Hanketyöntekijä Maarit Tiittanen Punkalaitumelta oli Maija Latvan vieraana suorassa lähetyksessä, jossa aiheena oli onnistunut kotouttaminen.
Viiden vuoden aikana Punkalaidun on toteuttanut onnistuneesti Leader-rahoitteiset hankkeet Maahanmuuttajat kylille ja Maahanmuuttajat maaseudun arjessa.
Punkalaitumen malli on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Euroopan komissio etsii hyviä kotouttamiskäytäntöjä eri jäsenmaista. Suomesta komission sosiaalisten innovaatoiden verkkosivuilla nostettiin esiin Punkalaitumen kunnan kotouttamishankkeet.
kotionsa takas tai saunan taak,,,,,,,,,,,,,,,,,
– niin missä suorassa lähetyksessä ? …. luin jutun, jossa ei kerrota lähetyksen nimeä oliko tv / radio . Se taitaakin ilmetä videosta ,jota en avannut !!
Onnistunut kotouttaminen on sitä että ne saadaan omiin lähtömaihinsa.
Minustakin asia on noin.
Joukukuun loppuun mennessä Suomeen oli saapunut 32 478 turvapaikanhakijaa (31.12.2015). Tämä tieto on migrin:n sivuilta.
Vuonna 1939-45 Suomesta siirrettiin Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan yhteensä lähes 80 000 lasta. Ruotsiin vietiin tai lähti noin 72 000 lasta, Tanskaan 4 200 ja Norjaan noin sata lasta ja äitiä. Noin 15 500 heistä jäi palaamatta Suomeen.
Mitäpä luulet, eikö nyt olisi Suomalaisten aika antaa välillä omistaan?
VIIDEN vuoden aikana siis n. 76100 henkilöä. Nyt jo vuoden aikana 32 478hlö. Siitäpä voit laskea suhteen. Ja vasta -15 loppuun asti tuo tietämäsi luku. Loppua ei näy…
Jotkut aloittavat aina lässyttämään suomalaisista sotalapsista, joista pääosa palasi takaisin sodan jälkeen. Siis lapsista. Suomeen vuoden aikana tulleista 32478 henkilöstä oli noin 85 % eli lähes 28000 aikuisia yksin kulkevia miehiä. Siinä teille sotalapsia. Isoja ja karvaisia.
Entäs ne sadattuhannet suomalaiset elintasopakolaiset, jotka lähtivät Ruotsiin, Yhdysvaltoihin ja Australiaan 60-luvulta alkaen? Täällä ei sodittu tuolloin. Se on vaan kumma, että näissä keskusteluissa korostuvat kirjoittajien vastenmielisimmät luonteenpiirteet, kirjoitellaan kaikkea kuvottavaa lähimmäisistä, sellaista mitä ei omalla nimellä uskalleta sanoa saati kasvokkain. Jos joku on eri mieltä, ei vastata asiallisesti perustellen, vaan pyritään loukkaavalla räyhäämisellä vaientamaan muut näkökulmat, vaikka ne olisivat tosia ja asiallisia.
ota kotiis muutama mamu lähimmäinen ja lopeta moinen vinkuminen!
Nämä suomalaiset siirtotyöläiset menivät töihin eikä sosiaalituella elämään.
Islam – väkivaltaa, rikollisuutta, terrorismia.
Jonkunhan lapsia hekin ovat. Tuskin kukaan lähtee kotoaan jossei ole todellinen hätä?
herää pahvi tähän päivään!
Opettele asiallinen mielipiteiden ilmaiseminen. Nimittelysi paljastaa, ettet osaa lukea ja sisäistää muiden ajatuksia ja ainoa osaamasi tapa reagoida maailmaan on vihata eri mieltä olevia. Maailmasi täyttää epätoivo; suurin osa kanssaihmisistäsi on mielestäsi vinkujia, pahveja yms. Minun maailmassani keskustellaan ja ymmärretään toisten mielipiteiden oikeutus, vaikka eri mieltä oltaisiinkin.
Surullisinta tässä on se, että nämä turvapaikanhakija miehet
jättivät ns. sota-alueelle oman onnensa nojaan ne, jotka
eniten kärsivät – eli naiset ja lapset.
19:14 :lle taisi olla aiempi 00:48 kirjoitus liikaa. Kun huomasi, ettei voi mitenkään argomentoida omaa pientä maailmaansa järkevästi, niin sitten alkoi pahvittelu.
Autetaan ja kotiutetaan sotaa pakoon lähteneitä omien resurssiemme rajoissa.
Kyllähän siellä Punkalaitumellakin ongelmia on ollut. Raiskausepäilyjä/ tapaus, vai eikö se ole ongelma? Eihän näistä julkisesti puhuta! Vaikka ei se kait työntekijän vika ole. Mutta liikaa kaunistellaan.