Markku Ellalalta kuntalaisaloite kulttuuritapahtumasta

Sastamalan Mouhijärvellä asuva Markku Ellala on tehnyt kaupungille kuntalaisaloitteen kulttuuritapahtuman saamiseksi kaupunkiin. Kaupunginjohtajalle, kaupunginhallituksen puheenjohtajalle ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle osittamassaan kirjelmässä Ellala ehdottaa, että kaupunki ryhtyisi nopeasti valmistelemaan Sastamala Talentia 2017 -tapahtumaa.

Ellalan visioiden mukaan tavoitteena olisi järjestää koko Sastamalan kattava kulttuuritapahtuma, jossa olisi jokaista kylää koskeva kulttuurikatselmus. “Kuntamme on kulttuuriltaan hyvin rikas ja monipuolinen. Saisimme itsenäisyyden juhlavuonna katselmuksen ehkä lähes koko itsenäisyytemme ajan kulttuurista Tyrvään-Sastamalan alueelta”, kirjeessä todetaan.

Ellala kertoo järjestäneensä vastaavanlaisen kulttuuritapahtuman Kiikalan kunnassa. “Tapahtuma kaksinkertaisti koko kunnan asukasluvun ja sai suuren huomion ja kuntalaisten hyvän vastaanoton. Loppukatselmuksessa läheskään kaikki eivät mahtuneet sisälle urheilutalolla lopputapahtumaan.”

  • Nimetön

    Minkä laatuisesta kulttuurista nyt olisi kyse, sitä kun on niin montaa sorttia?

  • kikkelis kokkelis

    Sitä ihanaa monikulttuuria,kyllä saastamalasta siihen muutama milli irtoaa…….itse olen sitä mieltä että jokainen harrastakoon mitä lystää mutta tehköön sen OMILLA RAHOILLA ja kyvyillä.

  • Nimetön

    Täällä on jo kulttuuria ihan omiksi tarpeiksi……………..autioituvat liiketilat kertovat mikä on tämän kylän kulttuuri.

    • Nimetön

      09:15:lle
      Vai olisiko se niin päin, että liiketilat autioituvat, kun ei ole sitä kulttuuria paikkakunnalla . . .

    • Nimetön

      Liiketilat autioituu, kun kylän väki ei kannata omiaan. Se taas heijastuu mahdollisiin muuttajiin, jotka toteavat, että eihän täällä ole mitään.

      Ellala sentään yrittää keksiä jotain. Muut vaan märehtii ja voivottelee.

  • Nimetön

    Ostetaan kaikki muualta ja annetaan ääni Satoselle. Siinä on sisäsiittolan kulttuurit… 🙂

  • Vanhempi kersantti

    Kuinka on mahtanu tuo kulttuurimies maksella vuokransa kaupungille tornitalosta? Hyvin tietty.. Ja näyttelyhän on niin huikee, uskomaton, ainutlaatuinen että saadaan olla ylpeitä kun on tänne suvainnut sen levittää.

  • Nimetön

    Todella hyvä idea,ei kulttuurin kustannukset tarvitse maksaa hunajaa. On niin monta turhanpäiväistä rahareikää johon satamalalaisten veroäyrit on käytetty. Kulttuuri on tähän nähden halpavaihtoehto johon kaikilla asukkailla on varaa,saada elämyksiä ja rikkaampaa , iloisempaa ja jaksamista tavalliseen arkipäivään.

Kommentointi ei ole käytössä.