Kannatinpylväs Maija Latvalle ja Alueviestille

Päätoimittaja Maija Latva palkitsemisen jälkeen.
Päätoimittaja Maija Latva palkitsemisen jälkeen.
Vammalan lukion Kannatusyhdistys jakoi Vammalan lukion kevätjuhlan yhteydessä Kannatinpylvään.

Järjestyksessään kolmannen Kannatinpylväs-kunnianosoituksen ja Kannatusyhdistyksen kunniajäsenyyden sai tänä vuonna päätoimittaja Maija Latva ja Alueviesti.

Vammalan lukio on aktiivisesti näkynyt ja kuulunut monin eri tavoin Alueviestin kautta. Tämän lisäksi Alueviesti on mahdollistanut lukion opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteistyön ja tutustumisen 2010-luvun viestintämahdollisuuksiin erilaisten mediaprojektien kautta, jotka on muun muassa voitu sisällyttää lukion kursseiksi.

Palkinto on veistos ja materiaaliltaan Kurun mustaa graniittia. Se luovutetaan vuosittain juhlallisessa seremoniassa Vammalan lukion kevätjuhlan yhteydessä, jossa paljastetaan myös palkinnon saaja. Palkinnon saajan valitsee Kannatusyhdistyksen johtokunta. Teoksen on suunnitellut taiteilija, kiviseppäartesaani Veli-Pekka Bäckman.

Vammalan lukion Kannatusyhdistys ry on voittoa tavoittelematon järjestö, joka toimii aktiivisesti Vammalan lukion ja lukiokoulutuksen arvostuksen kohottamiseksi ja ylläpitämiseksi. Arvostettu yhdistys on perustettu vuonna 1994. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia myös yhdyslenkkinä lukion ja vanhempien sekä ympäröivän yhteiskunnan välillä. Yhdistys tukee Vammalan lukion ja sen opiskelijoiden toimintaa hankinnoin, stipendein ja matka-avustuksin, muun muassa järjestämällä erilaisia varainkeruutapahtumia.

  • Varmasti meni oikeaan osoitteeseen

    .toivotaan että jatkossakin asioita tarkastellaan kriittisesti ja puolueettomasti..lukioilla on edessäpäin vielä isot muutokset..päivänselvää ei myöskään ole että nykymuotoiset ylioppilas kirjoitukset jatkuvat…voivat jopa poistua kokonaan

  • Nimetön

    Hyvä Alueviesti! Älkääkä vaan laittako sivujannekaan maksulliseksi. Ihan naurettavaa että tyrvistä ei enää voi kaikki lukea netistä

  • Nimetön

    Alueviestille onnea, kyllä on hyvä lehti ja kaiken lisäksi ilmainen.

  • karkkulainen lukija

    Onnittelut Maija ja Alueviesti!

    Lehti niiiiiin parantanut vauhtiaan viime vuosina! Nykyään hakkaa tyrviksen mennen tullen ja kaikilla mittareilla.

  • Rakennus lautakunta oli

    Jälleen puun ja kuoren välissä…
    joku oli onnistunut rakentamaan rantatonttinsa taitavasti ja nyt koko asumus pitäisi muuttaa ympärivuotiseksi..

    Minkäs teet …purkaminen olisi tyhmää…

    Voi rakennus tarkastaja parkaa…samanlainen tapaus taannoin Kukkurissa

    Tässä kylässä rakennuslupa ja poikkeuslupa irtoaa jos on riittävän …runsaasti……ja vieläpä oikeasta…

    Jaa niin onnea Maijalle…purpureita odotellessa…opel on ainoa oikea automerkki

    • Nimetön

      Jaa että tuo palkinto tarvitsi rakennusluvan? Vai peräti poikkeusluvan? Ei se minusta ooppelilta näytä, vaikka kaikki romut ooppeliksi lopulta muuttuvatkin. Vai onko sinulla vain tarve päästä levittämään näpeissä polttelevia juoruja, eikä löydy järkevää keinoa?

    • Lakikunniaan

      Niin se on kun paikallinen pankinjohtaja ostaa ensin tontin ja vanhat rakennukset. Sit rakentaa uudet samankokoiset ja alkaa hakemaan 2000m2 tontille ja rakennuksilleen vakituisen asunnon hyväksyntää. Ja kuinkas ollakaan lautakunta hyväksyy sen. Vaikka määräyksissä todetaan että kyseisen kokoisella tontilla olevia rakennuksia ei saa ottaa vakinaiseen asuinkäyttöön. Eikä siinä kaikki, sattumoisin yksi lautakunnan vakijäsen on juuri tällöin pois lautakunnan kokouksesta ja tilalla on yksi isännöitsijä varajäsenenä “ei juurikan haiskahda jälleen sastamalan herrojen ketkuille”. Katsokaa missä pankissa rahanne pidätte.

  • Nimetön

    Isot Onnittelut Maijalle! Ja iso Kiitos Alueviestille tämän päivän lehdessä olevasta kattavasta rallipaketista,siinä nähdään miten lehteä tehdään,upeeta. Terv.Kiikoisista,rallipolun varrelta.

  • Olkikaton läpi päässyt

    Tyrvis on tehnyt paljon yhteistyötä lukion kanssa, mutta Maija nappaa palkinnon.

    Tyrvääläiset: Tasokkaampi lehti yrittää sinnitellä, Maija vie mehut, mainostajat. Juttujen taso pääosin töttöröö.

    Suhtautuisin kritiikillä paikallisten antamiin palkintoihin. Yleensä jakajat lähtökohtaisesti ovat pienisieluisia paikkakunnan omia pikkuruisia tähtösiä. Pärjäävät alueen sisällä sukutaustansa perusteella, mutta isossa maailmassa tulee heti vastaan kynnyksiä ja kattoja.

  • Taisit paljastaa jo ensi vuoden

    palkinnon saajan….

    Odottelin kyllä minäkin ammattiin valmistuneiden ja ylioppilaiden kuvia lehteen.

    Kaikki kunnia Sakari Virtaselle ja muille kellastuneen yo lakin omistajille.

    Huomisessa tyrviksessä näyttää olevan

  • Nimetön

    Missä kuvia tuoreista ylioppilaista ? Ai niin Tyrviksessä…
    Miksei Alueviestissä? Ai niin, onhan kuva Maijasta.. se riittänee..

  • Nimetön

    No johan on keskustelua taas kerrakseen. Hohhoijaa sentään,mutta onnea koko Alueviestille ja kiitos että minäkin vähävarainen saan lukea paikkakunnan uutiset tilausmaksutta ja samoten tiedot kauppojen tarjouksista

Kommentointi ei ole käytössä.