Sastamalan ja Kiikoisten yhdistymishallitus pyysi joulukuussa 2012 Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä laatimaan analyysin Vammalan aluesairaalan kilpailukyvystä ja tekemään sen perusteella kehittämissuunnitelman perustason erikoissairaanhoidon palvelujen tuottamisesta.
Hanke liittyy osaltaan meneillään olevaan palvelurakenneuudistukseen, jossa pyritään turvaamaan kuntalaisten palvelutarve pitkälle tulevaisuuteen. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon aiempaa tiiviimpi yhteistyö on nykyisen terveydenhuoltolain ja sote-uudistuksen keskeinen tavoite.
Kevään aikana on tehty esiselvitys Vammalan aluesairaalan toiminnasta ja taloudesta kuluneen viiden vuoden ajalta. Esiselvitys osoittaa, että Vammalan aluesairaalaan taloudellinen tilanne on vähitellen paranemassa ja kuluneiden vuosien aikana sairaalan toimintaan on tehty useita merkittäviä muutoksia. Psykiatriseen toimintaan tehtiin vuonna 2009 merkittävä kiinteistöinvestointi ja toiminnallinen, avohoitoon painottuva uudistus. Leikkaustoiminnassa otettiin käyttöön leikkaukseen kotoa -toimintamalli vuonna 2010.
Esiselvityksen mukaan tällä hetkellä Vammalan aluesairaalan henkilöstöstä seitsemän kymmenestä asuu Sastamalan kaupungissa.
Esiselvityksessä kartoitettiin Vammalan aluesairaalan käyttäjäkuntien johtavien sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden näkemyksiä.
Seuraavaksi tarkastellaan Vammalan aluesairaalan palvelutuotantoa lääketieteen erikoisalojen ja kuntalaisten palvelutarpeen näkökulmista sekä millaisia mahdollisuuksia sairaalalla on vastata kysyntään. Työ tehdään yhteistyössä Vammalan aluesairaalan, Taysin toimialueiden ja perusterveydenhuollon kanssa. Tavoitteena on saada tämä osuus valmiiksi kesän loppuun mennessä.
Sen jälkeen hankkeen ohjausryhmä tekee esityksiä linjauksiksi, miten aluesairaalan toimintaa jatkossa tulee kehittää. Päätökset tehdään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa ja valtuustossa.
Vammalan aluesairaalan synnytystoiminnan uudelleen järjestelyitä on selvitetty samanaikaisesti erillisenä asiana tämän hankkeen ulkopuolella. Sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee valtuustolle tehtävää esitystä synnytystoiminnasta alkusyksyn kokouksessaan ja ylimääräinen valtuusto päättää asiasta 30.9.2013.







