JEPO osti Satotaito Oy:n konkurssipesän Huittisissa

Suomen johtava kuorittujen ja kypsien perunatuotteiden valmistaja Jepuan Peruna Oy eli JEPO on ostanut Satotaito Oy:n konkurssipesän Huittisissa. Kauppaan kuuluvat yrityksen tehdaskiinteistö sekä kaikki perunoiden kuorimiseen ja käsittelyyn tarvittavat koneet ja laitteet. “Olemme jo pitkään etsineet mahdollisuutta päästä lähemmäksi Etelä-Suomen asiakkaitamme ja tartuimme tähän tilaisuuteen empimättä”, kertoo JEPOn toimitusjohtaja Alf-Håkan Romar.

Yrityksellä on Pohjanmaan Voltissa tehdas, josta toimitetaan kuorittuja perunatuotteita koko Suomeen. Kuljetusmatkat ovat olleet Etelä-Suomen asiakkaille haasteellisia tilausaikojen takia. Romarin mukaan uuden hankinnan ansiosta asiakaspalvelu nousee nyt aivan uudelle tasolle, kun tukkumyyjät, suurkeittiöt ja ravintolat voivat tilata kuoritut perunat myöhemmin ja vastaanottaa tuotteet aikaisemmin. Toinen etu ovat tarkemmat tilaukset, mikä puolestaan vähentää hävikkiä.

JEPO Huittinen palvelee Helsinkiä, Turkua ja Tamperetta sekä Satakunnan elintarviketeollisuutta. Laitoksen toiminta käynnistyy syksyllä. Työt tehdään aluksi yhdessä vuorossa eli tehtaaseen palkataan viisi työntekijää.

Romar laskee, että uusi investointi lisää JEPOn myyntiä pitkällä aikavälillä. “Tavoitteenamme on vähittäin kasvattaa Huittisten tuotantoa ja palkata lisää henkilökuntaa. Pohjalaisille sopimusviljelijöillemme tämä merkitsee mahdollisuutta viljelyalan kasvattamiseen.”

Kommentointi ei ole käytössä.