Tornihuvilassa matkataan Egyptin loistoon

Sastamalan Vammalassa sijaitsevassa Bäckmanin tornihuvilassa esitellään muinaisen Egyptin elämää helmikuun alusta elokuun loppuun. Näyttely kulkee työnimellä “Matka Egyptin loistoon.”

Idean isä on Mouhijärvellä sijaitsevan Villa Royalin isäntä Markku Ellala. Hän järjesti Villa Royalissa egyptiläisten rekonstruktioiden näyttelyn nimellä “Egyptin aarteet” vuonna 2012. Näytillä oli kopioita Tutankhamonin hauta-aarteista sekä esimerkiksi faaraon muumion rekonstruktio. Samaa, Egyptissä käsityönä teetettyä ja tarkasti valvottua esineistöä tulee nyt esille myös tornihuvilaan. “Lisäksi Egyptin antiikkiministeriö luovuttaa meille videoesityksen, jossa on autenttista kuvaa Ramseksen ja Tutankhamonin haudoista”, Ellala paljastaa.

Tornihuvilan näyttelyssä pääsee myös seuraamaan, miten valmistetaan papyrusta. “Kevään edetessä lapsille tulee tornihuvilan pihamaalle aarrekaivaus ja kävijät pääsevät aistimaan nubialaisen teehuoneen tunnelmaa”, Ellala kertoo.

Lue aiheesta lisää Alueviestistä 25.11.

Kuninkaallisen huvilan Villa Royalin isäntä Markku Ellala kertoo, että esimerkiksi kaupungin eri toimijat ovat ottaneet innostuneina vastaan tiedon tornihuvilan tulevasta näyttelystä. Näyttelyn kuraattorina toimii egyptologi Osama Amer.
Villa Royalin isäntä Markku Ellala kertoo, että esimerkiksi kaupungin eri toimijat ovat ottaneet innostuneina vastaan tiedon tornihuvilan tulevasta näyttelystä.
  • Nimetön

    Kiva kun tulee toimintaa! En käynyt siinä mouhijärven näyttelyssä..millainen oli? Ainakin monissa isoissakin lehdissä oli siitä juttuja.

  • Taloudellinen katastrofiko?

    Olisi mielenkiintoista tietää mitä tämä Egypti- häslinki on tullut kaiken kaikkiaan maksamaa, ja mikä tai kuka on sen kustantanut.

    Sinänsä hienoa että on tapahtumia, mutta Egypti ja Sastamala on aika vaikea yhdistää edes mielikuvituksessa mitenkään yhteen. Sastamalan Mouhijärvestä puhumattakaan

  • Nimetön

    Joulunäyttely olisi ollut paljon mukavampi ja varmasti myös halvempi.

    • Nimetön

      Sanos muuta, tonttunäyttely olisi ollut sopiva ja tasokas näyttely Tornihuvilaan.

    • Nimetön

      Hyvä kysymys! Lisäksi kiinnostaisi kuka päätöksen on tehnyt? Johtava virkamies, kulttuurilautakunta vai kirjakaupunkityöryhmä? Onko päätöksen tehnyt taho selvittänyt sen, pystyykö näytteilleasettaja maksamaan kaupungille vuokraa? Kuka on vastuussa päätöksestä?

  • Kannattaa mennä

    Olin Alueviestin matkalla Niilin Risteilyllä muutama vuosi sitten ja kävin Sillanpään Pentin kanssa katsomassa näyttelyä sen jälkeen Villa Royalssissa ja aion mennä vieläkin. Kannattaa mennä katsomaan. Egypti on ihana maa vaikka olen kerran käynyt. Terveisin Kirsti Lahti,Pentti Sillanpää. Suosittelemme, Kiitokset vielä Maijalle, Eevalle ja Osmolle sekä kaikille mukana olleille.

  • Nimetön

    Ellalalla tuskin oli mitään tekemistä minkään niilin risteilyn kanssa….mutta asiaan. Miksei voitu antaa tornihuvilaa myös tonttunäyttelylle jos sinne nyt laitetaan näytille jotain turistikamaakin ??

  • Nimetön

    Villa royalin näyttely oli mielestäni hieno eikä kyllä mitään turistikrääsää vaan oikein laadukkaita jäljennöksiä. Ei niitä aitoja nyt tietysti ympäri maailmaa kuljetellakaan. Toivon tästä vetonaulaa vammalaan koska sitä nyt kaivataan. Älkää nyt taas maalakko piruja seinälle ennenkun on nähty mitä tuleman pitää.

  • Nimetön

    Oon kans sitä mieltä että ei pitäisi heti alkaa valittaan kun joku jotain puuhaa. Hieno näyttely varmaan tulossa. Sitä odotellessa.

