Helpotusta kuntien talouskurimukseen?

Kuvakollaasi Sastamalan seudun kansanedustajista: oikealta Arto Satonen, Pertti Hakanen, Martti Mölsä ja Ilmari Nurminen.
Kuvakollaasi Sastamalan seudun kansanedustajista: oikealta Arto Satonen, Pertti Hakanen, Martti Mölsä ja Ilmari Nurminen.

Sastamalan seudun kansanedustajat keskustan Pertti Hakanen, kokoomuksen Arto Satonen ja perussuomalaisten Martti Mölsä eivät lähde lyömään kiilaa hallitusrintamaan, yhteinen sävel soi, vaikka muutamia miinuksiakin kolmikko hallitusohjelmasta poimii.

Hallituksen talouspoliittinen linja parantaa työn tekemisen ja työn teettämisen kannattavuutta. Uusia työpaikkoja povataan Sastamalaankin. Maaseudun teiden korjausohjelma tuo parannuksia teihin koko maassa. Kuntataloudelle hallitusohjelma on hyvä. Tehtäviä karsitaan enemmän kuin valtionosuuksia vähennetään.

Lisäksi kunnille tulee enemmän vapauksia järjestää palveluita omalla tavallaan. Hakanen uskoo Suomen hyväksyvän jatkossa hyvinkin erilaisia kuntakohtaisia kokeiluja.

“Miinuksena on silti todettava, että maataloustukemme on säästöpohdintojen kohteena.”

Mölsä näkee uudet linjaukset niin ikään kuntien itsehallintoa vahvistavina, oman kuntansa lukion säilymisen kannalta hän ei silti uskaltaisi liputtaa.

“Suomilaivan keula on nyt käännetty, emmekä törmää jäävuoreen. Surullinen olen, jos EU voi päättää puolestamme lisätä vastuunkantoa pakolaisista”, Mölsä miettii.

Kokoomukselle hallitusohjelma on mannaa. Satosen ainoa huolenaihe liittyy yhteiskuntasopimukseen.

“Toivoa sopii, että työmarkkinajärjestöt kantavat oman vastuunsa työllisyydestä ja tarttuvat hallituksen tarjoukseen.”

Kolmen ässän johtama hallitus ei Sastamalassa innosta neljän kansanedustajan värisuoraan, sillä sosialidemokraattien Ilmari Nurmiselta hallitusohjelma saa odotetusti sapiskaa.

“Taloustalkoot maksatetaan pienituloisilla eläkeläisillä, työttömillä, opiskelijoilla ja lapsiperheillä. Opintotuen- ja lapsilisien lisäksi jäädytysuhan alla on eläkeindeksi, joka nipistäisi eläkeläisten ostovoimaa liki 300 miljoonalla eurolla. Takuueläkkeen 20 euron korotus on tämän rinnalla pelkkä kosmeettinen toimenpide.”

Nurminen epäilee kuntien tehtäväkentän perkaamisen johtavan palvelutason merkittävään heikentämiseen. Lisäksi hallitusohjelmassa linjataan, ettei laeissa säädettyjä velvotteita tarvitse noudattaa esimerkiksi kirjastolain tai nuorisolain kohdalla.

Kunta ei enää tulevaisuudessa vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä, vaan vastuu siirtyy sote-alueille, joiden johtoon valitaan luottamushenkilöt suorilla vaaleilla.

Se, miltä Sastamalan terveyspalvelut näyttävät, ja miten laajalti niitä on saatavilla, on vielä täysin hämärän peitossa, mutta rakenneremontti on palveluiden turvaamisen kannalta välttämätön. Tämän näkemyksen allekirjoittaa myös Nurminen, joka toivoo isoja uudistuksia valmisteltavan yhteistyössä.

Lue lisää aiheesta 3.6 Alueviestistä.

  • Äänestäjä

    Pidä Ilmari näppis erossa näistä herroista. Säästyt monelta pahalta. Erityisesti Satosen kyyti on kylmää kyytiä.

  • Nimetön

    Kreikan velkojat pääsivät sopuun lainapaketista. Jotta Kreikka selviäisi maksuistaan se tarvitsee 7,2 miljardin lainapaketin. Missä Soini luuraa?

  • Nimetön

    Soinin omin sanoin persut pääsevät “lapioimaan rahaa Kreikkaan” niin se takki kääntyy tässäkin asiassa.

