan pohjan korkeakoulutasoisille jatko-opinnoille. Opetuksen laatua pidetään korkeana ja opettajien koetaan toimivan reilusti ja oikeudenmukaisesti.

Edellä mainitut seikat käyvät ilmi kyselystä, johon vastasi 72,3 prosenttia Sastamalassa lukion tänä syksynä aloittaneista.

Sasky jalustalla

Pelkkää suitsutusta kyselyn tulokset eivät ole. Opiskelijoiden mielestä verkostolukion maineessa ja markkinoinnissa olisi varaa parantaa.

“Saskyn jalustalle nostaminen näkyy oppilaiden asenteissa”, verkostolukion rehtori Anni Virnes sanoo.

Hänen mielestään ammatillisen koulutuksen markkinointistrategia puree hyvin julkisen keskustelun perusteella, jota leimaa yleissivistävän koulutuksen arvostuksen puute.

Rehtorin puheista lienee luettavissa myös pieni piikki median suuntaan.

“Toisaalta meidän on ollut vaikea saada omaa viestiämme läpi, koska emme ole tienneet, millaista lukiota markkinoimme ja säilyykö verkostolukio nykyisellään”, Virnes toteaa.

Aiheesta lisää perjantaina 28.12. ilmestyvässä Alueviestissä.

  • Nimetön

    Kouluverkkokeskustelu pitää lopettaa ja keskittyä koulujen ylläpitoon ja opetukseen.

Kommentointi ei ole käytössä.