Carunan korotus imaisee lähes 300 euroa vuodessa

Sähkönsiirtoyhtiö Carunan ilmoitus hinnankorotuksista on äimistyttänyt Sastamalassa. Pahimmoillaan korotus tietää vuosittaiseen sähkölaskuun lähes 300 euron korotusta sähkölämmitteisessä 120 neliön omakotitalossa. Tällöin sähkönkulutus on 20 000 kilowattituntia vuodessa.

Sähkön siirto yleissiirrossa on nyt 2,95 senttiä kilowattitunnilta. Kun korotus tulee voimaan 1. maaliskuuta, hinta on 3,98 senttiä. Siirtohinta nousee 35 prosenttia. Samaan aikaan perusmaksun hinnankorotus on 44 prosenttia. Nyt kuukausimaksu on 25 A sulakkeilla 15,57 euroa, maaliskuussa 22,60 euroa.
Tähän saakka siirtomaksu ja perusmaksu ovat tehneet vuodessa esimerkkitalossa 778,04 euroa vuodessa. Maaliskuun alusta siirtolasku on 1 067,20 euroa vuodessa eli kyseessä on 36,8 prosentin nousu. Hinnat ovat arvonlisäverollisia.

Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen myöntää, että korotus tuntuu äkkiseltään isolta. Hän kuitenkin laskee, että se tekee runsaat 20 euroa kuukaudessa.
”Uskomme, että korotus tulee asiakkaille takaisin varmempina sähköverkkoina, joihin investoimme nyt vuosittain noin 200 miljoonaa euroa. Upotamme kaapeilta maahan ja raivaamme linjojen alta puita. Lisäksi rakennamme verkoston hallintaan liittyviä laitteistoja, joilla mahdolliset vika-alueet saadaan pienennettyä.”
Koposen mukaan suuri kertakorotus tehtiin tulevaisuutta ajatellen.

Energiaviraston ekonomisti Matti Ilonen toteaa, että korotus tuntuu isolta, mutta ei ota siihen muutoin kantaa. Hän sanoo, että perusteena on varmasti siirtoyhtiöille lailla määrätty velvollisuus varmistaa asiakkaiden sähkönsaanti.

Lue lisää Alueviestistä 27.1.

    • juha kujala

      niin kuin pakko? nauttia .ilmasta.se..on vielä ilmaista ..nyt lapaset lämpenee…fortum jakakaa poonukset caimansaarille..haaaaaaaaaa sitä saa mitä tillaa! terv.sähkötönnä viellä söisin pitää lyödä pökköä pessään jos meinaa pärjätä ens kessääään..niin on ihan sama mistä voltit tulee.. vai? eli ari koponen = mulkku..ei hän vaan..osakeomistajat..??? krokot..kanat.kaislat.. en mie tiieä! mutta onhan toi syvältä ja erittäin läpinäkyvää ja meitin kansa on jo kyykytetty..siis rakennus on valmis,,harj.nost,pid. ettikää tuunia!

  • Miljardit maailmalle

    No milläs rahoilla ne johdot nyt on laitettu maahan? Tällaiselle köyhälle tuo tietää noin 350 euron korotusta vuodessa. Fortum hukkaa nuokin korotukset Venäjälle ja pomoille. Onneksi kohta tavallisten tallaajien palkkoja alennetaan – ostovoimaa?

    • Nimetön

      Fortumilla ei ole mitään tekemistä Carunan sähkönsiirtoyhtiön kanssa. Jos ostaa sähkönsä Fortumin sähkönmyyntiyhtiöltä, voi vain syyttää itseään kalliista hinnoista. Sen sähkönmyynnin voi kilpailuttaa ja vaihtaa halvempaan yhtiöön, joita on kymmeniä. Itselleni on sähköä toimittanut KSS energia, Vattenfall, Helsingin sähkö, Savon Voima ja monet muut aina sen mukaan, mikä sillä hetkellä halvinta. Tällä hetkellä sähköni on 2,5 senttiä per KWh halvempaa kuin Fortumin jatkuvalla sopimuksella olisi. Kilpailuta!

      • Miljardit maailmalle

        Carunan laskussakin maksunsaaja on Fortum Asiakaspalvelu Oy.

      • Nimetön

        tyhmä! fortum aina välissä östat sähkön mistä tahansa jos sastamalas asut!

      • Nimetön

        Jos Carunan laskussa maksunsaaja on Fortum Asiakaspalvelu Oy, merkitsee se sitä, että ostat siirron Carunalta, jolle et mitään voi, ja sähkön ostat Fortumilta. Molemmat vaan on yhdistetty yhteen laskuun, kun ne ennen tulivat omina laskuinaan. Eli et ole ilmeisesti kilpailuttanut sähkönmyyjää, kun ostat kilowattisi kalleimmalla mahdollisella hinnalla Fortumilta. Googlaa netistä sähkön kilpailutus ja vaihda sähkön toimittaja halvempaan. Jos et tätä osaa, pyydä apua vaikka naapurilta.

      • Miljardit maailmalle

        Olen iät ajat myös kilpailuttanut sähköyhtiötä. Mutta katsos, siirtoyhtiötä et voi kilpailuttaa. Siirtoyhtiön eli Carunan laskussa maksunsaajana on Fortum Asiakaspalvelu. Toiset laskut eli sähkönmyynnin laskut tulevat sitten sieltä, mihin olet myynnin hienosti kilpailuttanut.

      • Nimetön

        olen kyl sähkön ostanut muilta mut aina siin on fortum/CARUNA. joka ain mukana jota sanoin jo KERTAALLEEN!

