Apajan pysäköinti ei ole kaupungin kameravalvonnassa

 

SONY DSC

Kiinteistönomistaja Antero Ylimaan toimet Apajan parkkipaikalla ihmetyttävät kaupungin edustajia.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Kari Suhoselle Ylimaan mainitsemat pysäköintiongelmat ovat tuttuja. Hän sanoo tehneensä tilanteen selvittämiseksi ja parantamiseksi töitä jo puolen vuoden ajan.

Alueviestin verkkosivuilla aiemmin julkaistussa artikkelissa Ylimaa puhuu kameravalvonnasta. Lausunto saa Suhosen varpailleen, sillä alueella on myös kaupungin videokameroita, eikä niillä suoriteta missään nimessä valvontaa. Kyseessä on kameraseuranta, jonka avulla kaupunki selvittää kuinka usein ja miten pitkään alueen pysäköintipaikat ovat täynnä.

“Teemme tutkimusta alueen pysäköintikapasiteetista. Kamerat tallentavat kuvamateriaalia sekä kaupungin että Ylimaan omistaman kiinteistön parkkipaikoista. Haluamme selvittää, onko kaupungin järkevää investoida uusiin parkkipaikkoihin. Jos alueella on täyttä vain parin tunnin ajan viikossa, uusia parkkipaikkoja tuskin tulee. Saadun aineiston käsittely on valitettavasti viivästynyt, mutta pysäköintitilanteesta keskustellaan teklassa aivan varmasti syksyn mittaan.”

Vammalan keskustassa parkkipaikat ovat Suhosen mukaan tiukassa, mutta kokonaisuudessaan hän pitää tilannetta hyvänä.

“Ei Tampereen keskustassakaan pääse asioimaan niin, että auton etupyörä on kaupan rappusilla.”

Suhonen korostaa, että kaupunki on keskustan kehittämisessä pyrkinyt yrittäjämyönteisyyteen.

Sastamalan tekninen johtaja Jorma Tuomisto kummeksuu Apajan parkkipaikan uusia pysäköintisääntöjä ja suhtautuu epäillen valvontamaksun perimiseen.

“Harmillista, että on täytynyt tällä tavalla rajoittaa pysäköintiä. Ennenkuulumatonta tässä kaupungissa. Valvontamaksu saattaa antaa epäystävällisen vaikutelman. Ei pysäköintitilanne sentään ihan niin katastrofaalinen ole”, Tuomisto pohtii.

Aiheesta aiemmin Alueviestin verkkosivuilla:

https://alueviesti.fi/2014/06/26/apajan-parkkipaikat-vain-kiinteiston-asiakkaille/

 

  • Nimetön

    Kaupunki voisi auttaa postia löytämään paremmat tilat niin pysäköintiongelmat poistuisi samalla.

  • Kaupunkielämää

    Joskus on kirkkokansa liikkeellä, joskus taasen postin-/työssäkäyvät asiakkaat, joskus torikansa ja joskus jotain muuta tapahtumaa, Näistä asiakasvirroista Vammalan yrittäjät koittavat asiakkaansa ottaa sulassa sovussa.

    Eipä tule mitään jos kaikki rupeavat toimimaan Ylimaan kielto/kylttipoliitikalla, Liian lyhyt on matka muualle ostoksille.

    Toivottavasti Kaupungin selvitys valmistuu pian, ja minimissä julkinen selvitys miten kaupungin maiden yksityistäminen (es.R-kioskin edusta) korvataan kaupungille.

    Samaa mieltä tuosta Postin sijainnista, Ylipuukattu tontti johon ei yksinkertaisesti nykyiset toiminnot mahdu, lienee Ylimaalta tietoinen riski kun sopimusta teki ja toiselta kiinteistönomistajalta hyvän vuokralaisen vei, kun ajatteli että kyllä Kaupunki sitten auttaa hänen ongelmassa (jääköön toinen kiinteistö nuolemaan näppejään)

  • Nimetön

    Postiin pitäisi saada ajaa autolla sisään, ei sielä Apajan takapihalta kukaan kävellä viitsi.

  • pakettiautomaattipalvelu

    Kiitos postin asiakaspalvelusta joka esitteenmuodossa tänään lähestyi ilm. joka kotiin mainostaen pakettiautomaattipalveluaan. Eipä tarvi enään postinkaan takia Apajan tontille mennä!!

    Posti.fi/ohjaus

    • Nimetön

      Kuinkas ison paketin ajattelit sinne automaattiin saada mahtumaan noudettavaksi?

      • paketin koko

        60×60 ja korkeutta 30 tais olla isoin mikä sinne mahtuu (vaihtoehtona tietysti isommat kotiin suoraan, linkkarilla tai sitten haen ite).
        Sellaista en sitten tarvitse ihan vähästä että Apajantontille tarttis mennä asioimaan 😉

        Kun on niin ruuhkasta täällä keskustassa ja omaakin tonttia pitää seurata, toistaiseksi vielä ilman kylttejä ja valvontakameroita.

  • Nimetön

    Ylimaa vois ruveta vaikka suunnitteleen OIKEEN parkkitaloa sinne takapuolelle, ni vois tuveta tienaamaan lipputuloilla

    • ?

      Miksi ihmeessä Ylimaa mitään tontilleen investoisi? nyt jo kaupunki rakentanut liittymät siihen R-kioskin eteen ja osa postin autoista kaupungin puolella (yrittäjien maksamat vuokratulot tietysti Ylimaalle) ja edes omat Apajan asiakkaat ei uskalla pyssätä parkkipaikalle vaikka tilaa olisikin siellä kylttien seassa (eipä kulu piha).

      “kun oikein olen vihainen ja polen jalkaa maahan niin kyllä ne muut tekee niin kuin minä tässä kaupungissa sanon” Tuuminee Antero kun asiat on lapsesta saakka näin hoituneet.

Kommentointi ei ole käytössä.