Muumioita ja kullan kimallusta – Egyptin aarteet kutsuvat pian

Egyptin aarteet -näyttelyn isäntä Markku Ellala esittelee taidokkaasti maalattua papyrusta. Mies kertoo papyrusten maalamisen olevan oppiaine Kairon yliopistossa. Itse hän on opetellut tekniikkaa Assuanin papyrus-instituutissa.

Päivänvalo siivilöityy Bäckmanin tornihuvilan saliin punaisten verhojen lävitse. Se saa Tutankhamonin sarkofagin kullatun pinnan hehkumaan. “Tämä on sisimmäinen Tutankhamonin kolmesta arkusta. Alkuperäiseen arkkuun oli käytetty 110 kiloa kultaa”, kertoo Markku Ellala, Egyptin aarteet -näyttelyn isäntä.

Tutankhamonin sarkofagi on vain yksi monista näyttävistä rekonstruktioista, joita pian yleisölle avautuva Tornihuvila kätkee sisälleen. Kevään edetessä näyttely laajee talon pihamaalle, kun lapset pääsevät etsimään kätkettyjä aarteita hiekasta.

Näyttelyssä pääsee myös tekemään itse. Markku Ellala opastaa papyruksen valmistamisen saloihin ja nuubialaisessa teehuoneessa voi rentoutua pelaamalla perinteistä egyptiläistä peliä, Senetiä.

Näyttelyn avajaisia vietetään juhlallisin menoin tänä perjantaina 1. huhtikuuta. “Avajaisten kunniaksi järjestetään näyttävä ilotulitus kello 19.30 alkaen”, Ellala paljastaa.

Yleisö pääsee ihastelemaan Egyptin aarteita heti avajaisia seuraavana päivänä, lauantaina 2. huhtikuuta.

Lue lisää torstaina ilmestyvästä Alueviestistä. 

Kuvat ja video Minna Isotalo.

Näyttelyn johtaja Markku Ellala kertoo, että Tutankhamonin hautaan liittyen on lähiaikoina tiedossa jymyuutinen. Kuka muu asetettiin haudan lepoon samoille sijoille Kuninkaiden laaksoon?

Haudanvartijat ja Anubis kutsuvat näyttelyyn tulijaa luokseen.
Haudanvartijat ja Anubis kutsuvat näyttelyyn tulijaa luokseen.

Tornihuvilan ikkunat on peitetty värikkäillä kankailla. Niiden läpi siivilöityvä valo luo tilaan mystistä tunnelmaa.
Tornihuvilan ikkunat on peitetty värikkäillä kankailla. Niiden läpi siivilöityvä valo luo tilaan mystistä tunnelmaa.

Egyptiläiset muumioivat ihmisten lisäksi myös eläimiä. Useita eläimiä muumioitiin, koska niiden uskottiin olevan jumalia tai uhreja jumalille. Krokotiilejä pidettiin krokotiilipäisen jumalan Sobekin edustajina. Kuvan muumioon voi tutustua näyttelyssä.

Egyptin loistoa Bäckmanin tornihuvilassa.
Egyptin loistoa Bäckmanin tornihuvilassa.

"Tähän tulee kaivausalue lapsille", esittelee näyttelyn isäntä Markku Ellala.
“Tähän tulee kaivausalue lapsille”, esittelee näyttelyn isäntä Markku Ellala.

  • Nimetön

    Mielestäni vaikuttaa kiinnostavalta. Ei kai kukaan pöllö luule että noita oikeita egyptin aarteita luovutettaisiin muuten minnekään Sastamalan perämettille. Aion mennä!

    • Nimetön

      Niinpä. Myös minusta vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tutustumisen arvoiselta.

  • Nimetön

    Esineet voi olla feikkejä, mutta ne kertoo silti tarinoita Egyptistä, sen historiasta ja kulttuurista. Kyllä jotakuta saattaa kiinnostaa. Ja onhan tuolla lapsille kivaa tekemistä.

    • Köyhä, vaan ei henkisesti

      Hianoo, jos sulla on varaa matkustella maailman museoissa, mulla ei oo…joten kiitos sinulle Markku Ellala.

      • Nimetön

        Ei ole mullakaa varaa matkailla mutta Egyptin historia kiehtoo joten kiitokset myös lähetän Markku Ellalalle

  • Nimetön

    Ajaa varmasti asiansa, vaikka onkin jäljitelmänäyttely kyseessä. Menen!

Kommentointi ei ole käytössä.