Kaupunginvaltuusto päätyi Sastamalassa rajaamaan subjektiivista päivähoito-oikeutta. Päätös syntyi äänestysten jälkeen. Ryhmäkokoja ei kuitenkaan kasvateta.
Leena Saarela (vas) esitti, että päivähoito-oikeus ja ryhmäkoot säilytetään ennallaan. Saarelaa kannattivat muiden muassa Jenni Jokinen (sd) ja Eveliina Asikainen (vihr).
Marjo Anttoora (kd) esitti, että ryhmäkokoja ei kasvatettaisi, mutta subjetiivista päivähoito-oikeutta rajattaisiin kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti. Häntä kannatti muiden muassa Anna Tammisalo (kok).
Äänestyksessä voitti Anttooran esitys 40-18. Seuraavassa äänestyksessä se voitti kaupunginhallituksen esityksen 26-32.
Kaupunginhallitus esitti, että subjektiivinen päivähoito-oikeus rajataan kahteenkymmeneen viikkotuntiin. Muutos koskee perheitä, joissa molemmat tai toinen vanhemmista on kotona.
Lisäksi hallitus olisi kasvattanut ryhmäkokoja niin, että yli 3-vuotiaiden lasten ryhmässä saa olla yhtä aikuista kohden kahdeksan lasta. Aiemmin lapsia on ollut aikuista kohden seitsemän. Marjo Anttooran esityksen tultua päätökseksi tätä ei valtuusto hyväksynyt.
Päivähoito-oikeuden rajaamisen mahdollistava laki tulee voimaan 1. elokuuta.
Hyvä päätös !!!
Kiitos Marjo!
Järkevä päätös! Hyvä, hyvä!
Oikein !
Hienoa!! Suuri kiitos kaikille ryhmäkokojen ennallaanpitämistä kannattaneille!!
..myös kristillisiltä..mutta annetaan heille anteeksi he eivät tienneet mitä päättivät…
Veikko Hursteja vielä tarvitaan…
Valtuusto osti mieluummin kylmiä varastorakennuksia ja kylmän teollisuus hallin kuin olisi suonut kaikille lapsille heille lain mukaan kuuluvan subjektiivisen päivähoito oikeuden…
Kaupunki kaiken lisäksi otti lisää velkaa..maksavatko nyt nuo rajatun päivähoito oikeuden piiriin joutuneet hyväosaisten kulutusjuhlat..
Miltä mahtaa tuntua lapselta joka kesken päivän kesken leikkien joutuu lähtemään kotiin….en ymmärrä
Joutuu lähtemään kotiin? Eikö kotiin kuuluisi päästä? Jos koti on niin hirveä paikka lapselle, että sinne joutuu menemään, niin silloin tarvitaan jo paljon isompia tukitoimia.
Kyllä muutama tunti päivässä hoitoa ihan sopiva määrä kotona olevien vanhempien lapsille. Siinä ehtii jo paljon leikkiä kavereiden kanssa, ja yleensä onkin päiväuniaika, kun puolipäiväiset lähtevät kotiin. Ne päikkärit voi ottaa kotonakin äidin tai isän kanssa. Kyllä se kasvatus- ja hoitovastuu on vanhemmilla edelleen ja kuuluukin olla. Minun mielestäni tämä oli erittäin hyvä päätös.
Olisiko parempi, että osa valtuustosta pelkästään juopottelisi, kuin se, että juopottelevat ja tekevät typeriä päätöksiä.
…kunhan juopottelevat omilla rahoillaan…sopii muuten paremmin tuonnempana patrian kanssa tehtyjen maakauppojen yhteyteen…
…on surullista vaikka ryhmäkokoja ei nyt kasvatettukaan nähdä miten kylmästi valtuustossa ja virkamieskunnassa eriarvoistetaan lapsia jo pienestä pitäen..
20h hoidossa ja huoltaja kotona? Onko lapsella OIKEUS kotiin ja vanhempiin? Oikea päätös myös lapsen kannalta.
Hyvä valtuusto! Järkevä päätös!
Sitäkin vois miettiä onkohan tässä jotakin tekemistä tuon kasvaneen pakolaisaallon kanssa
Sulla varmaan on joku hirmuisen hyvä teoria tästä? Minä en nyt ihan heti keksi miten lyhyessä ajassa tulleet pakolaiset liittyvät meidän pitkään jatkuneeseen lamaan ja talouden huonoon hoitoon. Kai niitä voi siitäkin syyttää kun oikein miettii. Olisikohan niiden vika tuo huono sääkin?
kaikille tasapuolisesti.
