Nuorisotakuu ei pure

Vuoden alussa voimaan tullut nuorisotakuu on hallituksen kärkihanke, jolta odotettiin nopeita tuloksia nuorten tilanteen parantamiseksi. Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton mukaan nuorisotakuu ei kuitenkaan vielä pure, sillä tuoreiden työttömyyslukujen mukaan alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 6 600 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Nuorisotyöttömyys  on siis pahentumassa.

Viime viikon tiistaina työministeri Lauri Ihalainen vetosi työnantajiin, jotta nämä palkkaisivat opiskelijoita kesätöihin ja vastavalmistuneita ensimmäiseen työpaikkaansa. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Kuten Ihalainenkin totesi, ensimmäisen työpaikan merkitys on erittäin suuri myöhemmälle työuralle.

Aiheeseen hyvän näkökannan esitti Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko kysyessään, onko hallitus arvioinut lainkaan keskeisten veroratkaisujensa työllisyysvaikutuksia ja voiko valtiovarainministeri Jutta Urpilainen antaa Suomen kansalle vakuudet siitä, että hallituksen ratkaisut parantavat työllisyyttä ja edesauttavat nuorten yhteiskuntatakuun toteutumista. Saarikon mukaan rohkea ratkaisu, Sanssi-kortin lisäksi, olisi alentaa nuoria työllistävien yritysten työnantajamaksuja. Kannatettava ajatus.