![Hannu Nikkilä. Kuva: Veli-Matti Saksi.](https://alueviesti.fi/files/2015/12/Kirjapaa-Hannu-Nikkila-660x560.jpg)
Sastamalan kaupungin hallintojohtajan virasta hiljattain eläköitynyt Hannu Nikkilä on valittu vuoden 2015 Kirjapää -arvonimen saajaksi. Nikkilä hatutettiin Kirjapää-hatulla Kulttuuritalo Jaatsilla tiistaina 29.12. pidetyssä juhlassa.
Raadin mukaan Hannu Nikkilä on todellinen kirjasuurlähettiläs. Hänellä on ollut ja on edelleen merkittävä vaikutus nykyisen Kirja-Sastamalan olemassaoloon. Nikkilä on ollut alusta asti vahvasti mukana esimerkiksi Vanhan kirjallisuuden päivät -tapahtumassa, ja hän on omalta osaltaan merkittävästi vaikuttanut tapahtuman syntyyn ja eloonjääntiin. Nikkilä on ollut tärkeä vaikuttaja myös muun muassa Rudolf Koivun ystävät ry:n, Herra Hakkaraisen talon ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin sekä Suomen kirjainstituutin takana. Nikkilä suhtautuu kirjaan ja Kirja-Sastamalaan innostuneesti ja intohimoisesti, innostaa ympärillään olevia, luo verkostoja ja pitää niitä yllä.
Vuoden 2015 Kirjapään valinnasta vastasivat Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg, kirjakaupunkityöryhmän puheenjohtaja Päivi Pelttari ja markkinointipäällikkö Johanna Kurkikangas.
Vuoden Kirjapääksi valitaan henkilö tai yhteisö, joka omalta osaltaan on edesauttanut Sastamalan nousua valtakunnallisesti tunnetuksi kirjakaupungiksi. Ensimmäinen Kirjapään arvonimi myönnettiin 10.10.2013 kirjailija Mauri Kunnakselle. Vuonna 2014 arvonimen sai kirjailija, kustantaja Marko Vesterbacka.
Onnee!!! Siinä meni palkinto oikeaan osotteeseen! Hannua voi sanoa myös Mr Sastamalaksi
raati on valintansa tehnyt…
Olisikohan ensi vuonna Marja-Liisa Rönkön vuoro ja sitten Birgit P…..
Toivottavasti raati ei palkitse itseään ja muita lähipiiriläisiä ja pidetään jatkossakin ammatti politiikot poissa näistä valitsijoista ja valittavista.
Luultavasti Herra Hakkarainen ei voi tulla valituksi..
Ny meni oikeelle miehelle titteli! Onnea Hannu täältä Kiikoisista.
Mitähän vielä keksittäisiin?
Onhan tuolla poliittinen valitsija… Hannu on ihan ok mutta muistakaahan se että Hannu oli kaupungilla töissä ja sai noista osallistumisistaan palkkaa!
Kirjan ja kulttuurin vastaisuudesta huolimatta Hannu on jaksanut painaa kulttuurin eteen.
Koska yhteisökin voidaan valita tässä hyvä ehdokas.Ei tarvitse muita perusteluja.
Kannatetaan lämpimästi!
Ihan sama kuka mikäkin kukkahattu, kirjapää tai muu. Pienet piirit valitsevat keskuudestaan oman miehen, naisen. Se ei ole mitään uutta. Katsokaapa vaan kaikkia pippaloyhdistyksiä musiikista lähtien. Kulttuuriapurahat menevät aina samoille, rikkaille kantasukujen edustajille. Mitä nuo puuhakkaat tyypit oikein tekevät ja mikä heidän oikea hyötynsä on, jää kovin usein pimentoon. Raha kelpaa, vaikka miljoonat olivat jo tileillä ja osakkeita Helsinkiä myöten.
Enemmän olen huolissani kulttuuriväen nokittelusta toisiaan kohtaan. Se nokittelu on vuosikymmenestä toiseen jatkuvaa. Naamat vähän vaihtuvat, tyyli ei muutu. Poskisuudelmia kyllä julkisesti moiskautellaan vihamiesten ja -naisten leukaperiin, ja armottomasti puukotetaan heti kun toinen on parin metrin päässä. Oikein tyypillistä tyrvääläistä touhua. Hymyillään ja puukotetaan. Sama käsi tekee kahta asiaa.
Sovittaisiinko vuonna 2016 nyt niin, että museo-kirja-ja muu väki ei viettäisi puolta työaikaa virkaurastaan erilaisilla hermolomilla? On järkyttävää nähdä, miten ihmisiä ei ole työnsä äärellä, vaan ainaisilla pitkitetyillä lomilla. Mitään ei saada aikaiseksi, päätöksenteko takkuaa. Lomaa, lomaa, sairasta äitiä, kauhea johtaja siellä ja täällä. Sabotointia, itkuhan siitä tulee ja pitkä loma.
Toinen mikä jaksaa hämmästyttää on pitkälle koulutettujen ja korkeita oppiarvoja aikoinaan saaneiden kyltymätön pikkusieluisuus toisiaan kohtaan. Mikään ei ole hyvin, aina joku on tyhmä, ei ymmärrä kulttuuria, tekee vääriä asioita. Tullaan kaukaa arvostelemaan, mutta itse ei tartuta ruoriin. Miksi fiksuja ja koulutettuja ei valita? Jääkää arvostelemaan sinne kulttuuripatojen keskuksiin. Täällä pätevät muut, viidakon lait.
Pitääkö meidän maksaa tuosta? Ei mielestäni. Jos työt eivät maita, pois vaan hyödyllisempiin töihin. Menkää vaikka vaihtamaan vanhuksille vaippoja. Siellä olisitte enemmän hyödyksi kuin typerällä nokittelulla konsanaan elämäänne pilaavat ja lyhentävät prinsessat ja herneet.
Mikä täällä on rikas kantasuku? En ole nähnyt. Matto on vedetty alta aina täkäläisiltä.
En hakisi apurahoja, jos taustallani olisi täydet pankkitilit, kiinteistöt ja kaikki muu perintö, mitä tämä maailma voi onnen arpajaisissa joillekin järjestää. Pitää vain syntyä oikeaan klaaniin, se on siinä. Loppu tulee itsestään, automaattisesti.
Eipä syntynyt Kiven Aleksiskaan mihinkään klaaniin ja Helsingin asemalla kattelee nyt meitin kulkujamme.