Montakos meitä onkaan? Antti Juvela alkaa luetella taloja ja Seppo Vänniä nostella sormia sitä myöden, kun nimiä virtaa.
”33 taloa. 34 vakiasukasta”, ynnää Seppo.
”Voi olla, että ei ihan paikkansa pidä. Samat rakennukset kumminkin on vielä olemassa kuin 100 vuotta sitten. Kylmiä pirttejä on kyllä nykyään enemmän”, Antti tuumaa.
Seppo ja Antti ovat koulukavereita. Antti aloitti Kaukolassa opintaipaleensa vuonna 1966; Seppo paria vuotta aiemmin, vuonna 1964.
”Ihan saman näköinen koulurakennus oli silloin kuin nyt. Pihassakin on sama karuselli edelleen, ja viinimarjapuskat ovat säilyneet. Ulkohuussia ei sentään enää ole. Siinä, muuten, ei juurikaan ilmaantunut toimintahäiriöitä”, miehet kiittelevät.
Kaukolan vieruskavereita ovat Tyrväänkylä ja Vinkkilä. Naapuriapu ja -sopu rullaavat puolin ja toisin.
”Yhtään päätoimista maajussia meilläpäin ei enää ole. Maa säilyy, vaikka väki vaihtuu. Kerran kesässä kokoonnumme pelaamaan potkupalloa vanhalla porukalla. Savusaunassa puhutaan vuodesta toiseen samat vanhat jutut kerta kerralta”, tunnelmoivat isännät Seppo ja Antti.
Kaukolalaiset ovat ylpeitä koulustaan ja siitä, että kylä on vallankin 2000-luvun alussa käytyjen taisteluiden jälkeen saanut pitää opinahjonsa.
”Toistaiseksi onneksi, mutta koko ajan ollaan etukenossa, koska koulu lakkautetaan”, toimittajalle kerrotaan.
Lue lisää Alueviestistä 2.3.
Mitä hienoa ja mukavaa – tai parannettavaa – Sinun kotikylältäsi löytyy? Kutsu Alueviesti jutun tekoon, tai laita juttuvinkkiä osoitteeseen toimitus@alueviesti.fi

Seppo Vänniä (vas.) ja Antti Juvela, sekä Antin perheen nykykoululaiset Aleksi ja Jutta.
Hieno kylä hienoja ihmisiä.
Seuraavan kylävierailun voisi tehdä Mouhijärven Tervamäkeen…Sitten Salokuntaan.
Aha, nyt on aloitettu kampanja Kaukolan koulun puolesta. Ei siinä mitään.