      • juha kujala

        kah sie nyt kupataan vanhukset ja ne joilla ei ole ns..edustajia kansan..valinta vapaa…pomppaa.kaivoon..vesisivoimaa..!

  • Nimetön

    Te “köyhät” jotka voivottelette että on kallista, ette ole oikeasti köyhiä. Turhaa valitusta! Jos oikeasti rahat alkaa loppumaan, pistäkää talo myyntiin. Kerrostalossa ei mene sähköä niin paljon. Mikäli on varaa asua omakotitalossa, tuollainen korotus on mitätön. Valitatte vaan periaatteen vuoksi kaikesta, kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.

    • eläkeläinen

      Älä turhaan arvostele muiden tilaa, kun et tiedä siitä mitään ja mieti, jos siihen pystyt, miten runsaat 1000 euroa saava eläkeläinen selviää lisääntyvistä asumiskuluistaan, kun sähkön siirtohinnan ohella vuokrat ja vastikkeet sekä lääkekulut nousevat ja eläke pysyy entisellään.

    • Nimetön

      itse olet varmaan elämääs kyllästynyt etkä saa mitään tehtyä ku kerrostalos asut ja kyttäät mitä naapurit tekee ja valitat! suomes on viä ihmisiä jotka tykkää asua omakotitalos ja nauttii siitä et on oma rauha ja tykkää tehä jotain.silti moiset rahastukset on riistoa sähkön siirrosta vaikka sen voissa paistas ja missä kilpailuttas sähkön mitä käyttää!

  • Nimetön

    En ymmärrä kun firma investoi, niin se maksatetaan asiakkailla! Johtojen maahankaivaminen on pitkäntähtäimen suunnitelma ja se maksaa itsensä vuosien saatossa takaisin siirtoyhtiölle kun ei tarvi miehiä juoksuttaa metsissä ylitöinä ja viikonloppuisin korjaamassa vikoja! Kyllä menee osinkoihin nuo korotukset!!

    • Nimetön

      Totta, mutta kun tuotetta ei voi kilpailuttaa, niin laskuttajan ahneus kasvaa.. Ei se ole hullu joka pyytää, vaan se jonka on pakko maksaa?

  • Nimetön

    Muistelen vähän vanhoja aikoja: Isäni tarkasti itse sähkölinjan ts. hän käveli sen päästä päähän ja poisti hankalat oksat ja puut. Nykyisin lenteli joku helikopteri sähkölinjan yllä. Näille hankalimme sähkölinjoille ei kuitenkaan helikopterista saatu apu auta, vaan kyllä se vanhan ajan sähkölinjan hoitaja tarvittaisiin.

  • Nimetön

    Saatetaanpa maksaa voimalinjoissa kartellin tuomia kustannuksia? Viulut maksaa jälleen kansa.

  • Just joo

    Omalla kohdalla noin 400-420 euroa vuodessa lisää. Kiitos verkonparantajat. Siirtohinta ennen tätä korotusta oli jo muutenkin ihan tolkuton. Toivottavasti tämä takaa Fortuminen johdolle taas oikein muhkeat optiot ja kultaiset käden rutistukset. Tukehtukaa ahneuteenne, kiitos.

  • Solar

    Ja eikun lisää paneeleja katolle, Sillä ne korotukset kuittaantuu…

  • Nimetön

    Vaikka se korotus olisi 127% kyllä suomalainen maksaa mukisemati AINA!

  • loppui yhteiselo

    Jos en muuhun pysty vaikkutamaan niin yritykseni eläkevakuutus eurot eivät tule jatkossa menemään carunan taustalla olevalle elolle.

  • jaska_69

    Vihdoinkin siellä etelässä asuminen alkaa olemaan kalliimpaa kuin maakunnissa asuminen. Maksakaa vain kovempia hintoja kun teillä on siellä kovemmat palkatkin.

  • Kohtuus kaikessa

    Voiko käytännössä monopoliasemassa oleva yhtiö näin röyhkeästi korottaa yksipuolisella päätöksellä hintoja näin paljon, niin että viranomaiset eivät pysty asiaan puuttumaan?

    Jos voi, niin mielestäni siinä tapauksessa kaikkien asiakkaiden pitää ryhtyä pontevaan vastarintaan asiassa, kaikin laillisin keinoin, tällaista asiakkaista piittaamatonta yhtiötä vastaan. Käyttöön pitää ottaa sosiaalisen median lisäksi kaikki kuluttajaa suojaavat palvelut, mahdolliset joukkokanteet, yhteydenotot kaiken tason päättäjiin, suorat yhteydenotot kyseiseen yhtiöön, kritisoida kyseisen yhtiön pöyristyttävää toimintaa kaikilla mahdollisilla tavoilla, jne..

    Ei voi olla niin että jokin yhtiö voi Suomessa toimia näin asiakkaista piittaamattomalla tavalla, eikä siitä kyseiselle yhtiölle olisi mitään seuraamuksia. Nyt on toimien aika ja näytetään yhdessä kyseiselle yhtiölle että emme kerta kaikkiaan hyväksy tällaista toimintaa.

  • Nimetön

    Fortum laiminlöi sähköverkon parantamisen. Rahat käytettiin johdon jättioptioihin ja osinkojen maksuun. Valtio taas laiminlöi omistajaohjauksen eli salli kaiken tapahtuvan. Sen jälkeen Fortum myi verkkoyhtiön pois Carunalle. Tätä ei olisi toimintavarmuusriskin takia pitänyt tehdä. Ja Suomen hallitus katseli vierestä ja siunasi kaupan. Mukana oli mm. SDP, jolla oli valtiovarainministerin salkku.

Kommentointi ei ole käytössä.