  • Nimetön

    Juu kyl minäkin tiesin että eläke on pienempi kun palkka on. Ei tullut säästettyä enempi juhlittua. Nyt on tiukkaa on vuokrat lääkkeet ruoka. Lomareissuilke ei pääse ja kämpässäkin on kesällä kuuma kun ei oo parveketta.

  • Nimetön

    Ilmari kiltti, hommaa meille viileempiä, parvekkeellisia asuntoja. Meitä on monia kuumuudesta kärsiviä ihmisiä vuokra-asunnoissa. Herroilla on kyllä parvekkeet ja omat uima-altaat.

  • Nimetön

    Oppositiosta on helppo huudella…demareillako sitten näyttöä siitä kuinka talous laitetaan kuntoon..??? Nykyhallitus on oikealla asialla : ay-liike kuriin ja elämäntapaintiaanit töihin !

    • Maaseutu

      Hieman taitaa mennä nyt asiat pieleen tuossa kommentissa. Nythän ne päättävät viedä ihan tavallisilta palkansaajilta, kuten hoitajat ym. kaiken mahdollisen pois. Kyllä ay-liikettä vielä tarvitaan , ei sitä niin vaan lopeteta. Maltillisella linjalla hallituskin saa aikaan jotakin , ei toisia hiillostamalla tai ns. pakottamalla. Sen asian pitäsi jokaisen ymmärtää

  • Nimetön

    Lipposen hallitus pisti suomen talouden hyvään kuntoon, sen jälkeen onkin ollut porvarienemmistöisiä hallituksia kuten nytkin. Eikä kovin vakuuttavalta näytä nytkään.

  • Nimetön

    ja mitäs sitten jos kukaan ei tekis mitään? Pääpiirtein hallitusohjelma on hyvä ja uskon työllistävään vaikutukseen. Suomessa on vaan liikaa totuttu elään yhteiskunnan tuella ja se on väärin.

  • Nimetön

    Ahneet on porvarien ajatukset.Malttia nyt kun sitä itsekin hoette.Työtä ette itse pysty tekemään,niin antakaa kädellisten tehdä työtään rauhassa.

  • Nimetön

    Arto Satonen kirjoittaa AV.3.6., että tosiasiat on tunnustettu. Kenen totuus? …ja jatkaa, että Suomi aiotaan nostaa suosta yhteistyöllä ja oikeudenmukaisuudella. Onko yhteistyötä se, että porvarihallitus on yksipuolisesti ilmoittanut, että jos työmarkkinajärjestöt eivät hyväksy hallituksen etukäteen määräämää yhteiskuntasopimuksen lopputulosta, niin hallitus rankaisee lapsiperheitä, opiskelijoita, työttömiä, eläkeläisiä, palkansaajia vielä rankemmilla leikkauksilla?

    Toinen totuus on, että tämä on yhteistyön sijasta kiristystä ja uhkailua. Näinkö saadaan kaikki mukaan talkoisiin? Uskomatonta!

    Miten hyväosaiset osallistuvat näihin talkoisiin? Hallitus toivoo, että hyväosaiset vapaaehtoisesti luopuisivat jostain. Arkkipiispa Kari Mäkisenkin mielestä oikeudenmukaisuus ei toteudu hyväntekeväisyyden vaan oikeudenmukaisten päätösten kautta. Arkkipiispan mukaan oikeudenmukaisuus toteutuu verotuksen kautta. Kuunnelkaa edes häntä.

    • Nimetön

      Millainen verotus on sitten oikeudenmukainen, jos ei nykyinen progressiivinen verotus? Progressio palkkatulosta on sitä tasoa, että jos sitä kiristetään, se johtaa ainoastaan kikkailuihin.

    • Porvari

      Toi on melkoista pajunköyttä. Missähän porvarihallitusi on ilmoittanut, että hallitus rankaisee lapsiperheitä? Nää bolsevikit laskee luikuria, niin kuin aina. Laitetaan sanat toisten suuhun ja vääristellään asioita. Sosialismin aate perustuu kaunaan ja valehteluun – tuossa hyvä esimerkki.

      • Nimetön

        Kyllä ne kaikki löytyvät Sipilän hallitusohjelmasta: Yhteiskuntasopimus (s. 12), jossa hallitus käytännössä pakottaa palkansaajat hyväksymään 5 prosentin palkanalennuksen (joka voi olla myös 100 tunnin vuosittaisen työajan pidennys ilman palkkaa). Kysymyksessä ei tosiasiassa ole mikään neuvottelu, koska jos palkansaajat eivät tähän suostu, hallitus panee toimeen hallitusohjelman liitteen 2 mukaiset ehdolliset toimenpiteet varsinaisessa hallitusohjelmassa olevien leikkausten lisäksi.

