Vaalikauden vaihtuminen noin vuoden kuluttua ja uusi kuntalaki ovat tuomassa muutoksia myös Sastamalan kaupungin päätöksentekoon.
Esityksen mukaan luottamushenkilötoimielimiä on jatkossa aiempaa vähemmän.
Valtuutettuja Sastamalassa on nyt 59. Tulevaisuudessa heitä valittaisiin 43. Kaupunginhallituksen jäsenmäärä olisi yhdeksän, kun se nyt on kolmetoista.
Kasvatus- ja opetuslautakunta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta sekä Sastamalan Opiston johtokunta sulautuisivat yhdeksi sivistyslautakunnaksi. Sen alaisuuteen kaupunginhallitus asettaisi kulttuuriasiain neuvottelukunnan
Tekninen lautakunta, maaseutulautakunta ja Tilakeskuksen johtokunta yhdistettäisiin tekniseksi lautakunnaksi, jonka alaisuudessa on yksityistiejaosto. Rakennuslautakunta korvattaisiin ympäristölautakunnalla. Sastamalan Vedellä olisi edelleen johtokunta.
Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta sekä sen ympäristöjaosto jatkaisivat sote- ja maakuntahallintouudistukseen saakka.
Jäseniä lautakunnissa olisi pääsääntöisesti yhdeksän.
Toimialalautakuntatien lisäksi muodostettaisiin tarkastuslautakunta.
Kaupunginhallituksen alaisuudessa olisivat edelleen henkilöstöjaosto ja yhteistyötoimikunta. Uutena aloittaisi joko omistusohjausjaosto tai konserni- ja elinvoimajaosto. Sen alaisuuteen asetettaisiin elinkeinopoliittinen neuvottelukunta, jossa on mukana sidosryhmien edustajia.
Nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja veteraaniasiain neuvottelukunta jatkaisivat.
Kaupunginhallitus käsittelee organisaatiouudistuksen periaatteita maanantaina ja päättää esityksestään valtuustolle.
Harvainvalta rehottaa.
Hyvään suuntaan ollaan menossa; vielä puolet virkamiehistä pellolle ollaan lähellä täydellisyyttä.
Lautakuntia ja luottamushenkilöitä vähentämällä virkamiesvalta lisääntyy. Sen jälkeen päätökset ovat kovia, virkamiesmäisiä.
20:36: Juuri näin. Yhä harvempi päättää yhä useammasta asiasta. Sen tietää, että leimat lyödään hyvin vähällä perehtyneisyydellä. Mutta terveisiä vain: Vastuu päätöksistä pysyy.
Virkamiesten valta kasvaa merkittävästi ja tätähän asiaa valmistelevat johtavat virkamiehet ja johtavat puolueet Kokoomus sekä Keskusta tietysti haluavat. Sastamala on varsin laaja kunta, ja kun lautakuntien määrää vähennetään ja niiden jäsenmäärää pienennetään, paikallistuntemus katoaa, mutta sillä ei ole mitään merkitystä Sastamalaa nyt johtavalle pienelle eliitille, mutta älkää enää kysykö, miksi kunnan väkiluku laskee.
Toivottavasti sosiaali- ja terveyslautakunnan paikka suhdetta Sastamala – Punkalaidun myös muutetaan.
Lautakunnassa on täysin väärä edustaja suhde Sastamala – Punkalaidun.
7 Sastamalasta ja 2 Punkalaitumelta, yksi Sastamalan jäsen edustaa n. 3700 kaupunkilaista Sastamala (26000 asukkasta) ja Punkalaitumen jäsen edustaa n. 1500 kuntalaista (Punakalsidun 3000 asukasta).
Nyt kun on ns. yhteistoiminta alueen lautakunta tulisi kaikkien jäsenten olla Sastamalasta joka on sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaja ja Punkalaitumelta olisi yksi edustaja jolla puhevalta kokouksissa.
On väärin että Punkalaitumella on noin iso valta pienenä kunta vaikuttaa lähes 10 kertaa suuramman kaupungin asioihin.
On Punkalaitumelaisten ongelma jos eivät pienyytensä johdosta pysty itsenäisesti kyseisiä asioita hoitamaan.