Sisäilmatutkimukset: Lauttakylän koulun syyslukukausi alkaa evakossa

Lauttakylän koulu. Kuva Laura Haavisto.

Huittisissa Lauttakylän koulun sisäilmatutkimukset etenevät. Syksyn koulutyö tulee korjaustoimenpiteiden vuoksi alkamaan väistötiloissa.

Sisäilman laatuun voi olla useita vaikuttavia tekijöitä. Kaupungin, työterveyshuollon ja ympäristöterveyshuollon edustajat sekä työterveyslaitoksen asiantuntijat ovat käyneet läpi tutkimustuloksia ja keskustelleet jatkotoimenpiteistä.

Tutkimusaineiston perusteella ei voida yksiselitteidesti todeta, että pelkästään kiinteistön rakenteissa oleva mikrobikasvusto toimii sisäilman mikrobilähteenä. Toimenpiteisiin on kuitenkin perusteltua ryhtyä, kun otetaan huomioon tutkimustulokset sekä rakennuksessa työskentelevien ja opiskelevien oireilu.

Työterveyslaitoksen alustavien arvioiden mukaan koulutyön jatkaminen kiinteistössä on mahdollista, mutta se edellyttää korjaustöitä sekä parannuksia ilmanvaihtoon. Työterveyslaitoksen lopullinen lausunto asiasta saadaan kesäkuun aikana.

Sisäilman laatua parantavat korjaustoimenpiteet aloitetaan nopeasti ja ne saatetaan mahdollisimman pitkälle ennen lukuvuoden alkamista. Lauttakylän koulu tulee kuitenkin aloittamaan syyslukukauden 12. elokuuta väistötiloissa. Kaupunki tiedottaa asiasta huoltajille ja koulun henkilöstölle hyvissä ajoin ennen lukuvuoden alkamista.

Kommentointi ei ole käytössä.