Hyvä Marjo! Päiväkotiryhmien kasvattaminen olisi ollut hulluutta. Hyvä, että järki voitti. Ryhmät ovat nyt jo suuria. Ryhmäkoon kasvattamisesta saatu säästö olisi tullut kuluina takaisin, kun lasten henkinen pahoinvointi olisi kasvanut.
samoin käy nyt kun rajataan tuota hoitoa..pahoinvointi lisääntyy
Klo 21:36: Ja miltähän lapsesta mahtaa tuntua, kun joutuu heräämään kesken uniensa ja joutuu hoitoon, vaikka oma vanhempi olisi kotona…Ja luulisi, että lapsi leikeistäänkin lähtee mielellään kotiin. Ellei, silloin voi olla kodissa vikaa.
Ei ehdi äiti kiireiltään, ei lasta pientä hellimään….
Jos lapsia tekee niin hoitaa kanssa. Jos on pakko mennä töihin niin silloin voi viedä hoitoon. Mutta hoidosta pitäisi myös veloittaa päivähoitomaksu joka voisi olla hoidon todellisten kustannusten mukainen. Luulisinpa, että entistä useammalla “työttömällä”, “lomailevalla” ja muutoin “laiskalla” olisi halu antaa lasten varttua kotona ihan rauhassa. Näin ollen se myös hoitaisi parikin ongelmaa. Eli ryhmissä on tilaa lapsille jotka oikeasti hoitoa tarvitsevat. Ei tarvi ryhmiä isontaa. Lapset saavat olla kotona oman isän tai äidin kanssa. Se on lapselle tärkeää.
Lämmin iso KIITOS! Lapset voittivat : )
Lapset voittivat mutta eivät kaikki
Kaikki lapsethan voittivat. Ryhmäkoot eivät kasvaneet ja 20h viikossa tuli maksettua leikkiaikaa. Ja lapsethan melkein itse maksavat hoitonsakin, lapsilisäthän palaavat kiertoon.
Tiedossa ei ole tekikö valtuutettu Anttoora päätökseksi tulleen esityksensä äitinä..juristina vai teologina…luottamushenkilönä vai kaikkina näinä yhdessä ja erikseen vai ei missään mainitussa roolissa…
Olen yllättynyt että juuri hän jolla lienee paras asiantuntemus asiassa teki näin lapsia eriarvoistavan päätös esityksen..
Toisaalta olen yllättynyt että valtuutettu Asikainen tuki toisenlaista esitystä..kiitos hänelle siitä..
Luettuani lapsiasianvaltuutetun..
Tuomas Kurttilan lausunnon lain valmisteluvaiheessa tulin siihen tulokseen että Sastamalan kaupungin valtuuston tekemä päätös on lain vastaisena…puutteellisesti valmisteltuna…lapsia eriarvoistana…on hylättävä ja palautettava uuteen käsittelyyn siltä osin kun päätettiin subjektiivisen oikeuden rajauksesta…perhe saatetaan tässä negatiivisen valoon joka on omiaan vaikeuttamassa lapsen tasapainoista kehitystä….
Miten “perhe saatetaan negatiiviseen valoon”? Sitenkö, että paljastuu perheessä olevan työttömyyttä, sairautta tai muuten kyvyttömyyttä huolehtia lapsesta? Aikaisemmin muistaakseni Välilä on luvannut, ettei ketään jätetä pulaan vaikeissa tilanteissa. Käännetään ajattelu niin, että puolihoidossa oleva lapsi onkin onnellinen, kun saa olla toisen puolen päivästä omassa kodissa. Ei se ole perheelle negatiivinen signaali.
Erikoista on myös se että päätöstä tehdään nyt ennen kuin edes laki on voimassa…
Miten tällainen päätös voi saada lainvoiman
Osapäiväis hoidossa hoitajaa kohden voi olla 13 lasta…näin Nokian kaupungin kohdalla…
…jotkut ovat sitä jo syntyessään…
Ainahan voimme kysyä lapsilta
Lapset haluavat tietysti äitiään ennen kuin osaavat puhuakaan…poliitikot ovat asia erikseen!
…vaikuttaa siltä että tuolla päivähoito paikan rajauksella leikataan myös kotihoidon tukea
Itseasiassa käydään kaksi kertaa samalla kukkarolla…
Tuo Ne bis in idem on ulkona, kuin lumiukko!!!!!!!
