Sastamalassa Sylvään koulun liikuntasalissa järjestetään tänään Dance with Beat -tanssitapahtuma, jonka tuotto käytetään VaLePan junioritoimintaan. Tansseja tähdittää FBI-Beat. Tapahtumaidean isä on Säästömarketin kauppias Mika Koskinen. Säästömarketin lisäksi tapahtumaa ovat järjestämässä Svea Rahoitus, Iskelmä Sastamala sekä Vammalan Seurahuone.
Rahoitusjohtaja Maria Matintalo Sveasta kertoo, että myös koristelun eteen on nähty vaivaa ja visuaalisesta ilmeestä vastaa Saskyn sisustusartesaaniopiskelijat. Tunnelmaa on haettu -70 -luvulta, sillä VaLePa täyttää 35 vuotta.
Tanssikansaa palvelee tilaisuudessa myös Seurahuoneen isännöimä baari.
Dance with Beat -tapahtumassa päästään juhlimaan myös viisikymppisiä, sillä sastamalalaisen lentopallon kummisedän, Sauli “Pappa” Vainiomäen, syntymäpäivä osuu samaan saumaan. Sen juhliminen junioreiden hyväksi järjestetyissä tansseissa on varsin perusteltua, onhan Pappa myös valtakunnallisesti tunnettu ja arvostettu juniorivalmentaja.