  • Nimetön

    Kyllä se näyttely varmasti enempi kansaa kiinnostaa kun pukstaavi tai vaikka se Kiljus-näyttely joka tornitalossa oli. Egyptin historia on ainutlaatuinen ja maaginen. Hienoa päästä kokemaan jotain sellasta ihan omalla kylällä. Tsemppiä vaan Markku Ellala täältä suuren sastamalan pohjoispäästä.

  • Nimetön

    Kyllä kelpaa perustaa näyttelyitä kun ei maksa tiloista vuokraa Eiköhän Turkukin hae saataviaan raastuvasta.Samoin tulee käymään Sastamalan että kulut maksamme ja kuluneet tilat jää kaupungille.No, ensi vuoden talousarvioon taas kaksisataa tuhatta euroja korjauskuluihin.

    • Nimetön

      Kauniiseen Tornihuvilaan olisi pitänyt valita jotakin muuta kuin feikkituotteita, jotakin oikeaa ja aitoa. Voi voi… Ja kun tuo talouskin on tiedossa…

  • Nimetön

    Makso varmaan vuokran etukäteen kokoajalta leikkirahoilla, ei ole yhteiskunnan talous tiukalla kun kulttuuri juttuja seuraa.

  • Nimetön

    Kun en tiedä missä tämä Tornihuvila on ? Voiko joku kertoa sen, kiitos.

    • herra Hakkaraisen ja pukstaavin välissä

      Marttilan katu. Valkamakatu…Luther taloa vastapäätä…suurin piirtein vanhan rautakauppa V.Kiviranta ulkovaraston joka on purettu..takana…siis Vammalan keskustaa

  • Kaupuginasukas

    Olis taas kiva tietää että onko kyseinen taitelija maksanut jo edelliset verovelkansa?? Vai kaupunkiko ne maksaa? Ja saa jälleen näpeilleen kun kyseinen taiteilija ei vuokria kaupungille tule maksamaan.

  • Nimetön

    Näin tulee käymään.Taiteilija jättänyt laskunsa lähes aina maksamatta.
    Ulosottolista aika pitkä.
    Ihmeellistä että kaupunki mennyt näin halpaan.
    Vastuuhenkilöitä kaivataan,kuka on tehnyt päätöksen vuokrauksesta.

  • Nimetön

    Kaupungin päätösten on oltava avoimia eli kiinnostaa kans mitä maksaa vuokraa.

  • Nimetön

    Nyt mä oikein toivon että joku tuottaisi sen Satakunnan Museon Tornihuvilaan tarjolla olleen Tonttunäyttelyn jonnekin Huittisiin, sinne veisin mielelläni pääsylippueuroni. Kultamaalattua kitschiä en mene katsomaan.

  • Nimetön

    Niinpä. Mitä on vuokra -kuka teki päätöksen vuokrauksesta – onko vuokra maksettu etukäteen ennen kun tila annetaan käyttöön.

  • Nimetön

    Vanhasta kyläkoulusta muokattu kuninkaallinen huvila…

    Että tuota, tiedättekö mitä tarkoittaa, feikki, fuula, LUKSUS Keskisläisittäin?

  • Nimetön

    Voisiko kaupunki järjestää veronmaksajille mahdollisuuden päästä katsomaan kunnostettua tornihuvilaa ennen Ellalan näyttelyä, jotta itse rakennuksesta kiinnostuneiden ei tarvitse maksaa korkeita pääsymaksuja? Monet eivät halua katsomaan jäljennöksiä. Tonttunäyttely olisi ollut oiva mahdollisuus, jonka eräs kekseliäs tonttu esti.

  • Ptah

    Käykää ihmiset teatterissa, jos haluatte nähdä lavasteita. Siellä saa samaan rahaan vielä aidon taidenautinnonkin. Kopio on aina kopio, tehtiin se sitten Egyptissä tai Kiinassa. Kuinka moni maksaisi päästäkseen taidenäyttelyyn katsomaan da Vincin tai Rembrandtin maalausten kopioita? Internet on hyvä väline päästä katsomaan aitoa taidetta ja antiikkiesineistöä jopa ilmaiseksi, ellei lompakko anna periksi lähteä paikan päälle museoihin.

  • Nimetön

    Näiden kopioiden vuoksiko emme saaneet Tonttunäyttelyä Tornihuvilaan! Kuka on vastuussa tästä päätöksestä?

  • Nimetön

    Tonttunäyttely…. :’D Kannattaako Sastamalassa edes vierailla jos kaupunkilaisten suurin toive olisi kaupungin oma ihana tonttunäyttely?

  • Yleistä ...