        Liite 2 sisältää sekä leikkauksia (mm. lapsilisistä 120 miljoonaa) että veronkorotuksia. Nämä rankaisutoimet koskevat esim.lapsiperheitä, opiskelijoita, työttömiä, eläkeläisiä, palkansaajia.

        Tämä ei perustu kaunaan, vaan nämä tiedot on luettavissa Sipilän hallitusohjelmasta: http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/hallitusohjelma

  • Maaseutu

    Uskoa kai pitää ettei tämäkään hallitus saa kaaosta konsensukseen. On kumma , että palkansaajat/duunarit ovat tai laitetaan ensimmäisinä ns. maksumiehiksi ja sitten ikääntyneet, lapsiperheet jne. Miten päin tämä nyt menee? Miksi emme äänestäneet jotenkin toisin.? Nyt kannattaa seurata edelleen puolueiden kannatusgalluppeja..eilen ilmoiteltiin radiossa että keskustan kannatus edelleen nousussa ja vihreiden, että sillai. Mihin on menty?

  • Nimetön

    Seuraavassa mittauksessa tulee olemaan selkeä muutos, niin suuri on lupausten ja toteutuneen ero. Miksi Keskusta ja Perussuomalaiset taipuivat täysin pienpuolue kokoomuksen linjauksiin.
    Soinilla on nyt näytön paikka tai rivit alkavat rakoilla!!!!!

  • Huh hah

    Demareilla ja vasureilla oli aikaa laittaa maa kuntoon. Uskomatonta miten huonoon kuntoon voi maan saada neljässä vuodessa!!

    Nyt kehdataan vielä sanoa, että ennen oli paremmin!

    • Nimetön

      Jaa vähemmistökö täällä panee asiat kuntoon? Kannattaa perehtyä vähän paremmin päätöksentekoon. Viimeiset neljä vuotta eduskunnassa ja hallituksessa oli vankka porvarienemmistö. Tällä menolla maan asiat voitiin saada 15:13 mainitsemaan huonoon kuntoon. Eduskunnassa on ollut jatkuva porvarienemmistö vuodesta 1970 asti, se tarkoittaa 45 vuotta.
      Kuinka te kehtaatte, kyllä te kehtaatte!

  • Nimetön

    Tänään 4.6.2015 on kysyttävä: Keiden siniristilippu liehuu saloissa? Porvarihallitus syrjäyttää liianmonta isänmaasta. Oikeistohallituksen mustaakin mustemmat “nokikolarinsaappaat”, talloo siniristilipun pimeydenytimeen. Vähäosaisille jää ainoastaan pestä lippu, omilla kyyneleillään. Niillä kyyneleillä ei siniristilipun värejä pysty palauttaan.

      • Nimetön

        Venäjällä porvarit liputtaa Putinin johdolla. Siellä ei vasemmistolaisilla ole mitään asiaa päätöksentekoon. Samanlaista eliittien valtaa tyrkytetään parhaillaan suomalaisillekin.

    • Porvari

      “Vähäosaisille jää ainoastaan pestä lippu, omilla kyyneleillään” – kerrassaan hupaisaa runoutta – ei taida kirjoittajallakaan pokka pitää. Ei ainakaan mulla 🙂 🙂 🙂

  • Nimetön

    4.6 klo 17.47 kommentti kertoo totuuden. Oikeisto enemmistö on eduskunnassa ollut jo vuosikymmeniä, joten demareita tms.ei voi “syyttää” lamasta tms. Rakennetyöttömyys ja suhdanne myös ovat nyt tosiasia. Säästöjä hallituksen pitää napsia myös tasapuolisesti ns.varakkaimmilta. Perussuomalaisten pitäisi nyt ottaa todellista vastuuta ja laittaa asiat kuntoon, jos ja kun osaavat.

  • Nimetön

    Demokratiassa on ilmeinen vika. Se joka saa eniten ääniä, valitaan. Eniten ääniä saaneet puolueet menevät yleensä hallitukseen. Häviäjät jäävät oppositioon huutelemaan. Demarit eivät meinaa millään nyt tätä ymmärtää.

