Elinkeinojohtaja hakuun elokuussa

Sastamalan kaupunki laittaa elinkeinojohtajan viran hakuun elokuussa. Valinta tehdään myöhemmin syksyllä. Tulevia hakijoita haastattelevat kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg sekä kaupunginhallituksen jäsenet Mikko Rauva (kok), Jenni Jokinen (sd) ja Pentti Jarkko (kesk). Haastatteluihin osallistuvat myös Punkalaitumen kunnanjohtaja, yrittäjäyhdistysten edustajia ja Personel-yhtiön edustaja.

  • Nimetön

    nyt pitäisi tuolle pallille saada ulospäinsuuntautunut ja yrityselämää ymmärtävä mies tai nainen. Huittisissa oli hyvä ihminen paikallaan Eila törmä jonka aikana kaupungin elinkeinoelämä oikein lähti kukoistamaan

  • Johtajia on liikaa

    Mikko Rauva lienee kaupungin hallituksen varajäsen

    Elinkeinojohtajaksi pitää valita nykyinen maaseutujohtaja.jonka nykyisen tehtävän voi lakkauttaa kun lautakuntia muutenkin vähennetään…

    Jos oikeesti haetaan ulospäin suuntautunut ja yritys elämää tunteva henkilö

    Ja samalla vois laittaa kauppalantalon myyntiin

      • Tosi on

        Tosin vähän pienemmällä palkkiolla…yhtä turha virka kuin kaupungin hallituksen III varapuheenjohtaja Villo…lähinnä kerätään kokouspalkkioita..

  • Nimetön

    Toivottavasti saadaan tähän oikea ihminen,hyvä elinkeinojohtaja voisi kääntää sastamalan kelkan oikeaan suuntaan

  • Nimetön

    Maaseutujohtaja olisi pätevä koulutukseltaan ja palveluhenkinen henkilö

  • Kuntalainen

    Hallituksen linjauksen mukaan haetaan nimenomaan osaavaa ja ulospäinsuuntautunutta henkilöä. Tämä ei ole virkamiespaikka eikä perusvirkamiehet kyllä pääse Personnel’in seulasta läpi. Kokemus ja näytöt tulevat painamaan valinnassa.
    Ja Rauvan Mikko on kyllä valtuuston II vpj.

    • Nin aina

      Olisikohan Stubb kiinnostunut..paremmin palkattu kuin eduskunnan rivijäsen ja edellisestä lainatakseni taso nousisi molemmissa..

  • Nimetön

    Käsittääkseni tähän pitäisi valita kaikkia kaupunkilaisia hyödyttävä henkilö. Esityslistatekstistä voi saada sen käsityksen, että haussa olisi paikkakunnan elinkeinoelämälle sopiva juoksupoika/tyttö. Kaupungin elinkeinoasiamies ei voi olla pelkästään liikemiesten käsikassara, hänen pitää nostaa koko kaupungin hyvinvointia, myös palkansaajaväestön. Haastatteluryhmään näyttää tulevan myös yrittäjäjärjestöjen edustajia. Missä on jälleen ammattiyhdistysliikkeen edustajat? Heitä, jos ketä, kiinnostaa kaupungin elinkeinotoiminnan onnistuminen. Kysymys on asukkaiden työpaikoista ja toimeentulosta.

    • Juuri näin pelkkää asiaa

      Käytännössä uusi johtaja aloittaisi vasta vuoden 2017 alusta.
      Asioiden hoito ja päätökset nyt helpompia kun elinkeinotoimi tulee nyt suoraan kaupungin hallituksen alaisuuteen.
      Katsoisin myös nykyiset omat viranhaltijat.
      Ainakin Kiina osaamiseen on viime aikoina panostettu.
      Mikään sateen tekijä varmaan tämäkään viranhaltija ei voi olla.

      Kokonaisuus ratkaisee miten kaupunkia markkinoidaan ja kehitetään.

      Suuret yritykset kyllä pärjää joten panostaisin pieniin kasvuyrityksiin.

      Kovinkaan tärkeä ei tuo haastatteleva organisaatio ei ole tai sen kokoonpano.Kyllä sieltä hyvä ja pätevä henkilö erottuu..henkilö jolla on aitoa paloa ja tarmoa itsenäisesti kehittää Sastamalaa.

  • valintakonklaavin jäsen

    Jos omasta virkamieskunnasta olisi tarjolla pätevä, niin näin olisi varmaan edetty.
    Valintaorganisaation oleellisin henkilö on Personnellin konsultti. Sastamalan ja Punkalaitumen rooli on kertoa, minkälaista henkilöä haetaan. Muun valintaorganisaation rooli on vähäinen kuten edellinen kirjoittaja toteaa. Edellinen kirjoittaja muutenkin on oikeilla jäljillä. Yrityksiä asia kiinnostaa, koska Yrityspalvelusta on saanut tarvittavia ohjeita ja tukea toimintaan

Kommentointi ei ole käytössä.