
Sastamalan kaupunginhallitus päätti esityksestään koskien Kiikan vanhainkodin tulevaisuutta. Äänin 10-3 hallitus asettui sosiaali- ja terveyslautakunnan linjalle.
Esityksen mukaan kaupunki ei saneeraa Kiikan vanhainkotia eikä rakenna tai vuokraa uusia tiloja. Palveluseteliyrittäjäksi haluavalle yritykselle kaupunki voisi kuitenkin luovuttaa tontin Kiikasta tai Keikyästä.
Kiikan vanhainkodin saneeraamista vuosien 2017-2018 aikana esitti Reino Sivonen (sd). Hän sai äänestyksessä taakseen Jenni Jokisen (sd) ja Leena Saarelan (vas).
Kaupunginjohtajan esityksen puolesta äänestivät keskustan Pentti Jarkko, Pauli Mäkelä ja Taina Niemi, kokoomuksen Taru Kaaja, Päivi Pelttari, Marko Suoniemi ja Jari Andersson, perussuomalaisten Aatto Liukko-Sipi ja Maire Villo sekä kristillisdemokraattien Jukka-Pekka Selin.
Reino Sivonen jätti eriävän mielipiteen.
Asiasta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto.
Mihin vanhukset???? Kertokaa se
Uusi sote-hallinto voi siirtää vaikka urjalaan tai valkeakoskelle. Vanhukset siirretään sinne missä sattuu olemaan paikkoja. Maakunta päättää jatkossa sijoituspaikan.
Ei uusi Sote-hallinto ainakaan Sastamalaan sijoita ellei ole paikkojakaan kunnossa! Työpaikat menee muualle ja Sastamalasta tulee kokonaan vanhainkoti ! Tai ei sitäkään kun niitä ei ole!
Sastamalassa ei suinkaan ole pulaa sijoituspaikoista. Ei kaupungin omista, joita on jopa yli tarpeen, eikä myöskään palvelusetelillä tuotettavista paikoista. Vanhainkoteja ei enää ole, koska lainsäätäjä on huolehtinut, ettei niitä saakaan olla. Valinnanvapaus on jo nykyäänkin, joten pakko ei ole omiin ja alan yritäjien tiloihin Sastamalassa hakeutua. Hallituksen ja lautakunnan päätös on vallitsevassa tilanteessa ainoa oikea.Lopullinen ratkaisuhan Kiikan osalta syntyy valtuustossa vajaan viikon päästä.
nimimerkki; 12:49
Tarkentaisitko, mitä tarkoitat paikkoja “jopa yli tarpeen”. Onko sinulla parempaa tietoa asiasta?
Jos paikkoja on miksi jonotetaan, eivätkä kaikki päätöksen saaneet pääse heti palveluiden piiriin.
Kaupungin hallituksen keski-ikä luottamus henkilöiden osalta 58 vuotta..varahenkilön sisään tullessa menee yli kuuden kymmenen…
Teräs mummoja ja baareja
Rantasaunaa..päiväkotia…kirjastoa ..kouluja rakennetaan ja korjataan
Koska viimeksi vanhukset on saaneet uusia tiloja..
Verettäis ny kerrankin kotiinpäin ja tehtäis jotain ittellekin..
Odotellaan juttua Kaukolan koulusta vielä
Asunnot mitä tänne rakennetaan ovat juuri sopivia vanhemmalle väelle!
Hallituksen päätöksessä oli liitteet joista selviää sekä paikkatarve että olemassa olevat paikat. Jälkimmäisiä on liikaa tarpeeseen nähden.
Lähteekö päättäjät muuttotalkoisiin?
Tulevien Sote-muutosten johdosta varmin tapa säilyttää vanhuspalvelut Kiikan-Keikyän alueella on yksityinen yrittäjä. Siksi.
ja puolesta olioilla on siihen varaa! toivotaan ettei Pelttari vanhene koskaan!
Kiinnostaa henkilökunnan tilanne, mitä heille tarjotaan ja tarvitaanko muualla Sotesin alueella enää lainkaan sijaisia kun vakituiset siirtyvät muihin paikkoihin?
Eiköhän sijaisia tarvita jatkossakin erityisesti kaikessa 24/7 hoivassa.
Vakituinen henkilöstö Kiikasta syrjäyttää sijaiset muualta sotesin alueelta, niinhän tämän kuuluu mennä
Kokoomuksen ajama valinnanvapaus pakottaa kunnat yhtiöittämään sotepalvelunsa. Uusien yhtiöiden ei tarvitse palkata entisten palveluiden henkilökuntaa. Eipä siinä mitään väärää ole, tämä oli eduskuntavaalien äänestäjien tahto kun he äänestivät porvarihallituksen puolesta.