Arkikirkko kokosi kehitysvammaiset yhteen

Kaikki kehitysvammayksiköt olivat osallistuneet leipien ja kalojen askarteluun. Ne olivat teemana perjantaina pidetyssä Arkikirkossa.
Kaikki kehitysvammayksiköt olivat osallistuneet leipien ja kalojen askarteluun. Ne olivat teemana perjantaina pidetyssä Arkikirkossa.

Vuoden verran Sastamalassa suunnitteilla ollut Arkikirkko toteutui tänään perjantaina. Tyrvään kirkkoon kokoontuivat kaupungin kaikki kehitysvammayksiköt eli Sepän kodit, Selännekoti ja Toimari. Asumispalveluista mukana olivat Vanha pappila ja Liekolakoti sekä Liekolakodin päivätoiminta. Myös Muistolan koulun erityisopetuksen pienryhmäläiset saapuivat paikalle ehtoolliskirkkoon.

“Nimensä jumalanpalvelus sai siten, että se on arkena. Halusimme kokeilla tällä kertaa tapahtumien toteuttamista arkena ja samalla saada erilaisia kokemuksia uuden oppimisessa ja kehittymisessä”, taustoittaa toimintakeskuksen vastaava ohjaaja Marika Kilkkinen.

Paikalla olleet nauttivat tunnelmasta. Ehtoollisen lisäksi ohjelmassa oli muun muassa Liekolakodin esittämä draama. Kirkkokahvien pullat puolestaan leivottiin Toimarilla ja Oivapajassa.

Lue koko juttu ensi viikon Alueviestistä. 

Ehtoolliskirkon toimittavat kehitysvammatyön pappi Pirjo Tuiskunen (kuvassa), pastori Auli Airas-Laitila ja kanttori Sari Mäkinen.
Ehtoolliskirkon toimittavat kehitysvammatyön pappi Pirjo Tuiskunen (kuvassa), pastori Auli Airas-Laitila ja kanttori Sari Mäkinen.