Kuvaa Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto ja osallistu kilpailuun

Kokemäenjokilaakson maisemat, Puurijärven rantaniityt, keidassuot ja arvokkaat lintulajit – kuvaa pala parasta Puurijärven ja Isosuon kansallispuistoa.  Minun puistoni, minun intohimoni, minun tarinani – valokuvakilpailu hakee parhaita otoksia pyöreitä vuosia täyttävistä kansallispuistoista.

Kuvaa synttäripuisto ja jaa kuvasi osoitteessa yhteisö.luontoon.fi.  Kilpailuaikaa on 15.8. saakka. Parhaat kuvat palkitaan ja julkistetaan Suomen luonnon päivänä 31.8. luontokeskuksissa ympäri Suomen.

 Kukin juhliva kansallispuisto valitsee kolme parasta kuvaa puistokohtaisesti. Näistä valitaan vielä valtakunnallisesti parhaat kuvat. Valtakunnallisessa palkintoraadissa on mukana myös tuorein kansallispuistokummi, näyttelijä Matti Ristinen, joka valitsee myös oman suosikkinsa kuvien joukosta. 
”Mieleenpainuvimmat hetket luonnossa ovat usein niitä, kun sataa ja myrskyää, makuupussi on litimärkä ja silti pärjää. Aina ei tarvitse olla aurinkoista kuin kuvakirjassa. Innostankin, että nyt kaikki pois koneen ääreltä, reppu selkään ja luontoon. Ja tietenkin kameran kanssa”, Ristinen kannustaa.

Muut tuomarit ovat Suomen luontokeskus Haltian näyttelytuottaja Mikko Lamminpää sekä Lapin maisema- ja eläinkuvistaan tunnettu inarilainen luontokuvaaja Martti Rikkonen.

Upeimmat kuvat ja niiden kuvaajat palkitaan kansallispuistojen logotuotteilla sekä näkyvyydellä Suomen luonnon päivänä luontokeskuksissa. 
”Parhaat kuvat pääsevät kuvaajan suostumuksella osaksi Suomen luontokeskus Haltian päänäyttelyä, jossa kävijät eri puolilta maailmaa voivat ihailla maisemia Suomen kansallispuistoista”, kertoo kilpailussa tuomarina toimiva Lamminpää.

Juhlavuotta viettävät Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston lisäksi Leivonmäen, Päijänteen, Repoveden, Saaristomeren, Pallas-Yllästunturin, Pyhä-Luoston ja Urho Kekkosen kansallispuistot.

Puurijärven alkukesän maisemaa Kärjenkallion lintutornin portaista.