
Sastamalan kaupungilla on iltojen pimentymisen myötä vastaanotettu useita puheluita, joiden sävy on närkästynyt: Lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia harmittaa, kun pimeyteen valoa tuovat katulamput eivät pala.
Kaupungin kunnossapitomestari Heikki Järvensivun mukaan ongelman syy on usein ilkivallassa. Vikaa korjaamaan ryhtynyt on löytänyt rikkinäisten lamppujen sisuksista muovikuulia.
“Lamppuja on ammuttu kuulapyssyillä tohjoksi syksyn aikana erityisesti kuntoradoilla Lousajassa ja Varilassa. Pehulassa kyytiä ovat saaneet kadun varsien valotkin.”
“Näitä ongelmia on ollut ennenkin, mutta ei tässä mittakaavassa”, vt liikuntapäällikkö Jari Aho puuskahtaa.
Hän manaa ilkivallan kielteisiä vaikutuksia kuntalaisten elämänlaatuun. Harva viitsii lähteä säkkipimeässä liikkumaan.
Ahon mukaan Kiikoinen ja Suodenniemi ovat tällä hetkellä ainoita Sastamalan kolkkia, joissa lamppuja ei hajoteta. Mouhijärven suunnalla kyseistä ilkivallan muotoa ei enää esiinny, aiemmin ongelmaa oli sielläkin.
“Turhauttaa vaihtaa lamppuja, jos ne kohta rikotaan uudestaan. Tämä on myös silkkaa veronmaksajien rahojen tuhlaamista”, Järvensivu toteaa.
Aho ja Järvensivu toivoisivat vanhempien kiinnittävän enemmän huomiota lastensa tekemisiin.
“Tuskin isät ja äidit ovat antaneet lapsilleen lupaa ampua katulamppuja rikki. Tästä koituu kaupungille useamman tuhannen euron lasku. Vaikka lamput eivät ole kalliita, työ ja koneet maksavat sitäkin enemmän.”
Todennäköisesti tekijät asuu ihan lähistöllä. Ei kukaan kaukaa ainakaan Lousajan metsään eksy.
K-18 nuo kuulapyssyt, joten kaikki vanhemmat, jotka annatte lasten leikkiä noilla, niin tiedoksi vaan. ME KAIKKI MAKSETAAN VEROISTA NUO TUHOT!!!
Kyllä on tyhmää porukkaa nykyisin kun pitää tuhota veronmaksajien maksamaa omaisuutta kun vanhemmat eivät valvo jälkikasvunsa tyhmyyksiä.
Montako paikkaa kakarat ovat hajoittaneet ja sutanneet jo ennen kuin katuvaloja alettiin tuhota.
Ainakin Hopun urheilupuiston läheisyydessä nämä termiitit ovat riehuneet jo pidemmän aikaa ja hajoittaneet jopa rakennuksia.
Vanhemmat ovat aina vastuussa ja nyt pitäisikin saada nämä tihutyöntekijät kiinni ja lähettää lasku vanhemmille että oppivat seurailemaan kuinka tyhmiä tempauksia heidän ihanat naperonsa tekevät yhteiskunnan maksettavaksi.
Ei kaikki kuulapyssyt ole K-18
Täytyy laittaa kun ei ole vastuuta mistään.
Kivaa. Vänkää. Sano.
Kommunistit eivät valoja tarvitse!
Nämä tuhoja tekevät nuoret pitäisi saada kiinni itse teossa. Kunnon puhuttelukin voisi auttaa. Vanhempia käy sääliksi, kun ja jos kiinni jäävät niin vanhemmat joutuvat aika pitkään makselemaan kustannuksia.
Vapaan kasvatuksen hedelmää liikkeellä. On se hienoa kun mussukoita paapotaan ja yhteiskunta maksaa viulut. Ei tuollaisille enää puheet auta, se juna meni jo.
Sopii vaan ihmetellä, miksi ihmeessä niitten lamppujen vaihtaja SÄÄNNÖLLISESTI heittää ne suojakuvut katulampuista pois. Aina kun on polttimo vaihdettu, on kupu pois ja puolen metriä tiivistettä heiluu tuulessa. Eikös ne kuvut suojaisi niiltä kuulapyssyiltä? No, kieltämättä työllistävä vaikutus…
Ei niitä silti kuulu ampua rikki! Tuhotyö on tuhotyötä vaikka kuin olis suojakuvut pois. Se muovikuula ei kuulu sinne.
Väitinkö sen ampumisen olevan joissakin tapauksissa muka sallittua? Niitä noi häiriköt ampuu kumminkin vaikka kuinka jeesustelisit. Pointti on se, että ne suojat on suunniteltu osittain tuon vandalismin estämiseksi. Ja joku kaupungin asentaja ottaa ne järjestelmällisesti pois.
On se kumma kun ei enää muuta viitsitä tehdä kun pahojaan.