    Tonttuja näyttää olevan tämäkin keskustelu täynnä ja torikeskuksen seudulla live tonttuparaati joka päivä …

  • Nimetön

    Eipä ihme että kaupunki kuihtuu kun suhtautuminen asiaan kuin asiaan on näin negatiivista. Kävin katsomassa Mouhijärven Egypti-näyttelyn ja aion mennä tännekin. Kun ei ole varaa lähteä Egyptiin näyttelystä saa hyvän kuvan maan historiasta. Hävetkää te jotka ette keksi kuin negatiivista sanottavaa ennen kuin koko näyttely on edes avattu.

  • Ramesses

    Tukholman Medelhavsmuseet on Egyptin aidoista aarteista kiinnostuneille mitä parhain kohde vierailla. Siellä nähtävillä mm. muumioita, arkkuja, reliefejä ja runsaasti esineistöä mm. Tutankhamenin ajalta.Suosittelen. Kopiot jääköön omaan arvoonsa.

  • Nimetön

    Egypti, Italia, Kiina…ruoho tuntuu olevan aina vihreämpää merten takana…

  • Kaupungin omistamat tilat

    Ko. hra Ellala perustaa kaupungin omistamaan tilaan “näyttelyn”, ja perii asiakkailta pääsymaksun. Muuten ihan ok, mutta siinä tapauksessa kaupungin tulee periä tilojensa käytöstä käypä tilavuokra.

    Jo lähtöasetelma on heikko. Sastamalasta ei löydy kourallista enempää asiasta kiinnostuneita, ja pääsymaksu karkottaa loputkin.

    Maksuton jouluaiheinen näyttely kaupungin omin resurssein olisi ollut parempi vaihtoehto.

  • Muori

    On tää nyt merkillistä. Mitään ei saisi yrittää ja jos joku yrittää niin tyrmätään jo etukäteen.
    Kyllä ne Egyptiasiat sopii sinne Puustaimen taakse siinä kun tontutkin. Turisteja ja kouluretkikuntia sinne tulee busseittain, eipä tosi tyrvääläiset ole Vanhan kirjallisuuden päivilläkään ikänänsä käyneet. Eikä heitä herranjestas voi toki siitäkään morkata.
    Jokainen menköön mihin tykää, tai jättäköön menemättä.

  • Nimetön

    Omalta osaltani toivotan tervetulleeksi Sastamalaan,KUNHAN MAKSAA TILAN KÄYTÖSTÄ VUOKRAN. MIELUITEN ETUKÄTEEN,KUN LUOTTO ON MENNYT
    KYSEISELTÄ HENKILÖLTÄ.

  • Kaupungin omistamat tilat

    “Turisteja ja kouluretkikuntia sinne tulee busseittain”

    Ookoo nyt ihan varmasti tätä mieltä? Ellahan esitti aikoinaan laskelman turistivirroista villaansa, ja päätyi lopputulokseen, että tietä on ehdottomasti vahvistettava 🙂 Kuis mahtoi käydä, kestikö tie ilman vahvistusta? Toisaalta onhan se meriitti sekin, kun osaa viedä kaupungin päättäjiä kuin pässiä narussa.

    On totta ettei hyviä ideoita saa tyrmätä. Mutta miten pitäisi suhtautua huonoihin ideoihin?

  • Kannattaa mennä

    Olis siinä ensin ehtineet tontut tonttuilla.
    Sitten perään egypti näyttely sehän on vasta helmikuussa.

  • Numeroiden takaa

    Sopii hyvin Hakkaraisen talon aikuisvieraille toiseksi kohteeksi.
    Lontoon British Museum on hyvä jatkokohde käydä katsomassa näitä Egyptin juttuja.
    Siellä on parin Vexve areenan verran aitoja esineitä.
    Hyötyjinä näyttelystä ovat keskustan liikkeet ja ravintolat nyt kun saimme eilen ilmaista mainostakin.
    Kulttuuritoimi hoiti tämän vuokrauksen, kai?

  • Niilo Säntti

    Luin kommentit ja ihmettelin ahdasmielisyyttä ja pikkumaisuutta. Tuntuu, että monet ovat vielä joulupukki ja tonttu iässä.Olen käynyt myös Lontoon British Museumissa katselemassa aitoja Egyptistä varastettuja esineitä. Myös Egyptissä olen käynyt aidossa ympäristössä . Ellalan näyttelyn olen kokenut luokka- ja kurssi- kaverieni kanssa kolmasti. Täällä pääsin parhaiten faaraoiden historiaan sisään Ellalan opastaessa. Aidot esineet eivät Egyptistä hievahda. Nyt ne ovat täällä aitoina kopioina kaikkien nähtävissä.

    • Nimetön

      Saako pääsymaksun maksaa kopioiduilla seteleillä, jos ne ovat täysin aidon kaltaisia, aitoja kopioita? Aidot setelit kun eivät hievahda pankista minulle päin.

Kommentointi ei ole käytössä.