    • Maaseutu

      Demarit ja vihreät kyllä ymmärtää, mutta katsokaapa tarkkaan hallituksen säästölistaa. Leikataanko nyt sitten oikeista kohteista. Ovatko lapsiperheet, iäkkäät, opiskelijat ja ihan tavalliset melko matalapalkkaiset ihan oikea säästökohde? Oppositiolla on oikeus ottaa kantaa ja vaikkapa huudella. Muistetaanhan viime eduskunta, kuka sieltä huuteli? Nyt on tietysti uusi hallitus ja valtiovarainministerin salkku on asiallisella henkilöllä. Olisiko perussuomalaisten pitänyt uskaltaa ottaa joku taloussalkuista ja ottaa siten vastuuta, mene ja tiedä sitten ,mikä on oikein!

    • Nimetön

      Toivottavasti äänestäjät ymmärtävät vaalien tärkeyden. Oikeisto (johon myös persut kuuluvat) sai vaalivoiton ja muodostivat porvarihallituksen. Hallitusohjelman mukaan jälki tulee olemaan karmeaa, jos neljä vuotta näillä mennään. Maksumiehiksi pannaan kaikkein puolustuskyvyttömimmät ja suurituloisilta ja pääomakeinottelijoilta toivotaan malttia (paino sanalla toivotaan).

      • Nimetön

        Niin, nyt hallituksessa kenottavien pitää sietää se, että oppositio on eri mieltä totuudesta. Ellei hallituksen hermot kestä sitä, silloin pitää poistua politiikasta ja siirtyä vaikka hevosurheilun pariin.

  • Nimetön

    Ei yhteisten asioitten hoidossa mitään absoluuttista totuutta olekaan. Hyväosaisilla (oikeisto, porvarit) on oma totuutensa, jota elinkeinoelämä ja valtamedia massiivisesti tuputtavat kaikkien totuudeksi. Vähempiosaisilla (vas.liitto, demarit), joihin pääosa palkansaajista, opiskelijoista, eläkeläisistä ja työttömistä kuuluu, on oma totuutensa. Näiden ääni ei tiedonvälityksessä tahdo kuulua ja jos kuuluu, niin valtamedian ylivoima rummuttaa senkin vähän olemattomaksi. Katsokaa vaikka paikallisia lehtiä (AV, TS). Koska olette niistä saaneet lukea juttuja työntekijöiden näkökulmasta kirjoitettuna. Eivät halua tai uskalla kirjoittaa, että se siitä tasapuolisesta ja vapaasta tiedonvälityksestä.

  • Nimetön

    Nykyinen korvatonhallitus, aikoo laittaa valtiontalouden kuntoon työttömien euroilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työttömiä pitäisi saada entistä enemmän, jotta rahavirta paisuisi. Pääministeri Sipilän täytyy vedota työnantajiin, jotta antaisivat mahdollisimman monelle lopputilin. Silloin 90-luvun lamassa, laitettiin vienti vetämään Nokian näyttäessä valoa. Oliko silloin paremmat valonnäyttäjät? Onko Sipilällä ja Soinilla ihan omat Raamatut, kun niin köyhiä ja Lapsia kryssäävät?

    • Nimetön

      Maataloustukimenot ovat Suomessa noin 2,6 miljoonaa euroa vuodessa ja maatiloilla työpaikkoja noin 78 000. Työttömyystukimenot ovat suunnilleen samaa luokkaa ja työttömiä laskutavasta riippuen noin 350 000 – 400 000. Mitähän vastauksia Sipilän (kesk) hallitusohjelma tähän antaa?

      • Nimetön

        Hups, anteeksi! Onkelma meinasi tulla liian helpoksi. Tuet ovat tietysti 2,6 miljardia (eikä miljoonaa). Nämä suurten lukujen lait….

  • Nimetön

    Onpa jotenkin hauska ja osuva, tuo “korvatonhallitus”. Itse halun nostaa kaksi sanaa, korvatonhallituksen luettavaksi. Filantropia ja misantropia. Ensimmäinen tarkoitti alunperin, ihmisystävällisyys ja nykyisin myös hyväntekeväisyys. Misantropia tarkoittaa, ihmisvihaa.

