Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia-lukion lakkauttamista seuraavassa kokouksessaan tiistaina 28. lokakuuta. Kasvatusjohtaja Pekka Kareksen ehdotuksena on, että lautakunta esittää edelleen valtuustolle lukiokoulutuksen keskittämistä Vammalan lukioon.
Yhden lukion malliin siirryttäisiin Sastamalassa vaiheittain. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuonna lakkautettaviin lukioihin ei oteta enää uusia opiskelijoita. Elokuun alusta vuonna 2016 lukiokoulutus toteutetaan pelkästään Vammalan lukiossa.
Kaksi karesta on kolmesataa tuhatta vuodessa…löytyiskö yrityspalvelusta uusi työpaikka…
kokouspalkkioista SÄÄSTYISI helposti 300 000 euroa vuodessa…
tilitarkastajien pitäisi puuttua kuluihin, koska kaupungin maksuvalmius on ollut jo pitkään heikko…vai onko tämäkin joku kehittyvien maakuntien SUOMI, josta rahaa voidaan lappaa suruttomasti vastuusta välittämättä?
Älkää rutisko. Muuttakaa pois.
Rutisiijat ulos ja entistä paremmat virkailijat tilalle, näin säästöjä syntyy,
mutta myös “RUTISIJAT” joutuvat maksamaan näiden virheellisten päätösten seuraukset…. olisi helpompaa jos kukaan ei kyseenalaistaisi asioita….sitäkö todellakin halutaan?
Hallinto se vaan porskuttaa.
Kaikki tuki pois kehitysaluevammalasta ,suunta Nokia ja Tampere,kyllä kok.ja kepu ovat näyttäneet mahtinsa
Mihin tarvitaan Sastamalaa? Täällä hommat on hoidettu aivan perseelleen, alijäämää on vaikka muille jakaa ja se perusteela halutaan lakkauttaa lukiot ja kaikki muutkin palvelut vanhoista liitoskunnista. Pelkkää Vammala soopaa kaikki tyynni. Kohta olla osa Tamperetta, jos ei ajoissa tehdä jotain asian hyväksi.
Jos säästöä kerran tarvitaan, niin miksi kallispalkkaiset entisten kuntien johtajat ja muut virkamiehet istuvat nauttimassa kallista palkkaa? Porukka pihalle ja työkkärin kautta uuteen nousuun. Jos ei siipiä löydy niin ansiosidonnaisen jälkeen kelan päivärahoille.