Karkun vanha bensis raivataan vihdoin

”Karkun rapistunut huoltoasema vastapäätä kirjastoa kylän paraatipaikalla kunnostetaan vihdoin. Sen takana on kiinteistön perinyt, kangasalalainen Tommi Petäjä.
”Karkun rapistunut huoltoasema vastapäätä kirjastoa kylän paraatipaikalla kunnostetaan vihdoin. Sen takana on kiinteistön perinyt, kangasalalainen Tommi Petäjä.

Tommi Petäjä muistelee aikoja, jolloin Karkun huoltoasema oli toiminnassa.
”Loppuaikoina tosin meno oli sellaista, että aamulla kävi yksi asiakas ja iltapäivällä sitten oli vähän hiljaisempaa”, hän suorii.

Paikan omistanut, kangasalalaisen Tommi Petäjän isä kuoli helmikuussa, ja huoltoasema jäi pojan kontolle. Poika otti tavoitteekseen ensikädessä hoitaa aseman asiat reilaan.

Tontin raivaus ja polttoainesäiliöiden maastakaivuutyöt aloitettiin muutama viikko sitten. Kunnes koitti yllätysten yllätys.

”Montun reunalle alkoi kerääntyä paikallisia naapureita. He häiriköivät urakoitsijan työntekoa siinä määrin, että hän joutui keskeyttämään koko homman. Olin itse työmatkalla, ja kuulin, että naapurit olivat hädissään soitelleet jopa palotarkastajalle.”

”Ymmärrän, että tämän kaltaiset kaivuutyöt pelästyttävät kaiken maailman ikävien talvivaaratapahtumien takia. Ehkä tein virheen siinä, että en etukäteen ilmoitellut tontilla käynnistettävistä kunnostustöistä. Silti ihmettelen naapurien reagointia. Haluan tontille puhtaat paperit. Työt jatkuvat jälleen parin viikon sisään.”

Petäjä huomauttaa, että huoltoasemalla ei ole sen ruuhkavuosinakaan käsitelty lainkaan raskasöljyjä. Tontilla jököttää edelleen muutama mittarivanhus. Niiden kyljissä on merkinnät: 95E, 98E, 95E lyijytön, 98E lyijytön ja diesel. Lisäksi paikalla on rippeet tankkausautomaatista.

Kun maaperä on myllätty ja tutkittu, tontti raivattu, kuorittu ja hiekoitettu, Petäjä antaa kiinteistön vuokralle periaatteella toistaiseksi. Vuokraajakin on jo tiedossa.

”Nokialainen yrittäjä aikoo jo kesän ajaksi järjestää paikalle tapahtumia pomppulinnoineen ja lakunmyynteineen. Huoltoasemarakennus jää tontille edelleen, mutta sitäkin ehostetaan.

Polttoaineasema R24

Kangasalalaisen Tommi Petäjän vanhemmat ostivat Karkun huoltoaseman vuonna 1993. Se tunnettiin nimellä Polttoaineasema R24.

Nimi tuli Petäjän äidin etunimen alkukirjaimesta ja siitä, että asemalta sai polttoainetta 24 tuntia vuorokaudessa.

Aseman yhteydessä olleesta myymälästä sai ostaa pientarvikkeita. Kahviota Petäjät eivät pitäneet. Tontilla oli vielä 1990-luvun puolessa välissä vuokralla kioskiyrittäjä.

Kiinteistössä on kuvattu TV2:n kotimainen sarja. Siitä jäänteenä huoltoasemarakennuksen yhdessä ikkunassa on moskeijakulissi.

Harrastusmielessä harjoitettu toiminta loppui 2000-luvun alussa.

Lue koko juttu Alueviestistä 13. toukokuuta.

  • Nimetön

    Valittaminen on vissiin verenperintö Vammalassa. Hienoa kun joku siistii paikkoja.

  • Paikallinen kuuntelija

    Tässä on ehkä hieman matkan varrella kertynyttä maustetta. Naapurit kuulemani tiedon mukaan lähinnä ihmettelivät mistä on kyse, ei kukaan sen kummemmin riehaantunut.

    Hienoa joka tapauksessa että tontti siistitään!

  • Nimetön

    Jos urakoitsija on joutunut keskeyttämään hommansa niin on siellä jonkinlaista häirintää täytynyt olla. Ihmeellistä, olisivat tyytyväisiä kun tonttia siistitään! Kaikenmaailman hihhuleita…

  • Nimetön

    Joku kertoi kyllä sellaistakin, että kaivurikuskin esimies olisi laittanut hommat jäihin, kun kävi ilmi että sieltä nostetaan pilaantunutta maata. No, aika näyttää. Ei vissiin halpaa hommaa tuollainen vuotaneen säiliön ympäriltä maan poistaminen kuitenkaan, varmaan vuokratuotoilla saa sitä sitten rahoitettua.

  • Kylältä

    Ilman kateutta tai parempaa tietoa asiasta arvaan, että tuossa ei nyt menetellä ihan kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan. Todennäköisesti mutkat vedetään suoriksi saastuneiden massojen vaihdossa eli toisin sanoen yritetään vaihtaa hiukan maata silmänlumeeksi.

    Ja mitä tulee kesäiseen pomppulinnaan ja lakun myyntiin, niin tokkopa siitäkään mitään menestystarinaa muodostuu.

    Maalaisjärki on loppunut maailmasta.

  • Nimetön

    Mikäs Harsusa vikana on? Idyllinen pihapiiri, kylän kesä- ja joulutapahtumissa myös porukan kokoontumispaikkana, eikä varsinaisesti haise bensalta. Ensimmäinen kerta, kun kuulen siitä jonkun valittavan, vaikka sitä vartenhan nämä kommenttiosiot ovat.

  • Nimetön

    Harsu on hieno paikka ja hienoa on myös että bensa-aseman tianoo laitetaan kuntoon.

  • paikkakuntalainen

    Surullista kuinka negatiivisia ihmiset ovat. Valitusta ja epäilyjä. Hienoa, kun paikka laitetaan kuntoon. Ja joku viitsii yrittää (pomppulinnaa ja lakua)
    En ole huomannut, että täällä tapahtumista olisi ylitarjontaa.

  • terijoen betrooli

    Vanhojen asemien maasäiliöiden pois ottoon ja maan vaihtoon sai joku vuosi sitten eu sta sponsoria tiedä nyt

  • nimetön

    Tää olis tarvinnu purkaa. Tai jatkaa toimintaa. Mielestäni toimintaa koska pieni kylä

  • Nimetön

    Miten ikinä saadaan lisää toimintaa kylän keskustaan, niin kaikki on kotiapäin. Vastuullisesta pilaantuneen maan poistosta tuskin kukaan tässä maassa pystyy luistamaan, ainakaan noin julkisella paikalla. Itse ainakin menen mielenkiinnolla katsomaan, kunhan paikka aukeaa. Karkussa olen kohta 8v asunut, ja bensis on koko sen ajan ollut säpissä. En nyt välttämättä joka viikko ole penskoja pomppulinnaan laittamassa, mutta kyllä se testata pitää.

Kommentointi ei ole käytössä.