  • Nimetön

    Äänestäessään keskustaa kansa ilmeisesti tiesi, mitä saa. Maatalouden tukiin ei kosketa. Maanviljelijöiden eläkeikä on paljon muita alhaisempi. Eläkemenoista valtio maksaa suuren osan. Eläkekeskustelussa maataloudesta ei edes puhuta.Tilakoko on suurentunut, osa on suuryrityksiä. Silti tuet ovat entisen tyyppiset. Valtio maksaa suurtilallistenkin lomat kustantamalla valtion varoin lomittajat. Venäjän pakotteiden johdosta on tilapäinen notkahdus joissakin tuloissa. Siihen vedoten ei maatalous osallistu neljän vuoden hallituskaudella mihinkään sopeutuksiin. Pyhä lehmä.

  • Työmies Putkonen

    Otti maanviljelijöiden eläkeiän ja kustannukset puheeksi .Puolueen sisältä nousi kova älämölö

  • Nimetön

    Soinin ja persujen on turha hermostua heihin kohdistuvasta kritiikistä. Nyt alkaa toteutua vanha sanonta: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!

  • Nimetön

    Vähäosaiset ovat aina keskuudessamme kuten myös köyhät. Korvien välinen vähäosaisuus johtaa väistämättä aina kaunaan ja kateuteen ja vähäisiin tuloihin.

    • Nimetön

      “Korvien välinen vähäosaisuus johtaa väistämättä aina kaunaan ja kateuteen ja vähäisiin tuloihin.”

      Toi ei kyllä aina pidä paikkaansa. Korvien välinen vähäosaisuus johtaa valitettavan usein ahneuteen, ylimielisyyteen ja välinpitämättömyyteen yhteiskunnan heikompiosaisia kohtaan. Ahneudella ja röyhkeydellä kahmitaan usein myös suuria tuloja. Edellä mainitut ominaisuudet yhdistyvät kylläkin monesti myös henkiseen köyhyyteen.

  • Nimetön

    Soinismi: Mahtaako Timo Soini kuulla miten petettyjen lupausten pauhu kumisee maankuoressa, kuin ennakoiden maanjäristystä. Taitaa ministerin virka-auto tuudittaa Soinin sinisiin uniin, hiljaisella hyrinällä. Mitäpä noista, kun itse pääsi Audin takapenkille. Leikitään ajatuksella, että persut olisivat oppositiossa ja hallitus mellastaisi, kuten nyt. Voi sitä huutoa ja mölyä, joka persuista kimpoilisi, jokaiseen soratien pimeinpään kurviin asti.

    • spekuloida aina voi

      Soinista ei tullut presidenttiä 2012,eikä tule myöskään 2018…Soinista ei tule myöskään pääministeriä…tämän hallituskauden jälkeen Soini häipyy Eu parlamenttiin 2019….

      Ketkä sitten äänestivät perussuomalaisia…sdpn ja vasemmistoliiton sekä kristillisten kannatus on laskenut…eli luultavasti sieltä äänet tulivat…ehkäpä myös vihreiltä…äänestys prosentti ei juuri muuttunut…mikä olisi tilanne jos perussuomalaisten kannatus olisi alle kymmenen prosenttia…silloinhan ehkä sdp olisi hallituksessa….outoa että Soini antoi rahakirstun avaimet puolueelle joka lapioi rahaa kaiken maailman Himasille…näemmekö uudet eduskunta vaalit jo 2017…sitä toivon

    • Nimetön

      Sitä saa mitä tilaa. Persut valittavat asiasta kuin asiasta, mutta vaihtoehtoja eivät tarjoa.
      Tuulipuku kansaa on helppo höynäyttää…..

  • Nimetön

    Soinismi= petetyt lupaukset. Myös Suomessa on hirmuinen määrä, “ihmiskaupan uhreja”. Ne on äänestäjiä, jotka huijattiin raapustaan persujen numeron eduskuntavaaleissa. Nyt pelkäävät, miten käy Lasten, eläkeläisten, naisten ja monen muun. Hallituksen leikkaava sirppi, ei erota hentoa tainta rikkaruohosta. Myös Horsma on kukkanen, kuin antajansa. Rikkaruoho elon yrttitarhassa.

  • Nimetön

    Nykyinen hallitus joutuu siivoamaan edeltäjiensä aiheuttaman sekasorron.Jos ne olisivat hoitaneet hommansa asiallisesti,olisi nyt kiva jaella kaikkea kivaa kaikille.

  • tarkootatko nyt

    Lipposen II…Jäätteenmäen…Vanhasen I…Vanhasen II….
    Kiviniemen…Kataisen vai Stubbin hallitusta

Kommentointi ei ole käytössä.