Anttoora ei ole joko ymmärtänyt tai sitten antoi vastoin tietoaan propagandistista viestiä subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Ei vanhempien ole p a k k o viedä lapsiaan päivähoitoon, jos eivät halua. Subjektiivisella päivähoito-oikeudella vain annetaan m a h d o l l i s u u s niille vanhemmille, jotka haluavat antaa lapsilleen virikkeellistä toimintaa yhdessä muiden lapsien kanssa.
Kertokaa minulle miksi osa vanhemmista näin kovasti haluaa lapsensa täysipäiväisesti päivähoitoon vaikka molemmat vanhemmat ovat työttömänä kotona? Virikkeellisyys ei kelpaa selitykseksi, virikkeitä on kotonakin ja jokainen äiti ja isä joka niin haluaa, pystyy sellaisia lapselleen luomaan. Miksi kukaan haluaa viedä lapsensa päivähoitoon ollessaan kotona?
Päivähoidon rajaamisella 4 tuntiin päivässä taataan lapsen oikeus vanhempiinsa ja sisaruksiinsa!
Miksi hyvävoimaiset aikuiset vievät vanhempansa johonkin palvelutaloon, vaikka itse ovat eläkkeellä? Nämä vanhukset voisivat asua kotonaan, mikäli aikuiset lapset hoitaisivat heitä edes jotenkin. Eikö eläkkeellä ollessa ehdi kun on niinpaljon muita menoja?
Tämä ei liity tähän aiheeseen mitenkään, mutta vastaan silti. Omaisten hoitaminen olisi hienoa ja tärkeää olisi käyttää aikaa vanhempiensa kanssa niin kauan kuin nämä ovat olemassa. Mutta se ei ole aina helppoa. Varsinkin muistisairaat ovat haasteellisia hoidettavia ja saattavat tarvita valvontaa 24 h. Kotona asuu tälläkin hetkellä hirvittävän huonokuntoisia ihmisiä ja vaikka omaiset kuinka kävisivät päivittäin, se ei riitä. Kotihoidon palvelutkin ovat rajallisia. Minä en ymmärrä miksi syyllistää ketään. Ulkopuolisen on mahdotonta tietää kenenkään perhesuhteista, omista voimavaroista tai yleensäkään yhtään mitään toisten asioista. Moni eläkkeelle jäänyt kamppailee omien tai puolison sairauksien kanssa, ja on uupunut ihan omien asioiden hoitamiseen. Jospa lakkaisimme sen toistemme kivittämisen ja antaisimme toisillemme hieman ymmärrystä sen sijaan.
Kyllä se siten kuuluu aiheeseen, että molemmissa tapauksissa on kysymys lähimmäisestä. Mitä syyllistämiseen tulee, niin lapsiperheitä tässä on syyllistetty enemmän mitä lääkäri määrää. Kovasti ulkopuoliset tuntuu tietävän miten lapsiperheiden tulisi elää ja olla, tässä matoisessa maailmassa. Mielestäni se ei ole kivittämistä, jos kurkkaa myös kolikon toiselle puolelle.
Lasten etua tässä ajatellaan…lapset ja lasten vanhemmat tietävät tämän.
Ei yli kuusikymppinen valtuutettu.
Olisin toivonut ettei olisi menty tuohon älyttömään rajaukseen.
Nimenomaan, lasten oikeutta lapsuuteen ja vanhempiinsa. Sitä tässä ajatellaan.
Jos valtion taloutta yritetään saada kuntoon pienten lasten oikeuksien rajaamisella…Himaselle kyllä löytyi rahaa
16:03: Pienen lapsen ainoa tarve ja oikeus on kasvaa rauhassa omien vanhempien ainakin suurimmaksi osaksi hoitamana. Leikkikavereita löytyy ihan pienellä vaivalla kerhoista ja pihalta. Valtion talous ei parane eikä pilaannu päivähoito-oikeuden rajoittamisella. Mietin, että ovatko nämä, jotka haluavat rajoittamattoman hoito-oikeuden heitä, jotka on itsekin hoidatettu kodin ulkopuolella? Eivät siis ole itsekään saaneet muuta mallia?
11:37: Kun on asetettu vastakkain omien lasten ja omien vanhempien hoito…Itse asiassa ollaan justiin oikeiden asioiden äärellä. Juuri elämän alussa ja lopussa ihminen tarvitsee eniten apua. Elämän alussa tarvitaan vanhempien ja tarvittaessa yhteiskunnan avustama hoito. Elämän lopussa tarvitaan lasten ja tarvittaessa yhteiskunnan avustama hoito. Kuunnelkaa sydämenne ääntä, olettepa kummassa päässä hoitovastuuta kukin…Raha ei ratkaise.